maanantai 13. helmikuuta 2017

Nykyinen uskontunnustukseni 2: Raamattu

Kristittynä Raamattu on minulle tärkein kirja. Uskoni ei varsinaisesti kohdistu Raamattuun, vaan sen takana olevaan Jumalaan, mutta enpä paljoakaan tietäisi Jumalasta ilman Raamattua. Jumala on kuitenkin paljon enemmän kuin Raamattu. Näkemykseni Raamatusta on kehittynyt vuosien mittaan lukemieni kirjojen, käymieni keskustelujen ja kuulemieni raamattutuntien perusteella. Se muuttuu ehkä vieläkin, mutta nyt ajattelen näin.
    
Mikä Raamattu on
Raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset Jumalan Pyhän Hengen inspiroimina. Sen tapahtumat kiinnittyvät konkreettiseen historiaan, josta kertovat myös muut lähteet. Raamatun tekstit eivät ole valvontakameran kuvasta tehtyjä havaintoja tai nauhalta purettua silminnäkijöiden todistusta eikä niitä ole saneltu kirjoittajille. Kirjoittajat ovat tehneet tutkimustyötä, käyttäneet lähteitä (tämänhän mm. Luukas vahvistaa) ja oman kykynsä ja sen aikaisen maailmankuvan mukaisesti kertoneet asioista. En pidä Raamattua luonnontieteen oppikirjana, koska sinä aikana kirjoittajilla ei ollut sitä tietoa, mikä meillä on nyt. Raamatun kirjoittamisprosessi on ollut pitkä ja sen aikana joihinkin teksteihin on tehty myöhempää toimitustyötä.
     Alkuperäistekstejä ei ole säilynyt ja kopioitakin on useita erilaisia, joten Raamatun teksti on täytynyt tieteellisen tekstikritiikin avulla rakentaa. Teksteissä on epätarkkuuksia ja keskinäisiä ristiriitaisuuksia, kuten voidaan havaita esimerkiksi Jeesuksen hautakertomuksista. Hautakertomuksia on vuosisatojen aikana pyritty kovasti harmonisoimaan keskenään. Minua eroavuudet eivät häiritse, päinvastoin ne tekevät tapahtuman uskottavammaksi. Poliiskuulusteluja suorittavat tietävät, että jos useamman henkilön kertomusten kaikki yksityiskohdat täsmäävät keskenään, kyse on keksitystä tarinasta.
     Raamatun kirjoittajat eivät ole pyrkineet kirjoittamaan historiankirjoitusta nykyaikaisessa mielessä, vaan välittämään tiettyä sanomaa, “että te uskoisitte” (Johannes 20:31). Siihen nähden historialliset faktatkin ovat kestäneet hyvin kriittistä tutkimusta. Raamatun inhimillinen ja jumalallinen puoli kietoutuvat toisiinsa niin, että niitä on mahdotonta täysin erottaa.

Raamatun tulkinta
Koska Raamatussa on sekä jumalallinen että inhimillinen (historiallinen) puoli, sitä täytyy lukiessa tulkita, kuten kaikkea muutakin tekstiä. Jotkut sanovat lukevansa Raamattua kirjaimellisesti, “niinkuin se on kirjoitettu”, mutta se ei todellisuudessa onnistu. Tulkinnan määrän ja vaikeuden näkee hyvin siitäkin, että on olemassa monia kirkkokuntia ja seurakuntia, joilla on “se oikea tulkinta”. Professori Alister McGrath onkin todennut, ettei koskaan ole ollut sellaista kristinuskoa, joka olisi ollut kaikille täysin sama. 
     Kirjaimellisuus käy vaikeaksi esimerkiksi silloin, jos aikoo vuorisaarnan mukaisesti repiä irti silmän, joka viettelee pahaan. Kirjaimellista tulkintaa kannattavat saattavat toisaalta soveltaa Raamatun lopunajan ennustuksia nykyisiin valtioihin, joita ei ollut profetian kirjoitusaikana olemassakaan, tai jopa Donald Trumpin valintaan. Voi myös kysyä, miten Ilmestyskirjaa voi lukea tulkitsematta.
     Jos ihmisen pitää olla ehdottoman varma jokaisen raamatunkohdan oikeasta tulkinnasta, selitys saattaa löytyä psykoanalyyttisen näkökulman kautta. Yksinkertaistaen: pieni vauva ei pysty ymmärtämään, että sama äiti tuottaa hänelle sekä tyydytyksen että pettymyksen. Kehittyessään vauva oppii yhdistämään nämä äidin puolet. Jos kehitys häiriintyy, mustavalkoinen tulkintatapa voi liittyä myöhemmin myös raamatuntulkintaan.
     Edesmennyt tunnettu terapeutti Erik Ewalds katsoi myös aikoinaan Raamatun lukemista psykologiselta kannalta. Hän totesi “niinkuin se on kirjoitettu” –lukutavan mahdottomaksi, koska ihminen käsittää lukemansa sen mukaan, miten estynyt, epäitsenäinen tai ahdistunut hän on. Tulkintaan vaikuttavat myös alitajunnassa olevat ennakkoluulot. Ewaldsin mielestä vapaan ja estyneen ihmisen Raamatut ovat kuin kaksi eri kirjaa.
     Tieteellinen raamatuntutkimus on käyttänyt pääasiassa historiallis-kriittistä menetelmää. Raamattua tutkitaan kuten mitä tahansa kirjaa ja tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä kukin raamatunkohta on tarkoittanut sillä hetkellä, kun se on kirjoitettu. Tämä vaihe, eksegeesi, on tärkeä, koska sen avulla voidaan välttää harhaoppeja, jotka nousevat mielivaltaisista tulkinnoista. Kun alkuperäinen historiallinen merkitys on saatu selville, täytyy miettiä, mitä kohta merkitsee meille nyt.
     Tutkimus on esimerkiksi selvittänyt, että neljäs käsky, “kunnioita isääsi ja äitiäsi”, on aluperin velvoittanut aikuiset miehet huolehtimaan ikääntyneistä vanhemmistaan ja sillä tavalla kunnioittamaan heitä. Käskyä on käytetty myöhemmin väärin ymmärrettynä vanhempien vallankäytön pönkittämiseen ja lasten alistamiseen.
     Kirjaimellisuuteen takertuminen tuntuu välillä olevan myös kriittisen tutkimuksen ongelma. Ristiriitoja nähdään helposti sielläkin, missä niitä ei ole. Kun Jaakob korostaa tekoja uskon sijaan vastoin Paavalin opetusta, sitä pidetään ristiriitana, vaikka kyse on eri näkökulmasta. Myös Paavalin retorisia (puhetaidollisia) ilmaisuja saatetaan ottaa liian kirjaimellisesti. Aikalaiset osasivat varmaan paremmin tunnistaa Paavalin puheista retoriikan. Tutkijoiden taipumusta kirjaimellisuuteen kuvaa hyvin läppä, jonka joku heitti somessa: Jeesuksen aikana eli paljon korvattomia ihmisiä. Siksi Jeesus sanoi usein, että jolla on korvat, se kuulkoon.
     Tieteellisen tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on osoittaa, miten suuri ajallinen kuilu on meidän aikamme kulttuurin  ja sen kulttuurin välissä, jossa Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet. Senkin takia tulkintaa tarvitaan. Toisaalta täytyy muistaa, että meidän aikamme tutkijat ovat myös aikansa lapsia, joten vanhojen tekstien ymmärrys on rajallista. Tutkija täyttää helposti nykytiedolla tutkimukseen jäävät aukkokohdat.

Raamatun todellinen olemus
Tieteellinen tutkimus on tarpeellista ja tärkeää, mutta se ei lähtöoletuksensa vuoksi voi tavoittaa Raamatun todellista olemusta, johon sisältyy yliluonnollinen elementti. Historiallis-kriittinen tutkimus hajottaa Raamatun tekstit irrallisiksi ja ristiriitaisilta näyttäviksi opetuksiksi ja pahimmillaan väittää, ettei niissä mitään yhtenäistä sanomaa olekaan.
     Historiallis-kriittinen tutkimus sivuuttaa Raamatun tärkeän tulkinta-avaimen, kaanonin (ohjeellinen kirjoitusten kokoelma). Kun kirkko yhdisti tietyin kriteerein tietyt kirjoitukset kaanoniksi, kokonaisuudesta muodostui enemmän kuin osiensa summa. Monet tekstit saavat kaanonissa uusia merkityksiä, joita niiden kirjoittajat eivät ymmärtäneet täysin kirjoittaessaan. Esimerkiksi Vanhan testamentin Psalmi 22 ja Jesajan kirjan luku 53 viittaavat selvästi kaanonin osana Jeesuksen kärsimyksiin. Kaanon muodostaa yhtenäisen kertomuksen siitä, miten Jumala on päättänyt pelastaa syntiin langenneen ihmiskunnan ja jokaisen yksilön. Raamatusta ei löydy kaikkea tietoa, mutta löytyy riittävä tieto siitä, miten ihminen voi päästä iankaikkiseen elämään.
     Raamatun jumalallinen puoli avautuu vain uskon kautta. “Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani”, sanoi Jeesus (Johannes 7:17). Raamattua täytyy lukea luottaen siihen, että kyseessä on elävä sana, jonka kautta Jumala ilmestyy ja joka alkaa vaikuttaa lukijassa. Jumala voi silloin käyttää sanaansa historiallisesta merkityksestä poikkeavalla tavalla nykyajan lukijan kohdalla. Näin myös ajallinen ja kulttuurinen kuilu umpeutuu, kun Raamatussa voimme kohdata saman elävän Jumalan kuin Raamatun ajan uskovat.


Ps 1.
Näin reformaation juhlavuonna suosittelen lukemaan Sammeli Juntusen artikkelin Mitä on sola scriptura (yksin Raamattu) –periaate tänään. Se löytyy luterilaisen kirkon vuoden 2004 synodaalikirjasta Raamattu ja kirkon usko tänään.

Ps 2.

Jos mainitsemani psykoanalyyttinen näkökulma kiinnostaa, niin Teologisesta Aikakauskirjasta 3/2006 löytyy Markku Niemisen artikkeli Uskonnon psykodynamiikka.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Odota minua siellä, missä on jo aamu

Eilen perjantaina sain jo toisen suruviestin lyhyen ajan sisällä. 56-vuotias siskoni kuoli syöpään. Taistelu oli pitkä ja lopulta jo uuvuttavakin.

Muistan hyvin, kun maaliskuussa 1960 tuli laitokselta tieto, että minulle on syntynyt sisko. Olin kansakoulun ensimmäisellä luokalla Saarijärven Kalmarissa. Äitiä ja siskoa kotiin odotellessa kävin ostamassa tutin Kalmarin Osuuskaupasta.
Seuraava muistikuvani on se, kun siskoni itki kamarissa kopassaan ja minä kävin laittamassa hänelle tutin suuhun. Kun tulin tupaan, kyläilemässä ollut naapurin Vihtori ihmetteli, mitä tein vauvalle. Ylpeänä vastasin, että annoin vaan tutin suuhun.

Myöhemmältä ajan muistan, kun harjoittelin nyrkkeilyä ja siskoni oli harjoitusvastustajana. Löin tietysti pääasiassa vain ilmaan, mutta kerran vahingossa vähän osui häneen. Siskoa pikkuisen itketti, mutta yhteistuumin olimme mahdollisimman hiljaa. Hain hänelle tuvasta vaivihkaa jotain hyvää syötävää ja hieroimme kipeää kohtaa. Kerran taas lähdin kotiväeltä salaa Tunturi-mopolla tapaamaan noin 30 kilometrin päässä asunutta tyttöystävääni. Vain siskoni tiesi lähdöstäni ja kertoi asian muille sitten kun olin jo häipynyt. Kotiin tultuani sain todella tylyn vastaanoton. Minulle ei annettu edes iltaruokaa. Siskoni salakuljetti kuitenkin ruokaa pienissä erissä.

Siskoni kertoi myöhemmin, että kun lähdin ammattikouluun Jyväskylään ja olin viikot siellä, hän lauantaina iltapäivällä katseli ikkunasta, koska nousen ylös läheistä mäkeä ja tulen viikonlopuksi kotiin.

Siskoni seurasi minua uravalinnassa: lähti latojan/tekstinvalmistajan oppiin Jyväskylään. Siinä ammatissa hän olikin koko työuransa ajan.

Vuonna 1980 siskoni tapasi elämänsä miehen Rauman rautatieasemalla ja asui siitä lähtien Raumalla. Ensimmäisen lapsen saimme molemmat suunnilleen yhtä aikaa 1980-luvun alussa. 

Vuosien varrella olimme milloin enemmän milloin vähemmän yhteydessä toisiimme. Aina kuitenkin yhteys säilyi. Viime vuosina tapaamiset lisääntyivät, ja erityisesti kolmen vuoden sairastamisen aikana tapaamisia oli aika paljonkin. Toivo ja epätoivo vaihtelivat, ja lopputulos oli sitten kuitenkin ikävä. Viikkoa ennen kuolemaa puhuimme puhelimessa. Siskoni ääni oli jo väsynyt ja puhe tuli vähän harvakseen, mutta ajatukset olivat ihan selkeät. Emme kuitenkaan hyvästelleet, koska odotimme elämän vielä jatkuvan.


Sen perusteella, mitä viimeisinä aikoina juttelimme, voin sanoa siskolleni hengellisen laulun sanoin: odota minua siellä, missä on jo aamu.

torstai 23. kesäkuuta 2016

Have You Ever Seen the Rain?

Onnenpoika on mielenkiintoinen elämäkerta amerikkalaisesta Creedence Clearwater Revival (CCR) –bändin nokkamiehestä John Fogertysta. Bändi toimi alkuperäisessä kokoonpanossa vain vuodet 1968-1972, mutta se oli Beatlesin hajottua hetken aikaa maailman suosituin bändi. John Fogerty teki alussa kaikki biisit, joista tunnetuin lienee Proud Mary, jota Elvis ja Tina Turnerkin ovat esittäneet. Moni tunnistaa myös vaikkapa biisit Who’ll Stop the Rain tai Have You Ever Seen the Rain. Kappaleet ovat sinänsä yksinkertaisia, mutta tarttuvia. John toteaakin kirjassa: “Yksi Creedencen suurista salaisuuksista oli se, että musiikki oli äärimmäisen yksinkertaista, mutta oikealla tavalla yksinkertaista”.

John kiinnostui musiikista hyvin nuorena ja hankki levyjä ja kitaran heti kun sai rahat tienattua. Hän kertoo jo lapsena rakastaneensa levyjen analysointia. Omat laulunsa hän näki alusta lähtien kokonaisuuksina, joilla oli tietty tyyli, soundi ja esitystapa. Laulut saattoivat liittyä lapsuumuistoihin ja muhia kauan muistivihossa ennen kuin ne syntyivät lopullisesti. Ehkä ne sen vuoksi ovat niin eläviä ja osuvia. Johnille laulut näyttävät olevan niin kuin kirjailijalle henkilöt: ne elävät omaa elämäänsä ja aiheuttavat yllätyksiäkin. John oli alkuaikoina hyvin tuottelias. Vuonna 1969 CCR julkaisi kolme albumia, joista jokainen nousi USA:n myyntitilastojen huipulle.

John tietää etukäteen tarkkaan millaisen laulun hän haluaa tehdä ja pyrkii lopputulokseen jääräpäisesti. Hän myöntää olevansa perfektionisti ja kontrollifriikki. Rumpalit ovat olleet hänen kanssaan kovilla, koska iskut eivät Johnin mielestä aina osuneet tarkasti kohdalleen. Cotton Fields –coverin rumpujen iskuja hän siirsi kohdalleen analogiatekniikan aikana masternauhaa editoimalla. Kerran hän ajeli Meksikon rajalla autollaan ja kuuli autoradiosta Cotton Fieldsin. Edelleenkään sen iskut eivät olleet ihan kohdallaan…

Mielenkiintoista kirjassa on sekin, että John kertoo monen biisin kohdalla, millä kitaralla hän soittaa levyllä ja kommentoi muutenkin eri kitaroita ja kitaristeja.

CCR:ssa oli sovittu, että kaikki päätökset tehdään yksimielisesti, mistään ei äänestetä. Käytännössä John oli kuitenkin kiistaton johtaja. Hän teki biisit, kertoi miten ne esitetään, lauloi jäljittelemättömällä äänellään, soitti soolokitaraa jne. Usein hän omien sanojensa mukaan joutui myös keksimään basistille kuviot, soittamaan muutamissa kohti useita instrumentteja itse ja laulamaan kaikki stemmat. Travelin’ Bandissa John soittaa jopa saksofonia. Tämä johti ajan mittaan toisten kateuteen ja riitoihin. Komppikitaristina toiminut Johnin veli Tom jätti bändin jo 1971 ja lopullisesti se hajosi 1972. Tom kuoli 1990. Hänen ja kahden muun jäsenen kanssa välejä ei koskaan saatu enää kuntoon. Välejä hiersi myös huono sopimus levy-yhtiö Fantasyn kanssa. Tällainen tuntuu ikävältä hienojen alkuaikojen jälkeen.  Have You Ever Seen the Rain kertoo bändin hajoamisesta.

Tulee mieleen John Lennonin ja Paul McCartneyn riitaantuminen. Kerrotaan, että Paul kävi soittamassa Johnin ovikelloa New Yorkissa vähän ennen kuin John ammuttiin, mutta kukaan ei avannut ovea.

John Fogertylle CCR:n hajoaminen oli kova isku ja hän olikin pitkään aivan hukassa elämässään. Yhdessä vaiheessa hän oli yhden miehen bändi. Centerfield–albumilla John soittaa ja laulaa kaikki osuudet itse. Se vaati paljon treenausta, mikä onkin Johnille tyypillistä. Ihailla täytyy hänen treenauksensa määrää, kun olen itse niin laiska harjoittelemaan. John on aina ollut myös innokas oppimaan toisilta kitaristeilta.


Elämään toi uuden valon Julie, Johnin toinen vaimo. Häntä John ei lakkaa ylistämästä. Julie on toiminut Johnin managerina ja koko viisihenkinen perhe on ollut mukana kiertueilla Eurooppaa myöten. Julie kertoo kirjassa, että hän on kiertueilla “puskemassa pilviä pois, jotta tähti voi loistaa”. Ja 70-vuotiaana tähti loistaa edelleen.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Rukous luo yhteyden Jumalaan

Seurakuntamme, Vantaan Kotikirkon, juuri ilmestyneessä Suola-lehdessä julkaistu kolumnini:

Aika monta rukousta olen ehtinyt lausua 43:n uskossaolovuoden aikana. Matkan varrella on vaihdellen opetettu, että rukous pitää kohdistaa Jumalalle Jeesuksen nimessä tai joidenkin mukaan ehdottomasti Jeesukselle itselleen. Pyhää Henkeäkin olen kuullut rukoiltavan. Itse en ole ollut kovin tarkka. Uskon, että yläkerran väki ohjaa rukoukset oikeaan pinoon tai kansioon.

Paavali kehottaa rukoilemaan lakkaamatta. Pystynkö siihen? Kirjaimellisesti en. Ajattelenkin Paavalin tarkoittavan, että tärkeintä on pysytellä jatkuvasti sellaisessa tilassa ja suhteessa Jumalaan, että voin koska tahansa sanoa Hänelle jonkin asian. Owe Wikström kirjoittaa kirjassaan Häikäisevä pimeys: ”Niin kutsutut salamarukoukset ovat tärkeä keino pitää yllä Jumalan läsnäolon tuntua. Katsahtamalla ylös, muistamalla hetken Jumalaa, voi löytää kosketuksen itseensä kaikkina aikoina, olipa tekemässä mitä tahansa.”

Omien rukousten rinnalla toisten uskovien antama rukoustuki on arvokas asia. Olin itse vuosia sitten menossa isoon leikkaukseen, jossa lisäpelotteena oli se, mitä operaatiossa paljastuu. Kuljin rukousjonosta toiseen. Sain paljon rohkaisua ja tukea eri seurakunnista. Erityisesti jäi mieleen tapaus Helsingin Siionseurakunnasta. Lähdin kokouksesta sunnuntai-iltana ja sanoin eräälle naiselle, että operaationi on ylihuomenna aamulla. Nainen vastasi, että juu tiedän, minulla on kännykkä piippaamassa silloin, että muistan rukoilla puolestasi. Operaatio meni hyvin.

Rukousaiheita aina riittää sekä omien asioiden että läheisten ja ystävien puolesta. Pidän yllä wordilla kirjoitettua rukouslistaa, koska sitä on helppo päivittää. Yleensä lista kyllä lähinnä pitenee. Aina en ehdi enkä jaksa kaikkea Jumalalle luetella. Silloin turvaudun Jesajan kirjan kohtaan 37:14. ”Kun Hiskia oli ottanut kirjeen lähettiläiden kädestä ja lukenut sen, hän meni temppeliin ja levitti se Herran eteen.” Teen ihan konkreettisesti samoin. Nostan rukouslistani ilmaan ja sanon Jumalalle, että näet mitä kaikkea olen tähän kirjoittanut.

Jumalan kuunteleminen rukouksessa vaatii ainakin minulta enemmän kuin anominen. Se edellyttää keskittymistä ja odottamista. Ymmärryksen tasolla toki tiedän, että suhde rukouksen kohteeseen on arvokkaampi kuin saadut vastaukset. Ylistyksessä ja kiitoksessa on myös yhä opettelemista. Pitäisi oppia kiittämään enemmän siitä, mitä Jumala on kuin siitä, mitä Hän tekee.


Uskonelämän alkuaikoina, vapaiden suuntien piireissä pyöriessä, valmiit rukoukset tuntuivat hengettömiltä ja liturgisilta kaavoilta. Koenkin rukouksen ennen kaikkea niin, että voin jutella Jumalalle kaikista asioista. Ja Jumalahan tuntee minut läpikotaisin, Hänelle ei kannata esittää mitään. Joihinkin tilanteisiin, kuten seurakunnallisten toimitusten yhteyteen, valmiit rukoukset sopivat minusta kuitenkin hyvin. Ne edustavat omalta osaltaan jatkuvuutta niin kuin toimitukset itsekin.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Jouluevankeliumi


Kirjoitin tällaisen seurakuntamme, Vantaan Kotikirkon, tervehdyksenä vantaalaiseen Tammisto-Kartanonkoski –paikallislehteen.

Luukkaan evankeliumin 2. luvussa kerrottu jouluevankeliumi ei menetä vaikuttavuuttaan ja tenhoaan, vaikka sitä luetaan joka joulu.

Kaikki alkoi hyvin arkisissa merkeissä. Verotus ulotettiin koskemaan kaikkia Rooman valtakunnan asukkaita. Jokaisen piti merkityttää itsensä veroluetteloon omassa kotikaupungissaan. Arkinen ja raskas on varmaan ollut myös noin sadan kilometrin matka, jonka viimeisillään raskaana oleva Maria on taivaltanut miehensä Josefin kanssa Nasaretista Betlehemiin. Olosuhteet perillä eivät myöskään olleet luksusta, vaan perhe yöpyi tallissa ja syntynyt lapsi laitettiin syöttökaukaloon. Paimenet paimensivat lampaita yövuorossa. He olivat Israelin uskonnossa alhaista kastia, koska eivät pystyneet noudattamaan edes sapattia työnsä vuoksi.

Arkiseen tilanteeseen ja tiettyyn historian hetkeen murtautui yhtäkkiä tuonpuoleisuus enkelien ilmestyessä paimenille. Tapahtumissa mukana olleet ihmiset eivät varmaan täysin käsittäneet, että nyt syntynyt lapsi on Israelin kansan odottama Messias, ja myös kaikkien maailman ihmisten Vapahtaja. Enkelien maailmassa se tiedettiin ja ymmärrettiin ja siellä laulettiinkin ylistystä Jumalalle.

Kaksi henkilöä, jotka olivat rukoillen odottaneet tätä hetkeä, tunnistivat Jeesuksen, kun hänet ensimmäisen kerran tuotiin Jerusalemin temppeliin. Jumalan Pyhä Henki avasi heidän ymmärryksensä. Vanha Simeon kiitti Jumalaa, että sai vielä omin silmin nähdä tämän Jumalan lähettämän pelastuksen. Sitten hän oli valmis jättämään tämän maailman. Simeon myös lausui julki sen, että tätä lasta ei ollut lähetetty pelastukseksi vain Israelin kansalle, vaan kaikille kansoille. Pyhä Henki johdatti paikalle myös iäkkään profeetta Hannan, joka ylisti Jumalaa ja todisti muille, että tämä lapsi on se kauan odotettu. Jeesuksen äiti ja isä olivat ihmeissään kaikesta tästä.

Jeesuksen opetuslapset eivät tahtoneet millään ymmärtää myöhemmin, että jouluna syntynyt Messias ja Vapahtaja ei tule valloittamaan kansoja voimalla ja väkipakolla, vaan vallankumous tapahtuu ihmisten sydämissä. Valtakunta on sisällisesti teissä, sanoi Jeesus. Roomalais-hellenistisessä maailmassa odotettiin tuohon aikaan parempaa tulevaisuutta ja kultaista onnen aikaa. Olipa keisari Augustus rakennuttanut rauhan alttarinkin odotuksen merkiksi. Rauhaa emme ole vieläkään maailmaan saaneet, mutta sekin toteutuu kerran, kun Jeesus, joulun lapsi, palaa takaisin maan päälle.

Kristinusko ankkuroituu historiaan, se ei perustu vain uskonnollisiin oppeihin tai filosofiseen pohdintaan. Jumalan teot, niin myös Vapahtajamme syntyminen jouluna, ovat nähtävissä historiassa. Hyvä lukija, anna Joulun Lapsen siirtyä yleisestä historiasta omaan henkilöhistoriaasi ja omaan sydämeesi. Silloin sinulla voi olla aina joulu, kuten tunnetussa laulussa sanotaan:

“Voit joulun elää joka päivä vaan ja parhaat vuotes’ tulet tuntemaan. Jos vain joulun lapsi saa sydämessäs’ asustaa, niin silloin joulu luonas aina on.”