Rukous luo yhteyden Jumalaan

Seurakuntamme, Vantaan Kotikirkon, juuri ilmestyneessä Suola-lehdessä julkaistu kolumnini:

Aika monta rukousta olen ehtinyt lausua 43:n uskossaolovuoden aikana. Matkan varrella on vaihdellen opetettu, että rukous pitää kohdistaa Jumalalle Jeesuksen nimessä tai joidenkin mukaan ehdottomasti Jeesukselle itselleen. Pyhää Henkeäkin olen kuullut rukoiltavan. Itse en ole ollut kovin tarkka. Uskon, että yläkerran väki ohjaa rukoukset oikeaan pinoon tai kansioon.

Paavali kehottaa rukoilemaan lakkaamatta. Pystynkö siihen? Kirjaimellisesti en. Ajattelenkin Paavalin tarkoittavan, että tärkeintä on pysytellä jatkuvasti sellaisessa tilassa ja suhteessa Jumalaan, että voin koska tahansa sanoa Hänelle jonkin asian. Owe Wikström kirjoittaa kirjassaan Häikäisevä pimeys: ”Niin kutsutut salamarukoukset ovat tärkeä keino pitää yllä Jumalan läsnäolon tuntua. Katsahtamalla ylös, muistamalla hetken Jumalaa, voi löytää kosketuksen itseensä kaikkina aikoina, olipa tekemässä mitä tahansa.”

Omien rukousten rinnalla toisten uskovien antama rukoustuki on arvokas asia. Olin itse vuosia sitten menossa isoon leikkaukseen, jossa lisäpelotteena oli se, mitä operaatiossa paljastuu. Kuljin rukousjonosta toiseen. Sain paljon rohkaisua ja tukea eri seurakunnista. Erityisesti jäi mieleen tapaus Helsingin Siionseurakunnasta. Lähdin kokouksesta sunnuntai-iltana ja sanoin eräälle naiselle, että operaationi on ylihuomenna aamulla. Nainen vastasi, että juu tiedän, minulla on kännykkä piippaamassa silloin, että muistan rukoilla puolestasi. Operaatio meni hyvin.

Rukousaiheita aina riittää sekä omien asioiden että läheisten ja ystävien puolesta. Pidän yllä wordilla kirjoitettua rukouslistaa, koska sitä on helppo päivittää. Yleensä lista kyllä lähinnä pitenee. Aina en ehdi enkä jaksa kaikkea Jumalalle luetella. Silloin turvaudun Jesajan kirjan kohtaan 37:14. ”Kun Hiskia oli ottanut kirjeen lähettiläiden kädestä ja lukenut sen, hän meni temppeliin ja levitti se Herran eteen.” Teen ihan konkreettisesti samoin. Nostan rukouslistani ilmaan ja sanon Jumalalle, että näet mitä kaikkea olen tähän kirjoittanut.

Jumalan kuunteleminen rukouksessa vaatii ainakin minulta enemmän kuin anominen. Se edellyttää keskittymistä ja odottamista. Ymmärryksen tasolla toki tiedän, että suhde rukouksen kohteeseen on arvokkaampi kuin saadut vastaukset. Ylistyksessä ja kiitoksessa on myös yhä opettelemista. Pitäisi oppia kiittämään enemmän siitä, mitä Jumala on kuin siitä, mitä Hän tekee.

Uskonelämän alkuaikoina, vapaiden suuntien piireissä pyöriessä, valmiit rukoukset tuntuivat hengettömiltä ja liturgisilta kaavoilta. Koenkin rukouksen ennen kaikkea niin, että voin jutella Jumalalle kaikista asioista. Ja Jumalahan tuntee minut läpikotaisin, Hänelle ei kannata esittää mitään. Joihinkin tilanteisiin, kuten seurakunnallisten toimitusten yhteyteen, valmiit rukoukset sopivat minusta kuitenkin hyvin. Ne edustavat omalta osaltaan jatkuvuutta niin kuin toimitukset itsekin.