keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Perinkö sinulta traumoja?

 Luin toimittaja, kirjailija Elina Raution uusimman kirjan Perinkö sinulta traumoja (Aikamedia 2025).

 

Elina saa dokumentissa puhuvaa psykoterapeuttia kuunnellessaan oivalluksen, että jospa hänen univaikeutensa johtuvatkin ylisukupolvisesta traumasta, taakoista, jotka ovat siirtyneet aiemmilta sukupolvilta. Hän muistaa isänpuoleisen mummonsa Ertan olleen taakoitettu ja masentunut. Koska Elina ei kuitenkaan tuntenut mummoaan kovin hyvin ja kokee oman perheensä olleen turvallinen, hän miettii, ovatko traumat voineet siirtyä epigeneettisesti. Ei niin, että geenit olisivat muuttuneet, vaan geenien ”päällä” olevat toimintaohjeet. 

 

Elina tutustuu laajasti Ertan elämään. Ertta oli kärsinyt isän alkoholismista, sodasta, evakkoudesta ja hengellisestä väkivallasta. Elina lukee myös tutkimuksia aiheesta. Hän löytää uusia asioita itsestään ja voi soveltaa lukemaansa myös omaan Aasiasta kotoisin olevaan adoptiolapseensa. Lopulta palapelin osat järjestyvät aika hyvin paikoilleen ja Elina kokee löytäneensä jopa yhteisen kutsumuksen Ertan kanssa: heikompiosaisten lasten auttamisen. Tärkeintä on traumaperinteen katkaiseminen ja vaikeidenkin asioiden liittäminen osaksi lapsen koko elämäntarinaa.

 

Hengellisyys on kirjassa vahvasti läsnä. Elina uskoo, että ”Jumala pystyy toimimaan psykologiaakin syvemmällä todellisuuden tasolla” ja katkaisemaan traumojen jatkumisen.

 

Todella vaikuttava lukukokemus!