Joskus kuulee väitettävän, että kristityn elämä olisi älyllisesti kapea-alaista ja tylsää. Kieltämättä joissakin yhteyksissä uskovista voi syntyä sellainen kuva. Jos kuitenkin pitää mielensä avoimena Raamatun ja ympäröivän maailman suhteen, kristinusko muodostaa sellaisen tiedollisen viitekehyksen, että monet asiat alkavat kiinnostaa ja niissä riittääkin tutkimista. Tässä muutama näkökulma.
Historia
Kristinusko nivoutuu historian tapahtumiin. Se ei ole pelkkää filosofiaa tai uskonnolliseen näkyyn perustuvaa. Israelin kansan vaiheet ja Jeesuksen elämä ovat tapahtuneet historiassa. Professori Heikki Palva kuitenkin varoittaa soveltamasta tämän päivän historiatiedettä suoraan Raamattuun. Raamatun kirjoittajat eivät nykyaikaiseen tapaan tutkineet lähteitään ja tapahtumia kriittisesti. He näkivät historian ennen kaikkea Jumalan vaikuttamana ja ohjaamana, ja Johanneksen evankeliumin tekijäkin kertoo kirjoittavansa, ”että te uskoisitte” (Joh. 20:31). Yleensäkään historiatiede ei voi päästä samaan tarkkuuteen kuin eksaktit tieteet. Kaikkea ei voi kirjoittaa muistiin, joten tarvitaan valikointia. Aina mukana on myös tulkintaa, jopa tarkoitushakuisuuttakin.
Raamatun tapahtumia kuitenkin tutkitaan nykyisen historiatieteen valossa vertaamalla niitä Raamatun ulkopuoliseen historiakirjoitukseen. Osa Vanhan testamentin historiasta on pelkästään Raamatun todistuksen varassa, osaa voidaan verrata muihin lähteisiin. Uudesta testamentista on paljon enemmän ja parempaa materiaalia kuin muista antiikin kirjoituksista. Jos antiikin lähteisiin yleensä luotetaan, niin miksi ei Uuteen testamenttiinkin. Uuden testamentin teksteihin löytyy myös enemmän vertailtavia ulkopuolisia lähteitä. Historiatutkimus ja arkeologiset löydöt pääosin vahvistavat, että olemme tekemisissä aitojen historiallisten tapahtuminen kanssa. Erityisen kiinnostavaa on Rooman valtakunnan aikainen historia. Myöhempi kirkon historia on tietysti olennainen osa Euroopan historiaa.
Kieli, kääntäminen ja tulkinta
Dosentti Timo Eskola kirjoittaa, että monimutkaisella ja abstraktilla tasolla tapahtuva kommunikointi erottaa ihmisen muusta luomakunnasta. Kieli tekee meistä ihmisiä. Eskolan mukaan kaikki tärkeä elämässämme liittyy kieleen ja puheeseen, miksi ei siis myös suhteemme Jumalaan. Jumala lähestyykin meitä sanan välityksellä Raamatussa, ja siksi seurakunnan avaintehtävä on Raamatun tekstien tulkinta.
Mutta voiko ihmisen kieli tosiaan tavoittaa Jumalan, pohtivat kielifilosofit. Eivätkö sanat ole vain asioiden nimiä ja kieli ihmisyhteisön keksimien sanojen kokoelma, joka vajavaisesti kuvaa maanpäällisiä asioita? Teologi Sammeli Juntusen mukaan Jumalasta puhuminen on mahdollista siksi, että Jumala on Jeesuksen ihmiseksi tulemisessa ylittänyt Luojan ja luodun välisen kuilun. Siksi inhimillinen kieli voi tavoittaa Jumalan.
Vanha testamentti on kirjoitettu heprean ja Uusi testamentti kreikan kielellä. Alkuperäisiä käsikirjoituksia ei ole olemassa, vaan Raamatun alkuteksti on koottu kopioista tekstikriittisen menetelmän avulla. Ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun tekstit Jumalan inspiroimina. Inhimillisyys näkyy esimerkiksi siinä, että alkukielen tuntijoiden mukaan Uuden testamentin tekstien kreikan kielen taso vaihtelee suuresti. Evankeliuminen kirjoittajat ovat työskennelleet toimittajan tavoin: keränneet materiaalia ja toimittaneet sitä. Luukas kertoo omasta työstään: ”Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos” (Luuk. 1:3). Evankelistoista Markus on kirjoittanut teoksensa ensin ja osittain hänen tekstiään lainanneet Matteus ja Luukas ovat muokanneet sitä omien tarkoitusperiensä mukaan. Suuri osa tutkijoista pitää myös Matteuksen lähetyskäskyä ainakin osittain evankelistan toimittamana, koska Jeesus ei siinä ota kantaa esimerkiksi tärkeään, pian esille nousseeseen kysymyksiin pakanoiden ympärileikkauksesta.
Tutkijat ovat esittäneet monia mielenkiintoisia havaintoja Raamatun teksteistä. Tunnettu kirjallisuuskriitikko C. S. Lewis huomautti, että moderni, realistinen kaunokirjallisuus on kehittynyt vasta 300 viime vuoden aikana. Niinpä hän evankeliumeja lukiessaan yllättyi: ”Olen koko ikäni lukenut runoja, romansseja, haaveellista kirjallisuutta, legendoja, myyttejä. Tiedän millaisia ne ovat. Tiedän, ettei ainutkaan niistä ole tämänkaltainen… Joko tämä on reportaasia – tai sitten joku tuntematon toisella vuosisadalla elänyt kirjailija, jolla ei ole tunnettuja edeltäjiä eikä seuraajia, äkkiä omaksui modernin romaanikirjailijan koko realistisen kertomistavan”.
Länsimaisesta todellisuuskäsityksestä Mimesis-kirjan kirjoittanut Erich Auerbach totesi myös, ettei Uuden testamentin kuvauksia voi sijoittaa mihinkään antiikin kirjallisuuslajiin: ”Sellainen kohtaus kuin Pietarin kieltäminen ei sovi mihinkään antiikin genren piiriin; se on liian vakava komediaan, liian arkipäiväisen-ajankohtainen tragediaan, poliittisesti aivan liian merkityksetön historian kirjoitukseen – ja se on puettu sellaiseen välittömyyden muotoon, ettei vastaavaa ole antiikin kirjallisuudessa”.
Professori Lauri Thurén on esittänyt, että Paavalin tekstien tulkinnassa tulisi huomioida hänen vahva retoriikkansa, tarkoitushakuisuutensa, jolla hän ennen kaikkea pyrki vaikuttamaan lukijoihinsa. Vahva retoriikka vaikuttaa siihen, miten Paavali asioita ilmaisee. Sen vuoksi tekstejä ei voi lukea ongelmattomana tietolähteenä Paavalin tai hänen vastustajien ajattelusta. Niinpä Thurén kirjoittaakin: ”Jäsennellyn ideologisen rakennelman tai luotettavan historiallisen tiedon siivilöiminen teksteistä vaatii tietoa niissä käytetyn retoriikan vaikutuksesta asiasisältöön. Tätä kautta tutkimus voi entistä tarkemmin selvittää, mitä Paavali oikeastaan ajatteli…”.
Raamatun kääntäminen eri kielille on aivan normaalia kielitiedettä, ei ole olemassa mitään erillistä uskonnollista kielitiedettä. Raamatunkäännöstyössä mukana ollut ylipiston lehtori Jarmo Kiilunen onkin todennut: ”Kielitieteellisessä työssä ei voi pyytää Pyhää Henkeä ratkaisemaan, mikä tekstimuoto on oikein. Ratkaisut tehdään samoilla kriteereillä kuin mitä tahansa historiallista tekstiä tutkittaessa”. Käännöksiä voidaan tehdä erilaisilla periaatteilla: pyritäänkö mahdollisimman sanatarkkaan kääntämiseen vai onko tärkeämpää kääntää tekstin ajatus mahdollisimman sujuvalle kohdekielelle. Ja kuten professori Lauri Thurén kirjoittaa: ”Lisäksi kääntäjän olisi hyvä tuntea hyllymetreittäin varhaiskirkon ajattelua ja tieteellistä raamatuntutkimusta.”
Siksipä lukijan ei kannata sitoutua vain yhteen käännökseen, vaan lukea eri käännöksiä. Jos ei osaa alkukieliä (kuten minä), niin kannattaa lukea jollain vieraalla kielellä. Sana-lehti kertoi papiksi opiskelleen, aikaisemmin pörssiyhtiöiden viestintäjohtajana toimineen, Taneli Hassisen hengellisestä murroksesta näin: ”Oma merkityksensä murroksessa oli sillä, että Floridassa hengellisistä asioista puhuttiin englanniksi. Lapsesta asti uskonnollisessa ympäristössä eläneen Hassisen mielestä monet suomenkieliset hengelliset ilmaisut, kuten parannuksen teko ja armosta pelastettu, olivat muuttuneet fraaseiksi ilman yhteyttä arkielämään”.
Raamatun tulkinnat opinkohdista vaihtelevat eri kirkkokuntien ja yksilöiden kohdalla, mutta sen pääsanoma, Jumalan pelastava toiminta Jeesuksen kautta, on kaikkien ymmärrettävissä. Tulkinnassa pitää olla periaatteena, että vanhoja tekstejä ei voi ”leikkaa-liimaa -menetelmällä” soveltaa suoraan tähän päivään. Ensin selvittää mahdollisuuksien mukaan, mitä teksti on alun perin tarkoittanut ja kenelle se on osoitettu (eksegeesi). Sitten pitää arvioida, mitä teksti merkitsee meille/minulle nyt (hermeneutiikka).
Kannattaa lisäksi noudattaa teologi Kari Kuulan ohjetta: ”Tästä seuraa ykkössääntö myös tämän päivän raamatunlukijalle. Älä lue pelkkää Raamattua. Ota vastaan hengellistä opetusta muualtakin: seurakunnasta, hyvistä kirjoista, lehdistä, hengellisiltä opettajilta ja ylipäätään muilta kristityiltä. Silloin luet Raamattua kuten sen alkuperäiset lukijat, yhdessä muiden asiaa ymmärtävien kanssa. Valistuneesti siis. Tietoisena siitä, ettei Raamattua voi tulkita miten sattuu.”.
Tiede
Nykyajan kristitty joutuu väistämättä ottamaan kantaa tieteen näkemyksiin. Itse olen vapautunut sellaisesta näkemyksestä, että Raamattu olisi myös tieteellisesti pätevä kirja. Niinpä voi rauhassa uskoa, että Jumala on luonut maailman ja mielenkiinnolla seurata, mitä tiede saa siitä selville. On vastenmielistä lukea tekstejä, joissa väkisin yritetään sovittaa kaikki tieteen tulokset Raamattuun sopiviksi. Olen samaa mieltä kuin maailmankuulu kanadalainen psykologi Jordan B. Peterson: ”Raamatun kirjoittajat eivät olleet tiedemiehiä. He eivät olisi edes voineet olla, vaikka olisivat halunneet. Kun Raamattu kirjoitettiin, tieteen näkökulmia, menetelmiä ja käytäntöjä ei ollut vielä kehitetty”. Tai reformaattori Jean Calvin: ”Jos tahdot oppia tähtitieteestä, sinun tulee kysyä tähtitieteilijöiltä, ei Moosekselta, koska Mooseksen tarkoituksena ei ollut välittää yliluonnollista informaatiota koskien planeettojen liikkeitä”. Samankaltaista näkemystä on Suomessa ansiokkaasti edustanut teologi Eero Junkkaala.
Piispa Kalevi Toiviainen ilmaisi Raamatun merkityksen hyvin: ”Raamatun uskonnollinen merkitys ei johdu ensi sijassa siitä, miten esim. sen arkeologiset tiedot onnistutaan osoittamaan paikkansa pitäviksi. Tässä suhteessa valistuksen pyrkimys nojautua faktatietoihin ei ole riittävä eikä aina edes oikeaan osunut. Raamattu on uskonyhteisölle, kirkolle ja sen jäsenille arvokas toisista syistä: niiden todistuksena, jotka olivat läsnä, kun Jumala uskomme mukaan ilmoitti itsensä. Raamatulta ei odoteta ensi kädessä tietoa faktoista, vielä vähemmän tieteellistä tietoa, vaan näkökulmaa oman henkilökohtaisen olemisemme suhteesta Jumalaan ja tästä suhteesta avautuvaa tulkintaa elämästä.” Joskus järjenkäyttöä vastustetaan esim. vetoamalla Paavalin sanoihin: ”Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt tämän maailman viisautta hulluudeksi?” (1. Kor. 1: 20). Tähän piispa Toiviainen totesi: ”Korinttilaiskirjeessähän ankarasti ottaen on puhetta vain uskon ulkopuolella olevan mahdollisuuksista tajuta ristin salaisuutta.”
Tieteellisesti ei voida todistaa, että todellisuuteen kuuluu vain se, mikä voidaan todeta ja havainnoida viidellä aistillamme. Mutta tieteeseen ei toisaalta pidä sotkea mitään yliluonnollisia selityksiä, niin kuin jotkut Suomessakin tekevät. Piispojen Tieteiden lahja -julkaisussa asia sanotaan minusta tasapainoisesti: ”Tieteellisen tiedonhankinnan ja teologian eroa voidaan korostaa omaksumalla metodologisen naturalismin asenne. Tämä asenne on luonteeltaan menetelmällinen: tieteellinen käytäntö on osoittanut, että syitä ja selityksiä on parasta etsiä luonnollisesta maailmasta ja sitä koskevasta tiedosta. Tämä on kokonaan eri asia kuin filosofinen naturalismi, jossa Jumalan luova toiminta kielletään periaatteessa mahdottomana”.
Teologinen tutkimus on myös tärkeää kristinuskon kannalta. Piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa näin: ”Teologinen tutkimus ja opiskelu on tärkeää totuuden etsimisen takia. Julistus on totta ja tuoretta, kun siinä peilataan kristillistä uskoa uusimpiin tutkimuksiin ja aatevirtauksiin”.
Psykologia
Raamattu ja psykologia puhuvat molemmat ihmisen sisäisestä olemuksesta. Niinpä onkin mielenkiintoista verrata niiden näkemyksiä ihmisestä. Käytännössä hengellisyyttä ja psyykeä ei voi erottaa toisistaan. Krito-työn koordinaattori Merja Lehtinen toteaa jopa näin: ”Meidän hengellinen elämämme muodostuu yleensä sellaiseksi, millainen on psyykkinen elämämme ja todellisuutemme.” Jokainen hengellinen kokemus on myös psyykkinen kokemus.
Toisaalta tunnettu pappi ja terapeutti Erik Ewalds, jonka luentoja löytyy paljon Youtubesta, totesi näin: ”Vaikka esimerkiksi hengellinen kokemus voidaan kuvata psykologisesti, se ei silti merkitse sitä, että kyseessä olisi pelkkä psykologinen elämys. Elämyksenä se viittaa itsensä ulkopuolelle, transsendenttiseen todellisuuteen”.
Viimeisten vuosikymmenten aikana psykologian tiedot on otettu avuksi kristilliseen sielunhoitoon. Legendaarinen henkilö tässä suhteessa oli juuri Erik Ewalds. Hänen terapiaansa oli pitkät jonot, koska hän teologiaa ja psykologiaa opiskelleena osasi yhdistää ne terapiassaan. Yksi Ewaldsin suurista oivalluksista oli psykologian avulla kääntää monet Raamatun fraasiutuneet ja liikaa hengellistyneet termit nykykielelle. Silloin niitä on helpompi soveltaa nykyihmiseen. Niinpä hän sanoi esimerkiksi, että kristillisen julistuksen tulee olla sellaista, että se auttaa ihmistä löytämään toden ja aidon minuutensa.
Ewalds yhdisti näkemykset näin: ”Keskeistä tässä uudessa ajattelutavassa oli huomata, ettei kristinusko ole muusta elämästä irrallista hurskautta, vaan tosi lääke koko ihmiselle. Mutta mihin tätä lääkettä tarvitaan, sen paljastaa totuudellinen psykologia. Sielunhoito ilman psykologista näkemystä on kuin työskentelyä pimeässä. Psykologia ilman teologiaa – tai ehkä paremmin sanottuna ilman persoonallista uskoa – on purjehtimista ilman merikorttia ja täydellisessä tyvenessä”.
Ewaldsin mukaan ihmisen psyykkinen tila vaikuttaa myös Raamatun lukemiseen: ”Ihminen näet käsittää lukemansa aina sen mukaan, miten estynyt, epäitsenäinen ja ahdistunut hän on tai miten alitajunnan tiedostamaton ennakkoluulojen järjestelmä toimii”.
Vielä mielenkiintoinen esimerkki sosiaalitieteellisten metodien käytöstä raamatuntutkimuksessa. Teologi Matti Kankaanniemi analysoi sosiaalipsykologian valossa opetuslasten ylösnousemusilmestyksiä kirjassa A.D. 30. Millainen oli kokijoiden psyykkinen historia ja tilanne kokemishetkellä? Millaisessa tietoisuuden tilassa he olivat? Voidaanko ilmestykset selittää hallusinaatioteorian avulla? Mitä kokemuksiin vaikuttivat odotukset, joita kokijoilla oli? Miten kokemukset erosivat muista hengellisistä kokemuksista? Ovatko nykyisin koetut Jeesuksen ilmestymiset samanlaisia? Kannattaa lukea tuo analyysi ja koko kirja muutenkin.
Lopuksi
Nämä ovat vain pisaroita meressä kaikesta mielenkiintoisesta, mikä seuraa siitä, että alkaa ajatella ja tutkia maailmaa ja elämää kristinuskon viitekehyksessä.
Historian tapahtumiin ei ole enää paluuta, mutta tänäänkin voi liittyä kristittyjen pitkään ketjuun. Kielellämme voimme puhua Jumalalle, julistaa ilosanomaa ja auttaa lähimmäistä. Modernin tieteen ansiosta voimme ihmetellä Jumalan luomaa universumia ja saada tietoa sen toiminnasta. Psykologian kielellä voimme sanoa: usko on tosi lääke koko ihmiselle.
