Otsikko kertoo, että tunnustukseni voi joiltain osin muuttua.
Vanhoja kirjoituksiani lukiessani huomaan, etten enää ajattele samalla tavalla.
Näkemykseni elää koko ajan, koska ymmärrykseni on vajavainen. Tämän kirjoituksen
sisältö ei perustu omiin oivalluksiini, vaan on paremminkin yhteenvetoa
lukemastani.
Tunnustan siis: minä uskon
Isään, Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan. Tämä on elämäni
perusta ja lähtökohta.
Luomiskertomuksen merkitys
Raamatun alussa olevaa kahta (vähän erilaista) luomiskertomusta luen
ennen kaikkea kertomuksena siitä, että maailmankaikkeuden alkusyynä on
älyllinen olento, Luoja, en niinkään tarkkana kuvauksena siitä, miten kaikki on luotu. Luomiskertomukset
kertovat miksi jotain yleensä on olemassa ja antavat vankan perustan
ihmisarvolle, koska Jumala loi ihmisen kuvakseen.
Piispa Björn Vikström kirjoittaa kirjassaan Sana tulee näkyväksi:
“Raamatun kaksi luomiskertomusta ovat ylistyslauluja Jumalalle, mutta niiden
tehtävänä ei ole korvata maailmankaikkeuden synnyn tieteellisiä löydöksiä”.
Jarno Virtanen taas kirjoitti Sana-lehdessä: “ Jumalan luoman älyn
aliarvioimista on kuitenkin, jos ei ota tieteen tuloksia huomioon”.
Suhtautuminen evoluutioteoriaan
Evoluutioteoria on hämmentävä asia maallikolle. Toisaalta sitä
opetetaan kaikissa maailman yliopistoissa, toisaalta sitä kohtaan esitetään
voimakasta kritiikkiä. Eikä jako mene sen mukaan onko joku kristitty vai ei.
Monet kristityt tiedemiehet (kuten Alister McGrath ja Francis Collins) pitävät evoluutioteoriaa
tällä hetkellä parhaimpana selityksenä elämän kehittymiselle. He kuitenkin uskovat,
että prosessin alkuunpanija on Jumala. Evoluutioteoriassa puhutaan suunnattoman
pitkistä ajanjaksoista. Jotkut kristityt torjuvat sen jo silläkin perusteella,
että laskevat maan iäksi 6000 vuotta Raamatussa lueteltujen sukupolvien mukaan.
Tällainen kreationistinen ajanmääritys ei käsitykseni mukaan kestä nykytieteen
valossa ja se onkin hyvin marginaalinen näkemys kristittyjen piirissä.
Mielestäni minun ei kristittynä tarvitse ottaa ehdotonta kantaa
evoluutioon. Se on tieteellinen teoria, joka voi osoittautua oikeaksi tai
vääräksi. Siihen uskoni ei kuitenkaan riitä, että kaikki olisi saanut alkunsa
tyhjästä ja kehittynyt pelkästään mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta ilman ohjausta.
Pentti Linkola ilmaisi Vantaan Laurin haastattelussa vähän aikaa sitten
näkemyksenään, että “luomakunnan yläpuolella on jotakin selittämätöntä, jokin
näkymätön voima”. Evoluutioteoriaa hän arvioi näin: ”En koskaan ole ymmärtänyt,
miten silmä on voinut kehittyä mutaation ja valinnan prosessin kautta. Vaikka
olen lukenut monia biologien selityksiä asiasta, en käsitä, mitä silmällä on
tehty ennen kuin sillä on nähty”.
Raamattu ei ole
luonnontieteen oppikirja
Varoittavana esimerkkinä Raamatun käyttämisestä luonnontieteen
oppikirjana on esimerkiksi Martti Luther. Hän piti Joosuan kirjan (10:13)
perusteella kiinni siitä, että aurinko kiertää maata ja haukkui toisin
ajattelevaa Kopernikusta pölvästiksi. Galileo Galilei kuitenkin vahvisti
havainnoillaan, että Kopernikus oli oikeassa.
Maailma on käsittämätön fyysikollekin
Vaikka en kannatakaan “aukkojen Jumalaa” eli sitä, että Jumala
sijoitetaan aina sinne, mitä tiede ei vielä tiedä, niin kyllähän tiedemiehet
kuitenkin myöntävät, ettei luonnontiede ymmärrä läheskään kaikkea. Fyysikko
Syksy Räsänen on Helsingin Sanomien kolumneissaan todennut, että aukotonta
kaiken teoriaa ei ole edelleenkään fysiikassa olemassa, koska esim.
suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka eivät sovi yhteen. Arkijärjelle käsittämättömiä
ovat hänen mukaansa myös pimeä aine (jota emme voi koskea emmekä nähdä, mutta
joka virtaa koko ajan lävitsemme) ja pimeä energia. Pimeää ainetta on suurin
osa maailmankaikkeuden aineesta. Kosmologi Kari Enqvist pyrkii kirjassaan
Ensimmäinen sekunti pääsemään tieteen avulla kiinni maailmankaikkeuden alkuun.
Tähtitieteen professori Esko Valtaoja totesi kuitenkin äskettäin Kirkko ja
kaupunki –lehdessä: “Kyllä Karinkin on pakko tunnustaa, jos hän on rehellinen,
että kvanttiteoria ja suhteellisuusteoria eivät ylety ihan nollahetkeen saakka.
Jos joku sijoittaa sinne Jumalan, en ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutten voi
todistaa väitettä vääräksikään.”
Tietoisuuden mysteeri
Yksi vaikea selitettävä asia tieteelle on myös ihmisen tietoisuus.
Naturalistinen tiede katsoo, että fyysiset aivotilat vastaavat ihmisen
kokemuksia ja tietoisuuskin on siis aineen ominaisuus. Tätä näkemystä vastaan on
kuitenkin esitetty kritiikkiä, jota on esitellyt mm. Tuukka Malkki
Areiopagi-sivulla. Kritiikin mukaan ihmisen mielen kyky kokea asioita
subjektiivisesti, ensimmäisen persoonan näkökulmasta ja se, että kokemus
vaikuttaa tai tuntuu joltakin, on vaikea selittää aineen ominaisuudeksi.
Objektiivisen aivotilan ja subjektiivisen kokemuksen väliin jää kuilu. Ihmisen
mielellä on myös kyky viitata itsensä ulkopuolelle ja antaa merkitys
aineelliselle asialle, joka sellaisenaan ei merkitse mitään, kuten vaikka
kirjainyhdistelmälle. Miten sellainen voisi olla vain aineen ominaisuus? Niinpä
ihmisen tietoisuus on mielestäni todennäköisempää Jumala-uskon kuin
naturalistisen tieteen pohjalta.
Tietoisutta ilman
aivotoimintaa?
Uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho on kirjoittanut kirjan
ihmisten kuolemanrajakokemuksista. Kokemukset tuovat vielä ihan uuden
näkökulman tietoisuuden ongelmaan. Näin Näreahon kirjasta Sana-lehdessä: “Useat
rajakokijat ovat kuitenkin antaneet tarkkoja kuvauksia esimerkiksi
leikkaussalin tapahtumista.
- Tätä on vaikea selittää
puhtaasti materialististen teorioiden avulla. Herää kysymys, voiko ihmisen tietoisuus toimia ilman
aivoperustaa.
Kirjassaan Näreaho hahmottelee ajatusta, jonka mukaan ihmisen
tietoisuus on osa laajempaa kosmista tietoisuutta, Jumalan tietoisuutta.
Ihminen on tietoinen olento, sillä hän on peräisin tietoisesta lähteestä.”
Kristitynkin elämä on
totuuden etsimistä
Minun uskoni ei siis ole totuuden omistamista, vaan tulee aina
olemaan totuuden etsimistä. En näe tarvetta rajata tietoisuudestani pois
epäilystä aiheuttavia asioita. Minulle sellainen ei tuo mitään turvallisuutta
tai tyydytystä, vaan pikemminkin se, että peilaan koko ajan omaa näkemystäni
erilaisiin näkemyksiin ja katson kestääkö oma kantani.
Näyttää siltä, että jotkut ihmiset tulevat jonkin
maailmankatsomuksen takia immuuniksi tosiasioille. Mikään ei muuta heidän
kantaansa. Minusta kristillisen uskon ei pitäisi johtaa tähän. Olen mieluummin
epävarma kuin immuuni tosiasioille. Aikuisen ihmisen täytyy kestää epävarmuutta,
eikä se ole epäuskoa.
Jotkut kristityt syyttävät herkästi, että tiedemiehillä on tietty
esiymmärrys, joka johtaa ateistisiin tuloksiin. Yhtä hyvin mielestäni kristityillä
esiintyy taipumusta ensin päättää, miten asia on oman raamatutulkinnan pohjalta
ja sitten vääntää todisteet tukemaan sitä. Uskonnonpsykologian professori Owe
Wikström toteaa kirjassaan Häikäisevä pimeys: “Halveksuva suhtautuminen
totuuden etsimiseen ja oppineen maailman jatkuvasti rakentamiin teoreettisiin
malleihin sekä niiden kritiikkiin on aika ajoin ollut kiusallisen lapsellista”.
Kristityt ovat vastuuttomia, jos markkinoivat evankeliumin
kylkiäisenä kritiikittömästi järjen ja tieteen vastaisia näkemyksiä. Jos näistä
asioista ei voida keskustella avoimesti ja kriittisesti, varsinkin
koulutettujen nuorten ihmisten on vaikea tulla seurakuntaan. Piispa Seppo
Häkkinen kirjoittikin Teologisessa Aikakauskirjassa: “Kirkon opetuksen tulee
pysyä merkityksellisenä nykypäivän kysymyksille, ongelmille ja ihmiskunnan yhä
lisääntyvälle tiedolle”.
Pitää kuitenkin myös tunnustaa, että kaikkea ei voi tutkia
luonnontieteen menetelmillä eivätkä ne selitä koko todellisuutta. Aina löytyy
riittävästi valoa sille, joka haluaa uskoa ja riittävästi pimeyttä sille, joka
ei halua, kuten matemaatikko Pascal aikoinaan totesi.
Aina voi saivarrella yksityiskohdista ja ilmaisuista, mutta hyvin kirjoitit.
VastaaPoistaKommentoisin tuohon "Mielestäni minun ei kristittynä tarvitse ottaa ehdotonta kantaa evoluutioon. Se on tieteellinen teoria, joka voi osoittautua oikeaksi tai vääräksi."
Näin minäkin ajattelen, että meidän ei tarvitse - eikä kannata - olla ehdottomia. Onko evoluutioprosessi juuri sellainen, kuin meille yleensä nykyään opetetaan? Tieteen menetelmiin kun ei kuulu ottaa mukaan tuota Linkolan kivasti muotoilemaa ajatusta “luomakunnan yläpuolella on jotakin selittämätöntä, jokin näkymätön voima”. Käsitys jää vajaaksi, jos pysytään vain luonnontieteessä.
Jotain evoluution kaltaista näyttää kuitenkin tapahtuneen, yhteinen polveutuminen sinänsä ei ole huonosti perusteltu. Luonnossa on paljon, mikä tukee tätä. Mutta mitä tarkkaan ottaen on tapahtunut - kuinka voisimme tietää. Ajattelen Jumalaa puutarhurina, joka on antanut luomakuntansa versioa eri suuntiin. Hänen luomisvoimansa on kaiken takana. Ja se, että ajalliset mittakaavat ovat valtavat, on selvää.
"Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä". (Room. 1:20)
Näin se kuitenkin on.