Nykyinen uskontunnustukseni, osa 1

Otsikko kertoo, että tunnustukseni voi joiltain osin muuttua. Vanhoja kirjoituksiani lukiessani huomaan, etten enää ajattele samalla tavalla. Näkemykseni elää koko ajan, koska ymmärrykseni on vajavainen. Tämän kirjoituksen sisältö ei perustu omiin oivalluksiini, vaan on paremminkin yhteenvetoa lukemastani.

Tunnustan siis: minä uskon Isään, Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan. Tämä on elämäni perusta ja lähtökohta.

Luomiskertomuksen merkitys

Raamatun alussa olevaa kahta (vähän erilaista) luomiskertomusta luen ennen kaikkea kertomuksena siitä, että maailmankaikkeuden alkusyynä on älyllinen olento, Luoja, en niinkään tarkkana kuvauksena siitä, miten kaikki on luotu. Luomiskertomukset kertovat miksi jotain yleensä on olemassa ja antavat vankan perustan ihmisarvolle, koska Jumala loi ihmisen kuvakseen.

Piispa Björn Vikström kirjoittaa kirjassaan Sana tulee näkyväksi: “Raamatun kaksi luomiskertomusta ovat ylistyslauluja Jumalalle, mutta niiden tehtävänä ei ole korvata maailmankaikkeuden synnyn tieteellisiä löydöksiä”. Jarno Virtanen taas kirjoitti Sana-lehdessä: “ Jumalan luoman älyn aliarvioimista on kuitenkin, jos ei ota tieteen tuloksia huomioon”.

Suhtautuminen evoluutioteoriaan

Evoluutioteoria on hämmentävä asia maallikolle. Toisaalta sitä opetetaan kaikissa maailman yliopistoissa, toisaalta sitä kohtaan esitetään voimakasta kritiikkiä. Eikä jako mene sen mukaan onko joku kristitty vai ei. Monet kristityt tiedemiehet (kuten Alister McGrath ja Francis Collins) pitävät evoluutioteoriaa tällä hetkellä parhaimpana selityksenä elämän kehittymiselle. He kuitenkin uskovat, että prosessin alkuunpanija on Jumala. Evoluutioteoriassa puhutaan suunnattoman pitkistä ajanjaksoista. Jotkut kristityt torjuvat sen jo silläkin perusteella, että laskevat maan iäksi 6000 vuotta Raamatussa lueteltujen sukupolvien mukaan. Tällainen kreationistinen ajanmääritys ei käsitykseni mukaan kestä nykytieteen valossa ja se onkin hyvin marginaalinen näkemys kristittyjen piirissä.

Mielestäni minun ei kristittynä tarvitse ottaa ehdotonta kantaa evoluutioon. Se on tieteellinen teoria, joka voi osoittautua oikeaksi tai vääräksi. Siihen uskoni ei kuitenkaan riitä, että kaikki olisi saanut alkunsa tyhjästä ja kehittynyt pelkästään mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta ilman ohjausta. Pentti Linkola ilmaisi Vantaan Laurin haastattelussa vähän aikaa sitten näkemyksenään, että “luomakunnan yläpuolella on jotakin selittämätöntä, jokin näkymätön voima”. Evoluutioteoriaa hän arvioi näin: ”En koskaan ole ymmärtänyt, miten silmä on voinut kehittyä mutaation ja valinnan prosessin kautta. Vaikka olen lukenut monia biologien selityksiä asiasta, en käsitä, mitä silmällä on tehty ennen kuin sillä on nähty”.

Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja

Varoittavana esimerkkinä Raamatun käyttämisestä luonnontieteen oppikirjana on esimerkiksi Martti Luther. Hän piti Joosuan kirjan (10:13) perusteella kiinni siitä, että aurinko kiertää maata ja haukkui toisin ajattelevaa Kopernikusta pölvästiksi. Galileo Galilei kuitenkin vahvisti havainnoillaan, että Kopernikus oli oikeassa.

Maailma on käsittämätön fyysikollekin

Vaikka en kannatakaan “aukkojen Jumalaa” eli sitä, että Jumala sijoitetaan aina sinne, mitä tiede ei vielä tiedä, niin kyllähän tiedemiehet kuitenkin myöntävät, ettei luonnontiede ymmärrä läheskään kaikkea. Fyysikko Syksy Räsänen on Helsingin Sanomien kolumneissaan todennut, että aukotonta kaiken teoriaa ei ole edelleenkään fysiikassa olemassa, koska esim. suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka eivät sovi yhteen. Arkijärjelle käsittämättömiä ovat hänen mukaansa myös pimeä aine (jota emme voi koskea emmekä nähdä, mutta joka virtaa koko ajan lävitsemme) ja pimeä energia. Pimeää ainetta on suurin osa maailmankaikkeuden aineesta. Kosmologi Kari Enqvist pyrkii kirjassaan Ensimmäinen sekunti pääsemään tieteen avulla kiinni maailmankaikkeuden alkuun. Tähtitieteen professori Esko Valtaoja totesi kuitenkin äskettäin Kirkko ja kaupunki –lehdessä: “Kyllä Karinkin on pakko tunnustaa, jos hän on rehellinen, että kvanttiteoria ja suhteellisuusteoria eivät ylety ihan nollahetkeen saakka. Jos joku sijoittaa sinne Jumalan, en ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutten voi todistaa väitettä vääräksikään.”

Tietoisuuden mysteeri

Yksi vaikea selitettävä asia tieteelle on myös ihmisen tietoisuus. Naturalistinen tiede katsoo, että fyysiset aivotilat vastaavat ihmisen kokemuksia ja tietoisuuskin on siis aineen ominaisuus. Tätä näkemystä vastaan on kuitenkin esitetty kritiikkiä, jota on esitellyt mm. Tuukka Malkki Areiopagi-sivulla. Kritiikin mukaan ihmisen mielen kyky kokea asioita subjektiivisesti, ensimmäisen persoonan näkökulmasta ja se, että kokemus vaikuttaa tai tuntuu joltakin, on vaikea selittää aineen ominaisuudeksi. Objektiivisen aivotilan ja subjektiivisen kokemuksen väliin jää kuilu. Ihmisen mielellä on myös kyky viitata itsensä ulkopuolelle ja antaa merkitys aineelliselle asialle, joka sellaisenaan ei merkitse mitään, kuten vaikka kirjainyhdistelmälle. Miten sellainen voisi olla vain aineen ominaisuus? Niinpä ihmisen tietoisuus on mielestäni todennäköisempää Jumala-uskon kuin naturalistisen tieteen pohjalta.

Tietoisutta ilman aivotoimintaa?

Uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho on kirjoittanut kirjan ihmisten kuolemanrajakokemuksista. Kokemukset tuovat vielä ihan uuden näkökulman tietoisuuden ongelmaan. Näin Näreahon kirjasta Sana-lehdessä: “Useat rajakokijat ovat kuitenkin antaneet tarkkoja kuvauksia esimerkiksi leikkaussalin tapahtumista.

       - Tätä on vaikea selittää puhtaasti materialististen teorioiden avulla. Herää kysymys, voiko ihmisen tietoisuus toimia ilman aivoperustaa.

Kirjassaan Näreaho hahmottelee ajatusta, jonka mukaan ihmisen tietoisuus on osa laajempaa kosmista tietoisuutta, Jumalan tietoisuutta. Ihminen on tietoinen olento, sillä hän on peräisin tietoisesta lähteestä.”

Kristitynkin elämä on totuuden etsimistä

Minun uskoni ei siis ole totuuden omistamista, vaan tulee aina olemaan totuuden etsimistä. En näe tarvetta rajata tietoisuudestani pois epäilystä aiheuttavia asioita. Minulle sellainen ei tuo mitään turvallisuutta tai tyydytystä, vaan pikemminkin se, että peilaan koko ajan omaa näkemystäni erilaisiin näkemyksiin ja katson kestääkö oma kantani.

Näyttää siltä, että jotkut ihmiset tulevat jonkin maailmankatsomuksen takia immuuniksi tosiasioille. Mikään ei muuta heidän kantaansa. Minusta kristillisen uskon ei pitäisi johtaa tähän. Olen mieluummin epävarma kuin immuuni tosiasioille. Aikuisen ihmisen täytyy kestää epävarmuutta, eikä se ole epäuskoa.

Jotkut kristityt syyttävät herkästi, että tiedemiehillä on tietty esiymmärrys, joka johtaa ateistisiin tuloksiin. Yhtä hyvin mielestäni kristityillä esiintyy taipumusta ensin päättää, miten asia on oman raamatutulkinnan pohjalta ja sitten vääntää todisteet tukemaan sitä. Uskonnonpsykologian professori Owe Wikström toteaa kirjassaan Häikäisevä pimeys: “Halveksuva suhtautuminen totuuden etsimiseen ja oppineen maailman jatkuvasti rakentamiin teoreettisiin malleihin sekä niiden kritiikkiin on aika ajoin ollut kiusallisen lapsellista”.

Kristityt ovat vastuuttomia, jos markkinoivat evankeliumin kylkiäisenä kritiikittömästi järjen ja tieteen vastaisia näkemyksiä. Jos näistä asioista ei voida keskustella avoimesti ja kriittisesti, varsinkin koulutettujen nuorten ihmisten on vaikea tulla seurakuntaan. Piispa Seppo Häkkinen kirjoittikin Teologisessa Aikakauskirjassa: “Kirkon opetuksen tulee pysyä merkityksellisenä nykypäivän kysymyksille, ongelmille ja ihmiskunnan yhä lisääntyvälle tiedolle”.

Pitää kuitenkin myös tunnustaa, että kaikkea ei voi tutkia luonnontieteen menetelmillä eivätkä ne selitä koko todellisuutta. Aina löytyy riittävästi valoa sille, joka haluaa uskoa ja riittävästi pimeyttä sille, joka ei halua, kuten matemaatikko Pascal aikoinaan totesi.