Erik Ewaldsin perintö

Selailin äskettäin yhtä lehtijuttua varten Saara Karppisen kirjaa Kasvun tie, Erik Ewaldsin elämästä ja ajattelusta (Päivä Oy 1990). Se tuntui niin mielenkiintoiselta, että päätin lukea uudestaan koko kirjan. Haluan nostaa sen myötä esille joitakin Ewaldsin ajatuksia ja opetuksia.

Erik Ewalds (1918-1997) oli pappi ja sielunhoitaja. Hänen päätehtävänsä oli toimia 15 vuotta Helsingin johtavana sairaalapastorina. Sinä aikana sielunhoidosta tuli osa potilaan kokonaishoitoa. Ekumeenisena ja avoimena henkilönä Ewalds myös luennoi paljon eri kirkkokuntien tilasuuksissa ja hoiti ihmisiä yksilöterapiassa.

OMAT KOKEMUKSET EWALDSISTA

Itse kuulin Ewaldsista ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 1975 tultuani juuri Jyväskylän vapaaseurakuntaan. Hänen ajatuksensa olivat niin kiinnostavia, että mm. Suomen Kuvalehti teki hänestä jutun. Olen lukenut suunnilleen kaikki Ewaldsin kirjat ja ne ovat tänäänkin kirjahyllyssäni. Kuuntelin myös jonkin verran hänen luentojaan. Erityisesti muistan erään illan, kun makoilin sängyllä Jyväskylän Viitaniemessä ja kuuntelin Ewaldsin radio-ohjelmaa. Tuntui niin kuin jotain lämmintä olisi mennyt lävitseni, niin terveeltä ja hoitavalta se kuulosti.

KASVU JA OPISKELU SIELUNHOITAJAKSI

Erik Ewalds oli pienenä herkkätunteinen lapsi, joka koki yksinäisyyttä, sisäistä tyhjyyttä ja erillisyyttä.  Hän koki, ettei tullut nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Hän ei kuitenkaan paennut pahaa oloa ja kärsimystä, vaan tutustui sen avulla itseensä ja muutti sen henkiseksi kasvuksi ja kypsymiseksi. Näin hänestä kehittyi toistenkin auttaja.

- Perusfilosofiani sisältää juuri tämän oivalluksen. Ristiriidat, vaikeudet, ahdistuksen ajat voivat muuttua elämän rikkaimmaksi sisällöksi, Ewalds toteaa kirjassa.

Ewalds luki koko opiskeluajan rinnakkain teologiaa ja psykologiaa. Ne olivatkin hänen ajattelussaan aina mukana testaamassa toistensa aitoutta. Ewalds tarkasteli ihmistä kokonaisuutena: fyysisenä, henkisenä ja hengellisenä, mitään näistä hän ei käsitellyt irrallaan toisista. Ewalds kritisoi joskus voimakkaasti elämän hengellistämistä eli sitä että vain hengelliset asiat ovat tärkeitä. Sillä tavalla hänen mielestään vain paettiin hengellisyyteen. Tätä elämää ei pidä nähdä vain väliaikaisena:

- Iankaikkinen elämä merkitsee sitä, että ihminen elää sitä iankaikkisuuden osaa, joka kullakin hetkellä on mahdollinen. Ja se on nykyhetki. Ihminen, joka ei elä nykyhetkessä, ei ole terve.

Ihminen voi auttaa toista niin pitkälle kuin on itse päässyt. Sielunhoitajaksi tuleminen edellyttääkin suostumista omaan kasvuun. Pitää myös suostua siihen, että sielunhoito vaatii aikaa. Sielunhoito on ajan funktio, muistankin Ewaldsin sanoneen usein.

KÄYTÄNNÖN SIELUNHOITOA

Ewalds kuunteli tarkasti autettaviaan ja yhdisteli asioita uudella, luovalla tavalla. Hän oli kiinnostunut ihmisten arkielämän kysymyksistä. Jos pappien julistus antaa vastauksia ihmisten elämän konkreettisiin ongelmiin ja tilanteisiin, ihmiset tulevat kyllä kuuntelemaan, Ewalds ajatteli. Pappien pitäisi hänen mukaansa antaa sielunhoitoa sekä julistuksessaan että yksityisesti. Näitä asioita olisi ehkä hyvä miettiä, kun nykyään ihmetellään, miksi ihmiset eivät käy kirkossa tai missä herätys viipyy. Mikä tekee puheen herätyssaarnaksi, kysyy Ewalds ja vastaa:

- Eikö se, että se paljastaa kuulijalle jotain uutta hänen elämästään ja samalla tekee muuttumisen mahdolliseksi?

Kaikki eivät hyväksyneet Ewaldsin aikana eivätkä hyväksy nytkään menneisyyden kaivelua ja purkamista terapiassa. Ewalds kritisoi esim. yleistä näkemystä anteeksi antamisesta. Jotkut ajattelevat, että sen päätarkoituksena on viedä muisti.

– Ei anteeksiantamus kiellä muistamasta. Se tuhoa syyllisyyden, että pääsen muistamaan paremmin, toteaa Ewalds. Ja lisäksi:

- Sille joka tiedostaa oman vihansa ja katkeruutensa kyllin syvästi, evankeliumi avaa oman syvällisesti vapauttavan sanomansa.

USKO JA TERVEYS

Uskoa syytetään joskus siitä, että se tekee ihmisen sairaaksi. Ewaldsin tavalla nähtynä usko on kuitenkin tie kokonaisterveyteen. On tärkeää, että Jeesus kohdataan sekä ylilääkärinä että ylimmäisenä pappina, joka antaa puhtaan omatunnon ja johdattaa tervehdyttävään armon lepoon.

- Parannuksenteko ja paraneminen kulkevat käsi kädessä. Joka kerran, kun ihminen tekee parannusta sillä tavalla, että tulee totuudellisemmaksi, hän korjaa samalla jotain neuroottisuudestaan, luopuu siitä, opettaa Ewalds.

Ewaldsin mielestä parannus ei ole vain hengellistä vaan koskee koko ihmistä. Hän ilmaisee parannuksen tekemisen psykologian kielellä näin: se on siirtymistä adrenaliinipitoisen suoritushermoston  eli sympaattisen hermoston ohjaamasta toiminnasta lepohermoston eli parasympaattisen hermoston ohjaamaan toimintaan.

Terve ihminen tarkoittaa Ewaldsin mukaan kypsää persoonallisuutta, joka kantaa vastuuta fyysisestä, psyykkisestä ja hengellisestä kehityksestään ja eheytymisestään, elää todellisuudessa, ja rakastaa sekä lähimmäistä että itseään.

Usko auttaa ihmistä löytämään aidon ja toden minuutensa. Se on tie terveyteen. Useinhan julistuksessa puhutaan paljon itsensä kieltämisestä, mutta Ewalds toteaa, ettei sellaista voi kieltää, mitä ei ole olemassakaan.

Lopuksi Ewaldsin lohdullinen toteamus:

- Kristillinen arvomaailma merkitsee minulle myös sitä, ettei toivottomia tapauksia ole olemassa. Luotan siihen, että evankeliumi sisältää parantavan voiman silloinkin, kun ihminen itse ei pysty muuttumaan.

Olen pyrkinyt tuomaan esille Ewaldsin tärkeitä ajatuksia ja oivalluksia. Näiden lisäksi Saara Karppisen kirjassa on mielenkiintoisella tavalla esitelty koko Erik Ewaldsin elämänkaari.