Ihminen on kokonaisuus

Puhuin tästä aiheesta Vantaan Kotikirkossa 5.12.2017 ja muokkasin puheeni blogiksi.

Vuonna 1975 tuli julkisuuteen luterilainen pappi, terapeutti ja sielunhoitaja Erik Ewalds. Ewalds oli silloin Helsingin sairaalasielunhoidon johtaja. Hänestä tuli erittäin suosittu terapeutti ja luennoitsija yli seurakuntarajojen. Ewalds kirjoitti myös monta suosittua kirjaa.  

     Talvella 1976 lepäilin sängyllä yksiössämme Jyväskylässä ja kuuntelin, kun Ewalds keskusteli Pirkko Vuorisen kanssa radiossa. Ohjelma kesti ehkä tunnin, ja koko ajan tuntui aivan kuin jotain lämmintä olisi kaadettu sisääni. Kun olen jälkeenpäin miettinyt, mistä tuo kokemus johtui, niin uskon sen tulleen Ewaldsin uskonelämään liittyvästä kokonaisnäkemyksestä. Sen voisi ilmaista näin: OTETAAN TODESTA JUMALA JA OTETAAN TODESTA IHMINEN.

     Kun tämä periaate unohtuu, hengellisen elämän ja sielunhoidon alueelle tulee helposti kahdenlaista vinoutumaa. Toisaalta asioita hengellistetään liikaa tai psykologisoidaan liikaa.

     Mehän tiedämme Raamatusta, että ihminen on kokonaisuus: henki, sielu (tai psyyke) ja ruumis. Esimerkiksi 1. Tess. 5:23 Paavali kirjoittaa: ”Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.”

Hengellistä ja psyykkistä ei voi erottaa

Uskonelämässä ja sielunhoidossa pitää aina muistaa, että psyykkistä ja hengellistä ei voi täysin erottaa toisistaan. Psyykkiset lainalaisuudet koskevat myös uskovia. Sielunhoitoprofessori Paavo Kettunen kirjoittaa kirjassaan Auttava kohtaaminen näin: “Hengellinen elämä on myös psyykkistä elämää ja jokainen uskonnollinen kokemus on myös psyykkinen kokemus”.

     Ja jotta tulee myös ruumis mainittua, niin psyyke voi vaikuttaa ruumiiseen niin, että siitä voi olla seurauksena ns. psykosomaattinen sairaus. Eriks Ewalds totesi, että psykosomaattisessa sairaudessa ruumiin kannettavaksi laitetaan se, mitä ei suostuta selvittämään ja hoitamaan psyyken tasolla.

     Alkuaikoina Erik Ewaldsia epäiltiin liiasta psykologisoimisesta. Kun Ewaldsia kuunteli ja luki, niin huomasi, että hänellä nimenomaan oli tasapainossa hengellinen ja psyykkinen alue. Ihmiset hakeutuivat sankoin joukoin Ewaldsin terapiaan juuri siksi, että hän pystyi katsomaan asioita sekä hengellisestä että psykologisesta näkökulmasta.

Hengellinen kasvu

Yksi Ewaldsin pääteesejä oli tämä: Ei voi kasvaa hengellisesti, ellei kasva ihmisenä. Kun ajatellaan Paavalin Galatalaiskirjeessä (5:22-23) luettelemia hengen hedelmiä (rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä), niin eihän niitä voi syntyä ilman ihmisenä kasvamista. Jos ajateltaisiin mekaanisesti, että tällaiset ominaisuudet Hengen kautta ikään kuin siirrettäisiin ihmiseen, niin silloinhan ihminen olisi robotti, joka vain ohjelmoitaisiin uudelleen.  Kyllä asiat täytyy henkilökohtaisesti kohdata ja käsitellä, jos aikoo kasvaa.

     Kasvua ei pidä kuitenkaan kokea vaatimuksena, koska me elämme armon alla ja Pyhä Henki koko ajan vaikuttaa meissä, vaan mahdollisuutena kasvaa ja oppia tuntemaan todellinen minuutensa.

Psyykkisiä asioita, jotka vaikuttavat hengellisyyteen

Me elämme syntiinlankeemuksen maailmassa, joten meidän psyykkisessä kehityksessämme voi tulla vaurioita, jotka vaikuttavat hengelliseen elämäämme. Niitä ei pidä liikaa hengellistää, vaan hoitaa tarvittaessa myös terapian keinoin:

-       Me voimme jäädä ilman tarvittavaa rakkautta vanhempien taholta, tai jopa kokea huonoa kohtelua, ja sen takia meidän on myöhemmin vaikea ottaa myöskään Jumalan rakkautta vastaan

-       Erityisesti vaikea isäsuhde voi vääristää Jumala-suhdetta. Jumala voi tuntua ankaralta, puolueelliselta, heikolta jne.

-       Yliminä on vähän samanlainen käsite kuin omatunto, mutta ei ole sama asia.

Jos meidän kasvatuksemme on lapsena kovin autoritäärista ja vanhempien rakkaus on ehdollista, (jos olet kiltti, niin saat rakkautta) meille muodostuu vahva yliminä, joka on hyvin lähellä lain alla olevaa omaatuntoa. Yliminä koostuu vanhempien meille antamista normeista, jotka eivät ole meidän omiamme, ja se johtaa sellaiseen hengelliseen elämään, jossa ulkonaisesti omaksutaan kristillisiä tapoja, mutta pintaan nousevat uskonelämän ongelmat torjutaan. Tämä estää kasvamista. Evankeliumin täytyy saada vapauttaa ihminen yliminän vääristä normeista, niin että terve ja Jumalan sanaan sitoutunut omatunto pääsee toimimaan.

-       Masennus on vakava asia, joka pääasiassa pitää hoitaa sielunhoidon tai terapian keinoin eikä sitä pidä kovin helposti demonisoida eli selittää henkien aiheuttamaksi.

-       Ihmisen psyykkinen rakenne voi jäädä monista syistä hauraaksi, ja silloin kovin voimakkaasti kokemuksiin ja tunteisiin perustuva hengellisyys voi olla jopa vaarallista. Tiedän itsekin sellaisen tapauksen, että vauhdikkaassa ylistyskokouksessa mies meni psykoosin eikä ole tainnut siitä koskaan toipua.

-       Tunteet eivät sinänsä ole hyviä eikä pahoja. Niiden avulla terapeutti voi päästä sellaisten ongelman jäljille, joita ihminen ei itse tiedosta. Uskoa ei kuitenkaan kannata perustaa tunteisiin.

Hengellisiä asioita, jotka vaikuttavat psyykeen

Sitten esimerkkejä siitä, miten hengellinen elämä voi vaikuttaa psyykeen, ja siitä ettei myöskään pidä psykologisoida liikaa.

-       Aidon syyllisyyden ja synnintunnon käsitteleminen on vaikeaa monelle maalliselle terapeutille, ja he yrittävät helposti psykologian avulla häivyttää ne pois. Joku on kuitenkin osuvasti sanonut, että syntiä ei voi terapoida, se pitää tunnustaa ja hylätä, Jeesus vapauttaa sekä syyllisyyteen että syyllisyydestä. Kun me evankeliumin perusteella tiedämme, että voimme parannuksen tekemisen jälkeen oikeasti aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä, me uskallamme kohdata syyllisyytemme ja vapautua siitä. Ewalds kirjoitti näin: “Aito parannus merkitsee myös paranemista, koska ihminen on kokonaisuus. Anteeksianto vaikuttaa paitsi henkeen, myös sieluun ja ruumiiseen.”

-       Paavali kirjoittaa armosta näin (Tiitus 2: 11-12): “Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meidän hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa.” Wilfrid Stinissen täydentää asiaa näin: “Armo tunkee läpi luonnon, jalostaa, kohottaa ja muuttaa sen”.

-       Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään. Kehotuksen loppuosa on kristillisyydessä usein unohtunut, kun ei ole ymmärretty oikein itsensä kieltämistä ja itsensä rakastamista. Itsensä kieltäminen tarkoittaa omista itsekkäistä päämääristä luopumista ja sitoutumista Jumalan tahtoon, ei suinkaan oman minuuden kieltämistä. Sillä on tietysti suuri merkitys ihmisen psyykelle, että hän rakastaa itseään, ja se on myös Jeesuksen mukaan lähtökohta sille, että pystyy rakastamaan toista.

Aina pitää kuitenkin muistaa, että kaikki psyykkiset haavat eivät välttämättä parane tämän elämän aikana. Paavali luettelee Roomalaiskirjeessä (8:38-39) asioita, jotka eivät voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta: ”ei kuolema, ei elämä, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus ei syvyys ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta…”. Tähän luetteloon voidaan varmasti lisätä myös psyykkiset haavat. Nekään eivät erota meitä Jumalan rakkaudesta eivätkä vaikuta pelastukseen.

Lopuksi ajatuksia taivaasta

Meillä kaikilla on erilaisia mielikuvia taivaasta. Kukaanhan meistä ei tiedä tarkkaan, millaista siellä on. Uskon, että se tulee olemaan kaikille myönteinen yllätys. Paavali kävi taivaassa, mutta häntäkin kiellettiin kertomasta meille tarkemmin, kuten nähdään 2 . Kor. 12:3-4.

     Eräs helluntaisaarnaaja sanoi lähtevänsä taivaassa ensimmäisenä Jeesuksen kanssa kalalle. Minä voisin ehkä toivoa, että soitan taivaassa kitaraa yhtä hyvin kuin vaikkapa Eric Clapton.

     Tähän aiheeseen liittyen, minulla on ainakin kaksi toivetta taivaan suhteen:

Kun emme ole enää sidottuja aikaan, haluan käydä Jeesuksen kanssa uudelleen niissä tilanteissa, joissa minulle syntyi psyykkisiä haavoja, joita vielä 65-vuotiaanakin kannan. Taivaassa ne paranevat lopullisesti. Täällä maan päällä en taida ehtiä enää kaikesta parantua, vaikka saankin ottaa vastaan Jumalan ja vaimoni rakkautta.

     Toinen, mitä odotan taivaassa on se, mistä kerrotaan Ilmestyskirja 2:17: “Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.” Tuo nimi ei tietenkään ole vain sana tai kirjainyhdistelmä. Uskon että se kertoo, millaisena Jumala minut näkee.