Toinen tuntematon

Joulupukki toi lahjaksi novellikokoelman Toinen tuntematon. Siinä 22 suomalaista kirjailijaa kuvittelee, millaisia naishahmoja on saattanut olla sotilaiden taustalla. Jokaisen novellin alussa on Tuntemattomasta sotilaasta katkelma, joka kertoo kehen ja mihin novelli liittyy.

     Varsinkin kotirintaman naisten kuvaaminen on aika vähäistä sotakirjoissa, kuten Tuntemattomassa sotilaassakin. Äidit, morsiamet, siskot ja piiat ovat joutuneet viemään normaalielämää eteenpäin. On hoidettu miestenkin työt ja velvollisuudet, ruokittu perhettä vähillä ruokavaroilla ja pelätty rintamalla olleiden läheisten puolesta. Useassa novellissa painajaismainen hahmo on tummissa vaatteissa pihaan saapuva pappi. Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus ja huuto on: EI!. Yhdessä novellissa tyttö ajattelee, että ei avata ovea, silloin huono uutinen ei pääse sisälle. Monesta perheestä on rintamalla useampi mies. Ensimmäinen kysymys papille on: kuka heistä.

     Sotaan lähdön hetkellä äiti usein muistelee, millainen poika oli lapsena ja nuorena. Poika vakuuttaa parjäävänsä siellä jossain, mutta tuleekin takaisin arkussa, jonka päällä lukee “ei saa avata”. Jaakko Vuorelan äiti toteaa Niina Revon runollisessa novellissa kuolinuutisen saatuaan, että sotaan lähtiessään Jaakolla oli vain vähän mukanaan: muutama vaate, puukko ja vähän evästä. Toisessa lähdössä meni mukana paljon enemmän: koko elämä, kaikki mistä Jaakko oli haaveillut.

     Minua ehkä eniten koskettanut novelli oli Riikka Pulkkisen Sinä nouset ylös. Siinä vastavihitty vaimo Sirkka puhuu mielessään vihkilomalta rintamalle palanneelle upseerikokelas Jorma Kariluodolle. Kariluoto kokee isänmaallisuuden paineen kovana, hän haluaa olla luja ja torjua itsestään kaiken heikkouden. Hän haluaa pitää kiinni ihanteista ja pelkää niiden muuttumista pettymyksiksi. Sirkka puhuu hänelle näin, antaen myös yhden tulkinnan sodan syille: “Mutta anna kun kerron sinulle jotain rakkaudesta, rakkaani: rakastan myös sinun pimeääsi, rakastan sinun herkkyyttäsi jota tuskin koskaan voi erottaa siitä pimeästä jota ihminen aina kantaa mukanaan, pimeästä jota pelkäät ja jota sinä vihaat, nimität heikkoudeksi, sillä sinulle sopii paremmin vihata heikkoutta kuin myöntää olevasi herkkä ja avuton. Minä olen oppinut jotain pojista ja miehistä vuosieni aikana, katson isääni, katson naapurin poikia ja sinua, ja sen minä sanon, rakkaani, että usein te kaikki nimitätte omaa herkkyyttänne heikkoudeksi, eikä tätä koko jumalatonta raivoa, loputonta raastavaa vihaa olisi, jos kukaan ei sekoittaisi niitä toisiinsa.” Kariluoto tietää, että ylemmän johdon antama hyökkäyskäsky on mieletön, mutta hän ei voi perääntyä, vaan pakottaa miehensä eteenpäin, nostaa päänsä varvikossa ja…

     Risto Riitaoja on Tuntemattomassa sotilaassa se kovasti pelkäävä mies, jota alikersantti Lehto kurmoottaa. Hän kirjoittaa pappilassa piikana olevalle siskolleen kertoen pommituksista ja muista kauhuista, ja toteaa, ettei ole “missään  ennen tavannu niin julumia ihmisiä kun täällä”. Ruustinna lukee kirjeet ja moittii Riitaojaa tiukasti isänmaallisen taistelutahdon puutteesta ja sisaren pelottelusta. Se näyttää olevan kuitenkin enemmän ruustinnan yltiöisänmaallisuutta, sillä sisko pitää kirjeitä jännittävinä. Petri Tammisen huumori välähtää novellin lopussa, kun Riitaojan vanha äiti halua laittaa yhden lauseen siskon kirjeen mukaan: “Vaikka toiset siellä nyt ampuu niin älä sinä ampu”.

     Jotain muista novelleista vielä lyhyesti. Karun alikersantti Lehdon taustalla on karu lapsuus kiusattuna punikinpentuna. Lehdon entinen ystävä saa novellissa haltuunsa valokuvan, jossa Lehto yllättäen hymyilee elokuussa 1939 poutapilvet taustanaan. Petroskoin valtausta katsotaankin nyt sosialismin aatteen innostaman Veran näkökulmasta. Hän rakastuu suomalaiseen Urho Hietaseen, mutta romanssilla ei ole tulevaisuutta. Veran kohtalo onkin novellissa yllättävä. Tuula-Liina Waris on kirjoittanut hyvin elävän tuntuisen novellin Hietasen kotilomalla käynnistä, pääosin Varsinais-Suomen murteella, jota Hietanen puhuu Tuntemattomassa sotilaassa. Viimeisessä novellissa annetaan ymmärtää, että Antti Rokan jatkuvan pälätyksen syynä olisikin se, ettei hän kestä arkoja ja intiimejä asioita, kuten sitä, että Lyyti sairaalassa katsomassa käydessään sanoo kaikkien kuullen rakastavansa häntä.

     Vaikuttava ja koskettava kirja. Novellit ovat todellisen ja uskottavan tuntuisia. Ne laajentavat näkökulmaa siitä, mitä Tuntematon sotilas meille kertoo. Suosittelen kirjaa lämpimästi, jo ihan novellien hyvän tasonkin vuoksi.