Jouluevankeliumi

Kirjoitin tällaisen seurakuntamme, Vantaan Kotikirkon, tervehdyksenä vantaalaiseen Tammisto-Kartanonkoski –paikallislehteen.

Luukkaan evankeliumin 2. luvussa kerrottu jouluevankeliumi ei menetä vaikuttavuuttaan ja tenhoaan, vaikka sitä luetaan joka joulu.

Kaikki alkoi hyvin arkisissa merkeissä. Verotus ulotettiin koskemaan kaikkia Rooman valtakunnan asukkaita. Jokaisen piti merkityttää itsensä veroluetteloon omassa kotikaupungissaan. Arkinen ja raskas on varmaan ollut myös noin sadan kilometrin matka, jonka viimeisillään raskaana oleva Maria on taivaltanut miehensä Josefin kanssa Nasaretista Betlehemiin. Olosuhteet perillä eivät myöskään olleet luksusta, vaan perhe yöpyi tallissa ja syntynyt lapsi laitettiin syöttökaukaloon. Paimenet paimensivat lampaita yövuorossa. He olivat Israelin uskonnossa alhaista kastia, koska eivät pystyneet noudattamaan edes sapattia työnsä vuoksi.

Arkiseen tilanteeseen ja tiettyyn historian hetkeen murtautui yhtäkkiä tuonpuoleisuus enkelien ilmestyessä paimenille. Tapahtumissa mukana olleet ihmiset eivät varmaan täysin käsittäneet, että nyt syntynyt lapsi on Israelin kansan odottama Messias, ja myös kaikkien maailman ihmisten Vapahtaja. Enkelien maailmassa se tiedettiin ja ymmärrettiin ja siellä laulettiinkin ylistystä Jumalalle.

Kaksi henkilöä, jotka olivat rukoillen odottaneet tätä hetkeä, tunnistivat Jeesuksen, kun hänet ensimmäisen kerran tuotiin Jerusalemin temppeliin. Jumalan Pyhä Henki avasi heidän ymmärryksensä. Vanha Simeon kiitti Jumalaa, että sai vielä omin silmin nähdä tämän Jumalan lähettämän pelastuksen. Sitten hän oli valmis jättämään tämän maailman. Simeon myös lausui julki sen, että tätä lasta ei ollut lähetetty pelastukseksi vain Israelin kansalle, vaan kaikille kansoille. Pyhä Henki johdatti paikalle myös iäkkään profeetta Hannan, joka ylisti Jumalaa ja todisti muille, että tämä lapsi on se kauan odotettu. Jeesuksen äiti ja isä olivat ihmeissään kaikesta tästä.

Jeesuksen opetuslapset eivät tahtoneet millään ymmärtää myöhemmin, että jouluna syntynyt Messias ja Vapahtaja ei tule valloittamaan kansoja voimalla ja väkipakolla, vaan vallankumous tapahtuu ihmisten sydämissä. Valtakunta on sisällisesti teissä, sanoi Jeesus. Roomalais-hellenistisessä maailmassa odotettiin tuohon aikaan parempaa tulevaisuutta ja kultaista onnen aikaa. Olipa keisari Augustus rakennuttanut rauhan alttarinkin odotuksen merkiksi. Rauhaa emme ole vieläkään maailmaan saaneet, mutta sekin toteutuu kerran, kun Jeesus, joulun lapsi, palaa takaisin maan päälle.

Kristinusko ankkuroituu historiaan, se ei perustu vain uskonnollisiin oppeihin tai filosofiseen pohdintaan. Jumalan teot, niin myös Vapahtajamme syntyminen jouluna, ovat nähtävissä historiassa. Hyvä lukija, anna Joulun Lapsen siirtyä yleisestä historiasta omaan henkilöhistoriaasi ja omaan sydämeesi. Silloin sinulla voi olla aina joulu, kuten tunnetussa laulussa sanotaan:

“Voit joulun elää joka päivä vaan ja parhaat vuotes’ tulet tuntemaan. Jos vain joulun lapsi saa sydämessäs’ asustaa, niin silloin joulu luonas aina on.”

Tommy ja virtahepo

Tommi Sarlin: Tommy Hellsten- ihmisyyden matkamies, Kirjapaja 2015.

Tommi Sarlin on kirjoittanut kirjan tunnetun terapeutin Tommy Hellstenin elämästä ja ajatuksista. Hellsten tuli kuuluisaksi julkaistuaan vuonna 1991 kirjan Virtahepo olohuoneessa. Ihmisiä tuli sen jälkeen linja-autolasteittain kuuntelemaan hänen luentojaan. Toinen Hellstenin suosittu kirja on Saat sen mistä luovut. Kumpaakin kirjaa on myyty yli 100.000 kappaletta. Kaiken kaikkiaan Hellsten on kirjoittanut 24 kirjaa.

Tommyn lapsuutta varjosti lapsuudenkodin ikävä tunneilmasto, joka johtui vanhempien kyvyttömyydestä rakentaa yhteyttä lapsiinsa. Asiaa pahensi kummankin vanhemman alkoholismi. Tommy koki itsensä yksinäiseksi, erilliseksi ja turvattomaksi. Nämä asiat jäivät kotona käsittelemättä. Sen sijaan Tommy toimi terapeuttina kummallekin vanhemmalleen.

Teologian maisteriksi valmistuttuaan Tommy hakeutui taustastaan johtuen alkoholistien auttamistyöhön. Hän perehtyi Minnesota-hoitomalliin ja kävi tutustumassa siihen Yhdysvalloissakin. Malliin kuului myös alkoholistien omaisten auttaminen. Ollessaan Minnesotassa hän sai luettavakseen kirjan Irti noidankehästä – Alkoholistien aikuiset lapset. Sitä lukiessaan Tommy koki tulleensa lopultakin nähdyksi ja ymmärretyksi. Lukemista seuranneen voimakkaan itkun ansiosta ahdistus lieveni ja lukot aukenivat. Näköalattomuus alkoi muuttua toiveikkuudeksi. Tommy ymmärsi hakea monipuolista apua itselleen: psykoterapiaa, psykodraamaa, itseapuryhmiä.

Alkoholistien omaisten auttamisesta oli suomeksi vain tuo Tommyn lukema kirja. Kirjapaja ehdotti, että Tommy kirjoittaisi kirjan omien kokemustensa pohjalta. Niin syntyi Virtahepo olohuoneessa. Tommy lanseerasi kirjassa käsitteen läheisriippuvuus, joka kuvaa sitä, että on olemassa iso ongelma, “virtahepo”, jonka kaikki perheenjäsenet tietävät ja tunnistavat, mutta jota  kukaan ei saa ottaa esille ja käsitellä. Tommy määrittelee läheisriippuvuuden sairaudeksi tai sairauden kaltaiseksi tilaksi. Ongelmaperheessä on kolme sääntöä: älä puhu, älä tunne, älä luota. Läheisriippuvalle ihmiselle on tyypillistä mm. ulkoa ohjautuminen (hän reagoi jatkuvasti muihin sen sijaan että toimisi itsenäisesti), omien tunteiden voimakas kontrollointi ja minuuden heikkous. Tässä tilanteessa lapsi sairastuu helposti vahvuuteen, koska perhe ei ole riittävän turvallinen, jotta hän voisi näyttää heikkoutensa. Niin kävi Tommyllekin. Tommylle virtahepo oli vanhempien alkoholismi, mutta jollekin se voi olla ahdasmielinen uskonnollisuus, työnarkomania, insesti, väkivalta tai materialismi.

Läheisriippuvuudesta parantuminen lähtee Tommyn mukaan siitä, että ihmisen täytyy palata lapsuuteen ja elää se tunteella uudelleen läpi mielikuvissa ja muistoissa. Toipumisessa on kolme vaihetta: tunnistaminen, läpieläminen ja ymmärtäminen. Haavojen ja traumojen on muututtava osaksi omaa persoonallisuutta. Eräs toinen terapeutti onkin todennut, että sinun täytyy omistaa haavasi, muuten ne omistavat sinut.

Psykologian ammattipiireissä Tommyn opetuksen ja kirjojen vastaanotto ei ole ollut yhtä innostunutta kuin kansan keskuudessa. Psykologiliitto on ilmoittanut, ettei se arvioi Tommyn kirjoja. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen on arvioinut Virtahepo-kirjaa. Häntä huolettaa se, että tämäntyyppisissä kirjoissa psykologian tieteelliset tutkimustulokset ja teoria helposti unohtuvat, kun ei ole tiedeyhteisön kontrollia. Erityisesti Ojanen on kritisoinut läheisriippuvuuden käsitettä ja luokittelemista sairaudeksi. Se tekee sairauden oireet liian epämääräisiksi ja yleisiksi, ja vapauttaa ihmiset vastuusta ja syyllisyydestä ihmissuhdeongelmissa. Ojanen myös väittää, ettei paluu lapsuuteen ole mahdollista.

Tommy kertoo Sarlinin kirjassa jo melkein luopuneensa läheisriippuvuuden käsitteestä. Hän toteaa kuitenkin, että käsite toimii terapiatyössä, vaikkei se ehkä kestä tieteellistä tarkastelua. Kun ihminen on ahtaalla, on perusteltua alussa yksinkertaistaa asioita terapiassa. Ojanenkin myöntää yksinkertaistamisen tarpeen ja toteaa, että psykologit tarjoavat usein liian monimutkaisia vastauksia.  Vastuun pakenemisen Tommy ehdottomasti kieltää. Päinvastoin kysymys on nimenomaan oman vastuun ottamisesta.

Tommy jätti yhdessä vaiheessa kokonaan uskon ja hengellisyyden, koska ei kokenut niiden avulla saavansa apua pahaan oloonsa. Hän haki apua psykologiasta, mikä johti oman lapsuuden käsittelyyn. Sillä tiellä hengellisyys ja usko tulivat kuitenkin uudelleen vastaan. Hän tajusi, että oli aiemmin yrittänyt käyttää niitä pakopaikkana, jotta ei olisi joutunut kohtaamaan kaikkea sitä, mikä itsessä pelotti. “Yritin hypätä Jumalan syliin ja ummistaa silmäni todellisuudelta… Kuvittelin hylänneeni Jumalan valitessani itseni kohtaamisen, mutta itse asiassa hylkäsin itse luomani vääristyneen kuvan Jumalasta”, Tommy kertoo.

Tommy kirjoittikin sitten myöhemmin kirjan Saat sen mistä luovut. Siinä hän pyrkii ymmärtämään, miten ihmisen sisäisyydestä terapiatyössä oppimansa asiat ovat yhteydessä siihen, mitä juutalais-kristillisessä perinteessä on opetettu ihmisenä olemisesta. Tommy käsittelee kirjassa myös mm. heikkouden ja vahvuuden teemaa. Hän muistuttaa Paavalista, joka paradoksaalisesti sanoi, että hän on vahva juuri heikkona. Silloin häneen asettuu Kristuksen voima. “Todellinen vahvuus näkyy nöyryytenä, joka ei kiellä heikkouttaan”, Tommy toteaa. Tätäkin kirjaa psykologian ammattilaiset ovat kritisoineet, mutta toisaalta monet ovat kertoneet, että heillä on yöpöydällään kaksi kirjaa: Raamattu ja Saat sen mistä luovut.

Tommyn firma Addicta tarjoaa monenlaista koulutusta. Yksi alue on johtamiskoulutus. Tommyn mielestä hyvä johtaminen nousee kyvystä johtaa itseään. “Toisia ei voi johtaa, jollei tunne omaa sisäistä maailmaansa”, hän väittää. Toimittaja Sari Karjalainen kirjoitti Tommyn firmaa käsitelleessä jutussa (vuonna 2012): ”Uskallan yli 30 vuoden taloustoimittajakokemukseni perusteella sanoa, että enemmistö yritysjohtajista poistuisi mieluummin takavasemmalle, jos heidän kanssaan haluaa puhua ihmisenä olemisesta tai inhimillisistä arvoista. Uusi johtajapolvi on kuitenkin jo nousemassa esiin.” Muutama vuosi sitten joku kirjoitti, että johtohenkilöitä voisi hakea lehti-ilmoituksessa otsikolla “Psykopaatti saa paikan”. Johtopaikoille haluttiin sellaisia “teflon-ihmisiä”, joihin ei vaikuta mitään moraalittomuus, ihmisten irtisanomiset tai työpaikan ihmissuhdevaikeudet. Tommy sen sijaan on vakuuttunut tästä: “Kun kunnioitat toista, et voi ohittaa häntä ihmisenä. Kun olet tietoinen omasta ihmisyydestäsi, syntyy kyky kohdata aidosti toinen ihminen. Näin luodaan työpaikoille sitä, mitä ne eniten tarvitsevat. Työn ilosta syntyy tehokkuus ja luovuus.”

Tommyn luentojen ja kirjojen suosio selittyy varmaankin sillä, että hän osaa sanoittaa asioita niin, että ihmiset tunnistavat niistä itsensä ja ongelmansa. Tommyn mukaan pappien ja saarnaajien pitäisi käyttää enemmän aikaa siihen, että he avaisivat kunnolla uskon peruskäsitteitä. Pitäisi myös käyttää kieltä, jonka ansiosta nykyajan ihmiset voisivat vastaanottaa evankeliumin. Tommy ihmettelee sitä, että maailman tärkein asia, Jumala, muuttuu helposti mummojen uskonnollisuudeksi ja pullajeesuksen tasoiseksi asiaksi.

Suosittelen tätä vaikuttavaa kirjaa!

Erik Ewaldsin perintö

Selailin äskettäin yhtä lehtijuttua varten Saara Karppisen kirjaa Kasvun tie, Erik Ewaldsin elämästä ja ajattelusta (Päivä Oy 1990). Se tuntui niin mielenkiintoiselta, että päätin lukea uudestaan koko kirjan. Haluan nostaa sen myötä esille joitakin Ewaldsin ajatuksia ja opetuksia.

Erik Ewalds (1918-1997) oli pappi ja sielunhoitaja. Hänen päätehtävänsä oli toimia 15 vuotta Helsingin johtavana sairaalapastorina. Sinä aikana sielunhoidosta tuli osa potilaan kokonaishoitoa. Ekumeenisena ja avoimena henkilönä Ewalds myös luennoi paljon eri kirkkokuntien tilasuuksissa ja hoiti ihmisiä yksilöterapiassa.

OMAT KOKEMUKSET EWALDSISTA

Itse kuulin Ewaldsista ensimmäisen kerran muistaakseni vuonna 1975 tultuani juuri Jyväskylän vapaaseurakuntaan. Hänen ajatuksensa olivat niin kiinnostavia, että mm. Suomen Kuvalehti teki hänestä jutun. Olen lukenut suunnilleen kaikki Ewaldsin kirjat ja ne ovat tänäänkin kirjahyllyssäni. Kuuntelin myös jonkin verran hänen luentojaan. Erityisesti muistan erään illan, kun makoilin sängyllä Jyväskylän Viitaniemessä ja kuuntelin Ewaldsin radio-ohjelmaa. Tuntui niin kuin jotain lämmintä olisi mennyt lävitseni, niin terveeltä ja hoitavalta se kuulosti.

KASVU JA OPISKELU SIELUNHOITAJAKSI

Erik Ewalds oli pienenä herkkätunteinen lapsi, joka koki yksinäisyyttä, sisäistä tyhjyyttä ja erillisyyttä.  Hän koki, ettei tullut nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Hän ei kuitenkaan paennut pahaa oloa ja kärsimystä, vaan tutustui sen avulla itseensä ja muutti sen henkiseksi kasvuksi ja kypsymiseksi. Näin hänestä kehittyi toistenkin auttaja.

- Perusfilosofiani sisältää juuri tämän oivalluksen. Ristiriidat, vaikeudet, ahdistuksen ajat voivat muuttua elämän rikkaimmaksi sisällöksi, Ewalds toteaa kirjassa.

Ewalds luki koko opiskeluajan rinnakkain teologiaa ja psykologiaa. Ne olivatkin hänen ajattelussaan aina mukana testaamassa toistensa aitoutta. Ewalds tarkasteli ihmistä kokonaisuutena: fyysisenä, henkisenä ja hengellisenä, mitään näistä hän ei käsitellyt irrallaan toisista. Ewalds kritisoi joskus voimakkaasti elämän hengellistämistä eli sitä että vain hengelliset asiat ovat tärkeitä. Sillä tavalla hänen mielestään vain paettiin hengellisyyteen. Tätä elämää ei pidä nähdä vain väliaikaisena:

- Iankaikkinen elämä merkitsee sitä, että ihminen elää sitä iankaikkisuuden osaa, joka kullakin hetkellä on mahdollinen. Ja se on nykyhetki. Ihminen, joka ei elä nykyhetkessä, ei ole terve.

Ihminen voi auttaa toista niin pitkälle kuin on itse päässyt. Sielunhoitajaksi tuleminen edellyttääkin suostumista omaan kasvuun. Pitää myös suostua siihen, että sielunhoito vaatii aikaa. Sielunhoito on ajan funktio, muistankin Ewaldsin sanoneen usein.

KÄYTÄNNÖN SIELUNHOITOA

Ewalds kuunteli tarkasti autettaviaan ja yhdisteli asioita uudella, luovalla tavalla. Hän oli kiinnostunut ihmisten arkielämän kysymyksistä. Jos pappien julistus antaa vastauksia ihmisten elämän konkreettisiin ongelmiin ja tilanteisiin, ihmiset tulevat kyllä kuuntelemaan, Ewalds ajatteli. Pappien pitäisi hänen mukaansa antaa sielunhoitoa sekä julistuksessaan että yksityisesti. Näitä asioita olisi ehkä hyvä miettiä, kun nykyään ihmetellään, miksi ihmiset eivät käy kirkossa tai missä herätys viipyy. Mikä tekee puheen herätyssaarnaksi, kysyy Ewalds ja vastaa:

- Eikö se, että se paljastaa kuulijalle jotain uutta hänen elämästään ja samalla tekee muuttumisen mahdolliseksi?

Kaikki eivät hyväksyneet Ewaldsin aikana eivätkä hyväksy nytkään menneisyyden kaivelua ja purkamista terapiassa. Ewalds kritisoi esim. yleistä näkemystä anteeksi antamisesta. Jotkut ajattelevat, että sen päätarkoituksena on viedä muisti.

– Ei anteeksiantamus kiellä muistamasta. Se tuhoa syyllisyyden, että pääsen muistamaan paremmin, toteaa Ewalds. Ja lisäksi:

- Sille joka tiedostaa oman vihansa ja katkeruutensa kyllin syvästi, evankeliumi avaa oman syvällisesti vapauttavan sanomansa.

USKO JA TERVEYS

Uskoa syytetään joskus siitä, että se tekee ihmisen sairaaksi. Ewaldsin tavalla nähtynä usko on kuitenkin tie kokonaisterveyteen. On tärkeää, että Jeesus kohdataan sekä ylilääkärinä että ylimmäisenä pappina, joka antaa puhtaan omatunnon ja johdattaa tervehdyttävään armon lepoon.

- Parannuksenteko ja paraneminen kulkevat käsi kädessä. Joka kerran, kun ihminen tekee parannusta sillä tavalla, että tulee totuudellisemmaksi, hän korjaa samalla jotain neuroottisuudestaan, luopuu siitä, opettaa Ewalds.

Ewaldsin mielestä parannus ei ole vain hengellistä vaan koskee koko ihmistä. Hän ilmaisee parannuksen tekemisen psykologian kielellä näin: se on siirtymistä adrenaliinipitoisen suoritushermoston  eli sympaattisen hermoston ohjaamasta toiminnasta lepohermoston eli parasympaattisen hermoston ohjaamaan toimintaan.

Terve ihminen tarkoittaa Ewaldsin mukaan kypsää persoonallisuutta, joka kantaa vastuuta fyysisestä, psyykkisestä ja hengellisestä kehityksestään ja eheytymisestään, elää todellisuudessa, ja rakastaa sekä lähimmäistä että itseään.

Usko auttaa ihmistä löytämään aidon ja toden minuutensa. Se on tie terveyteen. Useinhan julistuksessa puhutaan paljon itsensä kieltämisestä, mutta Ewalds toteaa, ettei sellaista voi kieltää, mitä ei ole olemassakaan.

Lopuksi Ewaldsin lohdullinen toteamus:

- Kristillinen arvomaailma merkitsee minulle myös sitä, ettei toivottomia tapauksia ole olemassa. Luotan siihen, että evankeliumi sisältää parantavan voiman silloinkin, kun ihminen itse ei pysty muuttumaan.

Olen pyrkinyt tuomaan esille Ewaldsin tärkeitä ajatuksia ja oivalluksia. Näiden lisäksi Saara Karppisen kirjassa on mielenkiintoisella tavalla esitelty koko Erik Ewaldsin elämänkaari.

Nykyinen uskontunnustukseni, osa 1

Otsikko kertoo, että tunnustukseni voi joiltain osin muuttua. Vanhoja kirjoituksiani lukiessani huomaan, etten enää ajattele samalla tavalla. Näkemykseni elää koko ajan, koska ymmärrykseni on vajavainen. Tämän kirjoituksen sisältö ei perustu omiin oivalluksiini, vaan on paremminkin yhteenvetoa lukemastani.

Tunnustan siis: minä uskon Isään, Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan. Tämä on elämäni perusta ja lähtökohta.

Luomiskertomuksen merkitys

Raamatun alussa olevaa kahta (vähän erilaista) luomiskertomusta luen ennen kaikkea kertomuksena siitä, että maailmankaikkeuden alkusyynä on älyllinen olento, Luoja, en niinkään tarkkana kuvauksena siitä, miten kaikki on luotu. Luomiskertomukset kertovat miksi jotain yleensä on olemassa ja antavat vankan perustan ihmisarvolle, koska Jumala loi ihmisen kuvakseen.

Piispa Björn Vikström kirjoittaa kirjassaan Sana tulee näkyväksi: “Raamatun kaksi luomiskertomusta ovat ylistyslauluja Jumalalle, mutta niiden tehtävänä ei ole korvata maailmankaikkeuden synnyn tieteellisiä löydöksiä”. Jarno Virtanen taas kirjoitti Sana-lehdessä: “ Jumalan luoman älyn aliarvioimista on kuitenkin, jos ei ota tieteen tuloksia huomioon”.

Suhtautuminen evoluutioteoriaan

Evoluutioteoria on hämmentävä asia maallikolle. Toisaalta sitä opetetaan kaikissa maailman yliopistoissa, toisaalta sitä kohtaan esitetään voimakasta kritiikkiä. Eikä jako mene sen mukaan onko joku kristitty vai ei. Monet kristityt tiedemiehet (kuten Alister McGrath ja Francis Collins) pitävät evoluutioteoriaa tällä hetkellä parhaimpana selityksenä elämän kehittymiselle. He kuitenkin uskovat, että prosessin alkuunpanija on Jumala. Evoluutioteoriassa puhutaan suunnattoman pitkistä ajanjaksoista. Jotkut kristityt torjuvat sen jo silläkin perusteella, että laskevat maan iäksi 6000 vuotta Raamatussa lueteltujen sukupolvien mukaan. Tällainen kreationistinen ajanmääritys ei käsitykseni mukaan kestä nykytieteen valossa ja se onkin hyvin marginaalinen näkemys kristittyjen piirissä.

Mielestäni minun ei kristittynä tarvitse ottaa ehdotonta kantaa evoluutioon. Se on tieteellinen teoria, joka voi osoittautua oikeaksi tai vääräksi. Siihen uskoni ei kuitenkaan riitä, että kaikki olisi saanut alkunsa tyhjästä ja kehittynyt pelkästään mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta ilman ohjausta. Pentti Linkola ilmaisi Vantaan Laurin haastattelussa vähän aikaa sitten näkemyksenään, että “luomakunnan yläpuolella on jotakin selittämätöntä, jokin näkymätön voima”. Evoluutioteoriaa hän arvioi näin: ”En koskaan ole ymmärtänyt, miten silmä on voinut kehittyä mutaation ja valinnan prosessin kautta. Vaikka olen lukenut monia biologien selityksiä asiasta, en käsitä, mitä silmällä on tehty ennen kuin sillä on nähty”.

Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja

Varoittavana esimerkkinä Raamatun käyttämisestä luonnontieteen oppikirjana on esimerkiksi Martti Luther. Hän piti Joosuan kirjan (10:13) perusteella kiinni siitä, että aurinko kiertää maata ja haukkui toisin ajattelevaa Kopernikusta pölvästiksi. Galileo Galilei kuitenkin vahvisti havainnoillaan, että Kopernikus oli oikeassa.

Maailma on käsittämätön fyysikollekin

Vaikka en kannatakaan “aukkojen Jumalaa” eli sitä, että Jumala sijoitetaan aina sinne, mitä tiede ei vielä tiedä, niin kyllähän tiedemiehet kuitenkin myöntävät, ettei luonnontiede ymmärrä läheskään kaikkea. Fyysikko Syksy Räsänen on Helsingin Sanomien kolumneissaan todennut, että aukotonta kaiken teoriaa ei ole edelleenkään fysiikassa olemassa, koska esim. suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka eivät sovi yhteen. Arkijärjelle käsittämättömiä ovat hänen mukaansa myös pimeä aine (jota emme voi koskea emmekä nähdä, mutta joka virtaa koko ajan lävitsemme) ja pimeä energia. Pimeää ainetta on suurin osa maailmankaikkeuden aineesta. Kosmologi Kari Enqvist pyrkii kirjassaan Ensimmäinen sekunti pääsemään tieteen avulla kiinni maailmankaikkeuden alkuun. Tähtitieteen professori Esko Valtaoja totesi kuitenkin äskettäin Kirkko ja kaupunki –lehdessä: “Kyllä Karinkin on pakko tunnustaa, jos hän on rehellinen, että kvanttiteoria ja suhteellisuusteoria eivät ylety ihan nollahetkeen saakka. Jos joku sijoittaa sinne Jumalan, en ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutten voi todistaa väitettä vääräksikään.”

Tietoisuuden mysteeri

Yksi vaikea selitettävä asia tieteelle on myös ihmisen tietoisuus. Naturalistinen tiede katsoo, että fyysiset aivotilat vastaavat ihmisen kokemuksia ja tietoisuuskin on siis aineen ominaisuus. Tätä näkemystä vastaan on kuitenkin esitetty kritiikkiä, jota on esitellyt mm. Tuukka Malkki Areiopagi-sivulla. Kritiikin mukaan ihmisen mielen kyky kokea asioita subjektiivisesti, ensimmäisen persoonan näkökulmasta ja se, että kokemus vaikuttaa tai tuntuu joltakin, on vaikea selittää aineen ominaisuudeksi. Objektiivisen aivotilan ja subjektiivisen kokemuksen väliin jää kuilu. Ihmisen mielellä on myös kyky viitata itsensä ulkopuolelle ja antaa merkitys aineelliselle asialle, joka sellaisenaan ei merkitse mitään, kuten vaikka kirjainyhdistelmälle. Miten sellainen voisi olla vain aineen ominaisuus? Niinpä ihmisen tietoisuus on mielestäni todennäköisempää Jumala-uskon kuin naturalistisen tieteen pohjalta.

Tietoisutta ilman aivotoimintaa?

Uskonnonfilosofian dosentti Leo Näreaho on kirjoittanut kirjan ihmisten kuolemanrajakokemuksista. Kokemukset tuovat vielä ihan uuden näkökulman tietoisuuden ongelmaan. Näin Näreahon kirjasta Sana-lehdessä: “Useat rajakokijat ovat kuitenkin antaneet tarkkoja kuvauksia esimerkiksi leikkaussalin tapahtumista.

       - Tätä on vaikea selittää puhtaasti materialististen teorioiden avulla. Herää kysymys, voiko ihmisen tietoisuus toimia ilman aivoperustaa.

Kirjassaan Näreaho hahmottelee ajatusta, jonka mukaan ihmisen tietoisuus on osa laajempaa kosmista tietoisuutta, Jumalan tietoisuutta. Ihminen on tietoinen olento, sillä hän on peräisin tietoisesta lähteestä.”

Kristitynkin elämä on totuuden etsimistä

Minun uskoni ei siis ole totuuden omistamista, vaan tulee aina olemaan totuuden etsimistä. En näe tarvetta rajata tietoisuudestani pois epäilystä aiheuttavia asioita. Minulle sellainen ei tuo mitään turvallisuutta tai tyydytystä, vaan pikemminkin se, että peilaan koko ajan omaa näkemystäni erilaisiin näkemyksiin ja katson kestääkö oma kantani.

Näyttää siltä, että jotkut ihmiset tulevat jonkin maailmankatsomuksen takia immuuniksi tosiasioille. Mikään ei muuta heidän kantaansa. Minusta kristillisen uskon ei pitäisi johtaa tähän. Olen mieluummin epävarma kuin immuuni tosiasioille. Aikuisen ihmisen täytyy kestää epävarmuutta, eikä se ole epäuskoa.

Jotkut kristityt syyttävät herkästi, että tiedemiehillä on tietty esiymmärrys, joka johtaa ateistisiin tuloksiin. Yhtä hyvin mielestäni kristityillä esiintyy taipumusta ensin päättää, miten asia on oman raamatutulkinnan pohjalta ja sitten vääntää todisteet tukemaan sitä. Uskonnonpsykologian professori Owe Wikström toteaa kirjassaan Häikäisevä pimeys: “Halveksuva suhtautuminen totuuden etsimiseen ja oppineen maailman jatkuvasti rakentamiin teoreettisiin malleihin sekä niiden kritiikkiin on aika ajoin ollut kiusallisen lapsellista”.

Kristityt ovat vastuuttomia, jos markkinoivat evankeliumin kylkiäisenä kritiikittömästi järjen ja tieteen vastaisia näkemyksiä. Jos näistä asioista ei voida keskustella avoimesti ja kriittisesti, varsinkin koulutettujen nuorten ihmisten on vaikea tulla seurakuntaan. Piispa Seppo Häkkinen kirjoittikin Teologisessa Aikakauskirjassa: “Kirkon opetuksen tulee pysyä merkityksellisenä nykypäivän kysymyksille, ongelmille ja ihmiskunnan yhä lisääntyvälle tiedolle”.

Pitää kuitenkin myös tunnustaa, että kaikkea ei voi tutkia luonnontieteen menetelmillä eivätkä ne selitä koko todellisuutta. Aina löytyy riittävästi valoa sille, joka haluaa uskoa ja riittävästi pimeyttä sille, joka ei halua, kuten matemaatikko Pascal aikoinaan totesi.