Hei, me ollaan eläkkeellä!

Kasvatustieteen tohtori, Ristin Voiton ex-päätoimittaja Leevi Launonen on kirjoittanut kirjan Ikää, iloa ja elämän eheyttä (Aikamedia 2025). Se on opaskirja eläkkeelle jääville ja eläkkeellä oleville. Eläköityminen on niin suuri elämänmuutos, että Leevi alkoi valmistautua siihen jo 40-vuotiaana. Kaverit pitivät ennakointia vitsinä, mutta Leevi oli ihan tosissaan.

Uuteen rooliin sopeutuminen voi olla vaikeaa, varsinkin jos työ on ollut suuri osa identiteettiä. Yhtäkkiä ihminen onkin ”vain” eläkeläinen. Ystäväpiiri saattaa kaventua. Toimeentulo voi vaikeutua, kun tulot pienenevät. Parisuhteessa joudutaan totuttelemaan toisen lisääntyvään läsnäoloon. Keho alkaa rapistua ja ihminen joutuu hyväksymään, että monet asiat tulevat jäämään kesken.

 

Leevi kokee kristittynä, että usko antaa elämälle hyvän perustan ja perimmäisen tarkoituksen. Hän jakaa monia vinkkejä, joiden avulla eläkkeellä voi nauttia elämästä ja elää merkityksellistä elämää. Voi viettää rauhallisia aamuja kahvin

ja sanomalehden ääressä. Ihmissuhteita voi hoitaa järjestämällä lounastapaamisia kavereiden kanssa, käymällä seurakunnassa tai osallistumalla kirjapiiriin. Lukeminen antaa uusia ajatuksia ja siihen on enemmän aikaa. Aikaa riittää myös liikuntaan ja matkoihin. Jonkin uuden asian, vaikkapa kielen opiskelu pitää aivot kunnossa. 

 

Eläkkeellä on hyvä tarkastella elettyä elämää ja omaa historiaansa. Kuvaa elämästään voi täydentää oman muistelun lisäksi keskusteluilla läheisten ja tuttujen kanssa ja valokuvia katselemalla. Leevi kirjoittaa: ”Psykologi Pirkko Siltalan mukaan ikääntyneellä ihmisellä on suurempi valmius yhdistää havaintojaan ehyeksi kokonaisuudeksi laajassa aikaulottuvuudessa. Vanhenevan ihmisen mielen hyvinvoinnille on tärkeää, että hän saa luotua ajallisesti jäsentyneen kertomuksen omasta elämästään”.

 

Tärkeää on miettiä millaista pääomaa siirtää jälkipolville. Omaisuus- ja raha-asiat kannattaa selvittää ajoissa ja avoimesti perikunnan kanssa. Arvokkaita ihmissuhteita voi siirtää tutustuttamalla nuorempia omaan sukuun ja muihinkin tuttuihin. Henkistä perintöä ovat eettiset periaatteet ja arvot, hankkimamme tieto, kulttuurin tuntemus ja kaikki elämänkokemuksemme. Hengellisen perinnön siirtäminen on entistä tärkeämpää, koska kristillisyyden tuntemus on nykyisessä maallistuneessa yhteiskunnassa entistä ohuempaa. Hengellinen perintö kantaa ajallista elämää pidemmälle.

 

Eläkeiässä joutuu miettimään myös kuoleman kohtaamista. Elämän päättymisen hetkestä Leevi ajattelee näin: ”Kristittynä odotan kuolemaa levollisesti, koska uskon, ettei elämä pääty siihen. Raamatun mukaan Jeesus Kristus on voittanut kuoleman vallan. Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa ovat avanneet jokaiselle uskovalle pääsyn uuteen elämään ja lahjoittaneet siihen liittyvän elävän toivon”. 

 

Leevin pohdiskelujen taustalla on paljon tieteeseen ja tutkimukseen perustuvaa tietoa, jota hän jakaa lukijalle. Hän kantaa huolta myös ikäihmisten digitaidoista ja opastaa niissäkin. Kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja on siis hyvä opas uuteen elämänvaiheeseen valmistautuvalle.

 

 

Minä itse kuulun niihin ihmisiin, joille eläkkeelle jääminen on helppoa. Työskentelin eri kirjapainoissa 42 vuotta kaikilla organisaatiotasoilla latoja/asemoijasta toimitusjohtajaan. Se oli ihan mielekästä työtä, mutta siitä luopuminen ei ollut vaikeaa. Tammikuisena perjantaina suljin kirjapainon oven viimeisen kerran. Lauantaina olimme Leenan kanssa musisoimassa Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Silloin oli ihmeellinen tunne, että nyt on loppuelämä vapaata. Yhtenäkään eläkepäivänä ei ole tarvinnut miettiä, mitä tekisin. Koen, että tavallaan palasin poikavuosiini maalla Saarijärven Kalmarissa. Vaikka asuin maalaistalossa, en joutunut kovinkaan paljon tekemään työtä, vaan minulla oli aikaa urheilla, opetella kitaran soittoa ja kirjoittaa runoja.

 

Musisoiminen Leenan kanssa ja eri ryhmissä antaa edelleen paljon sisältöä elämääni. Voi miten paljosta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi saanut musisoida niin monien ihmisten kanssa ja niin monissa eri seurakunnissa kohta 30 vuoden ajan! Lukeminen ja kirjoittaminen ovat kuuluneet aina elämääni. Kirjasto on täynnä mielenkiintoisia kirjoja ja aika paljon luettavaa on omassa hyllyssäkin. YouTubessa riittää musiikkivideoita ja muutakin katseltavaa.

 

Paljon olen Leevin ohjeen mukaisesti miettinyt elettyä elämääni. Monia asioita ja yhteyksiä olen tajunnut vasta nyt. Myös Jari Tervon ohjelmasta tutuksi tullut entä jos -ajattelu on kiehtonut. Moni asiahan olisi voinut mennä toisinkin ja mitä siitä olisikaan seurannut. Nostalgia on lisääntynyt iän myötä. Usein elän mielessäni vanhoja tapahtumia uudelleen. Niiden muisteleminen on hyvää unilääkettä illalla.

 

Rajoitteitakin on tullut iän myötä. Terveys ei ole enää parhaimmillaan. Keho rapistuu ja toiminnot hidastuvat. Liikunta on työläämpää. Kitaravahvistin painaa selvästi enemmän kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Lukiessani nukahtelen helpommin kuin ennen. Tv-ohjelmat katson yleensä tallennettuna, koska silloin voin välillä kelata taakse päin. Mutta mieli on vielä nuori!

 

Elämän loppua ajatellessani minulla on sama toivo ja turva kuin Leevilläkin. Minua on aina kiehtonut Ilmestyskirjan kohta 2:17: “Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.” Tuo nimi ei tietenkään ole vain sana tai kirjainyhdistelmä. Uskon että se kertoo, millaisena Jumala minut näkee.

Uskoontulon analyysi

 Olen aiemmin täällä blogissani kertonut http://seppo.honkonen.fi/2013/09/miten-tulin-uskoon.html. Nyt 51 vuoden aikana kertyneen tiedon ja kokemuksen valossa voin katsoa tarkemmin sitä prosessia ja ymmärtää sellaista, mitä en silloin täysin ymmärtänyt.

 

Elämän merkityksellisyys

Tärkein syy, miksi kiinnostuin uskonasioista oli elämän merkityksen, tarkoituksen ja mielekkyyden etsiminen. Kun tulin murrosikään, lapsuuden lumous tuntui haihtuvan muutamassa päivässä; kuin suomut olisivat tipahtaneet silmiltä. Ymmärsin, etteivät aikuisetkaan tienneet, mitä elämä perimmältään on. He oikeastaan vain elivät päivästä toiseen. Etsin tarkoitusta kirjoista: psykologiasta, runoista, romaaneista. Nuoruudessa oli muitakin merkitystä tuovia asioita kuten musiikki, urheilu ja seurustelut tyttöjen kanssa. Kuitenkin lapsuuden ehjä kokonaisuus oli jotenkin särkynyt.

 

Synnintunto, syyllisyys, häpeä

Moni kertoo kokeneensa voimakasta synnintuntoa ja syyllisyyttä uskoon tullessaan. Minulla kumpikaan noista ei ollut päällimmäisenä tuntemuksena. Toki tiesin, etten ollut kaikessa toiminut oikein.

     Teologi Paavo Kettunen teki tutkimuksen ihmisten ripittäytymisestä ja totesi, että monilla ongelma oli enemmänkin häpeä kuin syyllisyys. Näitä kahta ei voi täysin erottaa toisistaan, koska syyllisyyskin aiheuttaa häpeää. Syyllisyys liittyy tekoihin ja häpeä siihen, mitä ihminen kokee olevansa. Anteeksiantamus tepsii syyllisyyteen, mutta jos sitä sovelletaan häpeään, ihminen kokee, että hänen täytyy pyytää anteeksi olemassaoloaan. Toisaalta häpeän kohtaaminen vapauttaa ihmisen kokemaan tervettä syyllisyyttä.

     Minuun häpeä oli istutettu lapsuudessa. Niinpä kaipasin ennen kaikkea nähdyksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemista. Toki olin näitä kaikkia kokenut ihmisten taholta, mutta oli tärkeää kokea Jumalan rakkaus. Jonkin aikaa uskossa oltuani tutustuin erääseen profeetan lahjan omaavaan henkilöön, joka profetoi minulle, millaisena Jumala näkee minut. Se oli kuin balsamia haavoihin. 

     Paavali puhuu paljon synnistä, mutta kirjoittaa myös, että ”Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen” (Roomalaiskirje 2:4). Minullakin oli tunne, että kun löydän tieni kristittyjen yhteyteen, pääsen hyvyyden piiriin. Eräs pastori kertoi äskettäin, että seurakunnan katutapahtumassa nainen oli kertonut olevansa kiinnostunut uskosta, mutta kysynyt, pitääkö tuntea itsensä kauhean syntiseksi voidakseen tulla uskoon. Oman kokemukseni mukaan ei tarvitse.

 

Sisälle Jumalan valtakuntaan

Uskoontulooni vaikutti aika ratkaisevasti se, mitä nuori kaveri sanoi minulle yhdessä rukoillessamme. Uskon, että Jumala antoi hänelle silloin viisauden. Koska olin tutkinut ja miettinyt asioita, minulla oli hänelle paljon kysymyksiä. Miten tämä asia on, miten selität tämän? Hän vastasi, että tule nyt ensin sisälle Jumalan valtakuntaan, sen jälkeen voit selvittää noita kysymyksiä. Niin teinkin sinä iltana. Itse asiassa Jeesus antoi saman ohjeen: ”Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani” (Johannes 7:17). Uskon voi kokonaisuudessaan käsittää vain sisältä päin, ei pelkästään ulkopuolelta arvioimalla. Täytyy rukoilla, että Raamatun sana avautuu, lukea hengellisiä kirjoja, käydä seurakunnassa ja tutustua toisiin uskoviin. Eräs pastori on verrannut tätä golfin pelaamiseen: sen saloja ja viehätystä ei ymmärrä se, joka ei ole koskaan pelannut.

     Joissakin piireissä vastustetaan sitä, että ihminen voisi omasta tahdostaan ja oman ratkaisunsa kautta tulla uskoon. Vanhempi sukulainen aikoinaan tyrmäsi nuoruuden intoni julistamalla, ettei ihminen voi tietää onko hän uskossa vai ei. Totta onkin, että Jumala ensin vetää ja houkuttelee ihmistä luokseen, mutta itse koin, että minun täytyi päättää olenko tässä mukana vai en. Olen samaa mieltä helluntailaisen teologin Matti Kankaanniemen kanssa: ”Kautta Uuden testamentin heijastuu selvästi ajatus, jonka mukaan tähän sanomaan piti ottaa aktiivisesti kantaa” (Kankaanniemi kirjassaan Uusi testamentti). Paavalikin kirjoittaa: ”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne” (2. Korinttilaiskirje 13:5). Ymmärrän ja uskon kuitenkin myös sen, että joku voi vähitellen kasvaa uskoon.

 

Evankeliointi erilaisissa kulttuureissa ja erilaisille ihmisille

Kulttuurien ja ihmisten erot pitäisi ottaa huomioon myös evankelioimisessa eli Raamatun sanoman kertomisessa ihmisille. Kuten edellä kerroin, minulle tärkeää oli olla hyväksytty Jumalan silmissä ja löytää sillä tavalla itseni. Evankelioimisen soveltamisesta tilanteen mukaan on kirjoittanut pastori Ari Puonti Seurakuntalainen-sivulla. Länsimaissa päällimmäisenä on yleensä syyllisyyden kulttuuri: mitä olet tehnyt väärin ja mikä on rangaistus. Jeesuksen ”juridisen” sovituksen merkitys korostuu silloin. Afrikassa, jossa henkimaailman pelko on todellisempaa, korostuu se, että Jeesus on voittanut pahan vallan. Puonti kertoo kuinka lähetystyöntekijä W. Jay Moon opetti afrikkalaisille synnin rangaistuksesta ja Jeesuksen sovitustyöstä. Mielenkiinto oli laimeaa. Kun hän sitten kertoi kuinka Jumala lähetti jonkun, joka voittaisi vihollisen ja poistaisi kirouksen eikä enää tarvitsisi pelätä noituutta ja kirouksia, afrikkalaiset antoivat elämänsä Jeesukselle. Tutkimuksissa on todettu, että milleniaalit (vuosina 1980–1997 syntyneet) taas kamppailevat merkityksettömyyden, identiteetin ja irrallisuuden tunteen kanssa. Evankeliumi heille on se, että yhteys Jumalaan mahdollistaa yhteyden itseen ja toisiin, tuo tarkoituksen elämään ja auttaa löytämään aidon minuuden.