Miten tulin uskoon

Lapsuuskotini oli tavallinen luterilainen koti, ei mitenkään uskonnollinen, saatikka uskovainen. Jos kummelipoikien slogan olisi tunnettu jo 60-luvulla, olisin voinut sanoa myös omasta suhteestani uskonasioihin EVVK – ei vois vähempää kiinnostaa. Urheilu ja musiikki kiinnostivat. Erityisesti yleisurheilu, koska olin itsekin yleisurheilija, lajeina 100 metrin juoksu ja pituushyppy. Urheiluseurani oli Saarijärven Pullistus. Stadin kundeilla oli pokassa pitämistä seuran nimen kuullessaan, kun joskus olin Eläintarhan kentällä kilpailemassa. Musiikkikiinnostus kohdistui sekä suomalaiseen iskelmään että englantilaiseen poppiin.

Menin leiririppikouluun kesällä 1968. Säät sattuivat niinä kahtena viikkona olemaan loistavat. Uimme, saunoimme ja pidimme muutenkin hauskaa tuttujen kavereiden kanssa, joskus aamuyöhön saakka. Kaikesta tästä huolimatta julistettu sana tulikin kohti. Tulin herätykseen. Kun rippikoulun jälkeen palasin kotiin, ei ollut oikein ketään, joka olisi ohjannut eteenpäin. Jumala kyllä teki parhaansa. Kerrankin kun selailin isoa puukantista Kuvaraamattua, sen välistä tipahti traktaatti, jossa mainostettiin ilmaista kirjekurssia Raamatusta. En tiedä milloin traktaatti oli kirjan väliin joutunut, mutta oleellista oli, että se tipahti juuri silloin. Tilasin ja suoritin kurssin.

Muutettuani Jyväskylään 1969 eräs ammattikoulun opettaja houkutteli minut mukaan teosofien piireihin. Teosofiahan on sekoitus eri uskonnoista ja sisältää mm. opit jälleensyntymisestä ja karman laista. Olin silloin jo alkanut seurustella nykyisen vaimoni kanssa ja kävimme yhdessä teosofien temppelissä. Vähän ennen armeijaan lähtöäni vierailimme erään vanhan teosofitädin luona. Siellä oli myös siviipalvelusta suorittava poika. Hän valisti minua, että kunnon teosofi ei mene armeijaan. Jouduin muutamien päivien ajaksi kovan tuskan valtaan miettiessäni pitäisikö kieltäytyä asepalveluksesta.

Menin kuitenkin Keuruun pioneeripataljoonaan. Vastapäiseen tupaan tuli alokas, joka alkoi heti pitää iltahartauksia. Juttelimme usein uskonasioista, mutta jotenkin se ympäristö esti tekemästä selkeää ratkaisua. Armeijan jälkeen kävimme kihlattuni kanssa eri seurakunnissa ja luin paljon hengellisiä kirjoja. Sitten yllättäen, 13. joulukuuta 1973, armeijakaverini tuli aamulla vastaan Jyväskylässä. Minä olin menossa töihin, ja hän pitämään aamunavausta läheiselle koululle. Sovimme, että tapaisimme illalla Vapaakirkossa, jonka palveluksessa hän oli. Koin, että minut oli otettu kiinni ja menin illalla kirkkoon.

Yritin saada kaveriltani vastauksia moniin kysymyksiin. Jumala antoi kuitenkin hänelle viisauden toimia oikein. Hän opasti minua: ”Et voi nousta latvasta päin puuhun, vaan tyvestä. Tule nyt ensin sisälle Jumalan valtakuntaan, niin sitten voit rauhassa selvitellä noita kysymyksiäsi.” Silloin tein selkeän uskonratkaisun. Lopuksi kaverini kertoi, että hän oli myös rukoillut meneekö armeijaan vai ei. Hänelle oli profetoitu: ”Mene armeijaan, koska sinne tulee eräs toinen, joka sinun elämääsi seuraamalla tulee uskoon.”