Lapsuuskotini oli
tavallinen luterilainen koti, ei mitenkään uskonnollinen, saatikka
uskovainen. Jos kummelipoikien slogan olisi tunnettu jo 60-luvulla,
olisin voinut sanoa myös omasta suhteestani uskonasioihin EVVK –
ei vois vähempää kiinnostaa. Urheilu ja musiikki kiinnostivat.
Erityisesti yleisurheilu, koska olin itsekin yleisurheilija, lajeina
100 metrin juoksu ja pituushyppy. Urheiluseurani oli Saarijärven
Pullistus. Stadin kundeilla oli pokassa pitämistä seuran nimen
kuullessaan, kun joskus olin Eläintarhan kentällä kilpailemassa.
Musiikkikiinnostus kohdistui sekä suomalaiseen iskelmään että
englantilaiseen poppiin.
Menin leiririppikouluun
kesällä 1968. Säät sattuivat niinä kahtena viikkona olemaan
loistavat. Uimme, saunoimme ja pidimme muutenkin hauskaa tuttujen
kavereiden kanssa, joskus aamuyöhön saakka. Kaikesta tästä
huolimatta julistettu sana tulikin kohti. Tulin herätykseen. Kun
rippikoulun jälkeen palasin kotiin, ei ollut oikein ketään, joka
olisi ohjannut eteenpäin. Jumala kyllä teki parhaansa. Kerrankin
kun selailin isoa puukantista Kuvaraamattua, sen välistä tipahti
traktaatti, jossa mainostettiin ilmaista kirjekurssia Raamatusta. En
tiedä milloin traktaatti oli kirjan väliin joutunut, mutta
oleellista oli, että se tipahti juuri silloin. Tilasin ja suoritin
kurssin.
Muutettuani Jyväskylään
1969 eräs ammattikoulun opettaja houkutteli minut mukaan teosofien
piireihin. Teosofiahan on sekoitus eri uskonnoista ja sisältää mm.
opit jälleensyntymisestä ja karman laista. Olin silloin jo alkanut
seurustella nykyisen vaimoni kanssa ja kävimme yhdessä teosofien
temppelissä. Vähän ennen armeijaan lähtöäni vierailimme erään
vanhan teosofitädin luona. Siellä oli myös siviipalvelusta
suorittava poika. Hän valisti minua, että kunnon teosofi ei mene
armeijaan. Jouduin muutamien päivien ajaksi kovan tuskan valtaan
miettiessäni pitäisikö kieltäytyä asepalveluksesta.
Menin kuitenkin Keuruun
pioneeripataljoonaan. Vastapäiseen tupaan tuli alokas, joka alkoi
heti pitää iltahartauksia. Juttelimme usein uskonasioista, mutta
jotenkin se ympäristö esti tekemästä selkeää ratkaisua.
Armeijan jälkeen kävimme kihlattuni kanssa eri seurakunnissa ja
luin paljon hengellisiä kirjoja. Sitten yllättäen, 13. joulukuuta
1973, armeijakaverini tuli aamulla vastaan Jyväskylässä. Minä
olin menossa töihin, ja hän pitämään aamunavausta läheiselle
koululle. Sovimme, että tapaisimme illalla Vapaakirkossa, jonka
palveluksessa hän oli. Koin, että minut oli otettu kiinni ja menin
illalla kirkkoon.
Yritin saada kaveriltani
vastauksia moniin kysymyksiin. Jumala antoi kuitenkin hänelle
viisauden toimia oikein. Hän opasti minua: ”Et voi nousta latvasta
päin puuhun, vaan tyvestä. Tule nyt ensin sisälle Jumalan
valtakuntaan, niin sitten voit rauhassa selvitellä noita
kysymyksiäsi.” Silloin tein selkeän uskonratkaisun. Lopuksi
kaverini kertoi, että hän oli myös rukoillut meneekö armeijaan
vai ei. Hänelle oli profetoitu: ”Mene armeijaan, koska sinne tulee
eräs toinen, joka sinun elämääsi seuraamalla tulee uskoon.”
Jutustasi ei ilmennyt, että oliko kihlattusi jo silloin kristitty, kun sinä et ollut?
VastaaPoistaEi ollut aktiivikristitty, oli kyllä erään kaverinsa vaikutuksesta kiinnostunut asiasta.
VastaaPoista