Kohtaava seurakunta

Kirja-arvio

Ulla Dahlen & Akseli Mäkelä

Kohtaava seurakunta. Mielen hyvinvointia rakentamassa.

Aikamedia 2022, 250 sivua

 

Helluntailainen kustantaja Aikamedia on julkaissut terapeutti Ulla Dahlenin ja teologi, terapeutti Akseli Mäkelän kirjan, jossa muistutetaan miten tärkeää ihmisten aito kohtaaminen ja mielenterveyden hoitaminen on seurakunnassa. Akseli Mäkelä totesi Ristin Voitto -lehden haastattelussa, että seurakunnassa voitaisiin tehdä paljon ihmisten psyykkisen hyvinvoinnin suhteen. Jos seurakunta yleensä haluaa tavoittaa aikamme ihmisiä heidän arjessaan, sillä pitää olla valmiuksia puhua myös mielenterveyden kysymyksistä. ”Seurakunta, joka tukee mielenterveyttä, tukee myös hengellistä kasvua”, hän jatkoi.

 

Kirjassa on kaksi osaa. Ensimmäisessä kartoitetaan erilaisia ongelmia, joita seurakuntayhteisössä joudutaan kohtaamaan aivan niin kuin muussakin elämässä. Näitä ovat mm. fyysiset sairaudet, masennus, ahdistus, itsetuhoisuus, syömishäiriöt, alkoholismi ja vääristyneet perhesuhteet. Näitä ei pidä hengellistää, vaan etsiä todelliset vaikuttavat syyt niiden takana.

 

Seurakunta tuo oman tärkeän hengellisen näkökulmansa mielenterveyden käsittelyyn. Auttaminen tapahtuu kristillisen ihmiskuvan viitekehyksessä. Raamatun mukaan jokainen ihminen on arvokas jo sen perusteella, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Uskovalla on myös uusi identiteetti Kristuksessa. Hänet on armahdettu, hän on päässyt lapsen asemaan suhteessa Jumalaan, hän on Jumalan lupausten perillinen ja rakastettu omana itsenään. Kirjassa todetaan myös: ”Erityisesti yhteen kysymykseen voi löytää vastauksen vain seurakuntayhteydessä: missä Jumala on silloin, kun sairastamme, ja miten voimme luottaa Jumalaan kaikkien vaikeuksiemme keskellä?”

 

Seurakunnassa joudutaan käsittelemään myös synnin ja sairauden yhteyttä sekä demonien osuutta uskovan elämässä. Jeesus torjui suoran yhteyden synnin ja sairauden välillä, mutta väärä elämäntyyli, väärät valinnat tai vaikkapa katkeruuden helliminen sisimmässä voivat johtaa sairastumiseen. Joskus synnit yritetään ulkoistaa ”hengen” aiheuttamiksi ja ”henkeä” ajetaan pois nopean ratkaisun löytämiseksi. Sen sijaan pitäisi rehellisesti kohdata ja sanoittaa asia ja tehdä parempia valintoja elämässään. Kirjassa ei kielletä demonien olemassaoloa ja vaikutusta, mutta kehotetaan ensin sulkemaan pois kaikki muut vaihtoehdot. Tapausesimerkissä kerrotaan, miten Pirita alkoi nuortenillassa yhtäkkiä puhumaan käheällä miehen äänellä. Kyse ei kuitenkaan ollut demonista, vaan Piritalla diagnosoitiin dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

 

Toinen esimerkki siitä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää mielenterveydenkään alueella, on Pamelan tapaus. Hän oli mallikristitty, joka oli säännöllisesti paikalla ja teki aina muistiinpanoja saarnasta. Ahdistus ja syyllisyys kuitenkin vain lisääntyivät hänen elämässään. Ahdistus oli kietoutunut hengellisyyden viittaan. Kuitenkin: ”Usko ei ollut syy Pamelan ahdistukseen ja pakko-oireisiin, vaan ahdistus ja oireet ilmaisivat itseään hänelle tutulla kielellä hengellisyyden asiayhteydessä.”

 

Kirjan toisessa osassa esitellään seurakunnalle konkreettisia ohjeita ja työkaluja ihmisten kohtaamiseen ja mielen hyvinvoinnin tukemiseen. Seurakunnassa ei aina synny aitoja kohtaamisia, vaikka ”naulakolla” kuulumisia vaihdetaankin. Toisen ihmisen arkea ja ongelmia ei tunneta. Toisen osan alussa kerrotaan esimerkkitapaus, miten naiset oppivat pienryhmässä oikeasti tuntemaan toisensa ja käsittelemään todellista elämäntilannettaan. Ryhmätyötä käsitelläänkin paljon ja siihen annetaan tarkkoja ja hyviä ohjeita. Yksi keskeinen asia on luottamuksellisen yhteyden syntyminen; asioiden täytyy pysyä ryhmän sisällä. Ryhmätyötä suositellaan, koska toipumisen matkaa on vaikeampi tehdä yksin. Mielenterveyden häiriöt syntyvät vuorovaikutuksessa, joten niitä myös hoidetaan vuorovaikutuksessa.

 

Kirjassa muistutetaan siitä, että helluntaipiireissä koulutetaan erityisiä sielunhoitoterapeutteja. Heidän ”erityisosaamisalueena on hengellisten kysymysten käsitteleminen osana ihmisten psyykkistä kasvua tai traumaattista elämäntapahtumaa”.

 

Jumalanpalveluksessa tarjotulle rukouspalvelulle kirjassa annetaan arvoa, mutta alttarihetkessä ei voida käsitellä asioita kovin pitkään ja syvällisesti, joten seurakunnalla pitäisi olla valmius ohjata apua tarvitseva keskustelevan sielunhoidon piiriin.

 

Koko seurakunnan toiminnan pitäisi olla hoitavaa, myös julistuksen ja saarnan. Kirjassa todetaankin, että saarnaa on käytetty sielunhoidossa seurakunnassa alusta alkaen. Keskusteleva sielunhoito on suhteellisen uusi menetelmä. Saarnan rakentamisesta annetaan kirjassa hyviä ohjeita, sekä sisällöstä että esitystavasta. Tutkimustuloksena esitetään, että sielunhoidollisiksi koetuissa saarnoissa tuodaan esiin ihmisen sisimmät kysymykset. Saarna ei kuitenkaan aina jää mieleen tai sisäisty yhdellä kuulemalla, vaan siitä pitäisi voida keskustella pienryhmissä.

 

Laitettakoon loppukaneetiksi tämä:

”Jumalan luomistyön arvon käsittäminen saa arvostamaan jokaista ihmistä tämän haasteista, oireista tai diagnoosista riippumatta.”

 

Kohtaava seurakunta -kirjan opetus on tervettä ja asiantuntevaa. Ote on vahvasti hengellinen, mutta myös psykologista tietoa ja koulutusta arvostetaan. Tekijät yhtyvät Tunneterve hengellisyys -kirjan kirjoittajan Peter Scazzeron näkemykseen: ”tunnetasolla epäkypsä ei voi olla kypsä hengellisesti”. Hengellinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. 

 

Tapauskertomukset elävöittävät aiheen käsittelyä ja kysymyslistat saavat lukijan pohtimaan omakohtaisesti asioita. Jokaisen luvun lopussa on ”Millaista tukea seurakunta voisi tarjota” -laatikko, jossa on hyviä vinkkejä. Lopussa on kattava kirjallisuusluettelo.

 

Kirja on hyvin realistinen. Kokonaisvaltainen toipuminen ja parantuminen vaatii aikaa. Kaikki haavat eivät välttämättä parane maanpäällisen elämän aikana. Ihmisten aito kohtaaminen tekee kuitenkin matkan helpommaksi.