Kirjoittamisen tuska ja ihanuus

Luin Mirjami Haimelinin ja Satu Rämön kirjan Kynä – kaikki tärkeä kirjoittamisesta. Kirjailijoiden ja muiden tekstintekijöiden kertomukset työtavoistaan ovat kiinnostavia. Olen lukenut myös Miten kirjani ovat syntyneet -sarjaa, ja paljon muitakin kirjoitusoppaita. Aivan huippuhyvä on Risto Ahdin ja Markku Toivosen Runouden kuntokoulu.

 

Olin nuorena innostunut kaunokirjallisuuden kirjoittamisesta, proosasta ja runoista. Alku olikin ihan hyvä. Erästä nuorten kirjoittajien seminaaria varten kirjoitin novellin nimeltä Poikkeustilanne. Sen arviossa todettiin mm. näin:

 

”Onko tämä tilitys alle 20-vuotiaan ihmisen kirjoittama? Jos on, hän omaa harvinaisen eläytymiskyvyn.”

 

Novellini Hilja valittiin Keski-Suomen nuorten kirjailijoiden antologiaan Kello vasta yksi. Tällaisen arvion siitä kirjoitti Keskisuomalaiseen kirjallisuuskriitikko Antti Penttinen 1974:

 

”Seppo Honkosen Hilja on antologian kypsimpiä esityksiä. Honkosen kieli koostuu pienistä hyrymäisistä annoksista, havaintojen kirjaamisesta, ei niiden erittelystä. Novellin päähenkilöiden, avoimen Hiljan ja juron Eeliksen luonteiden välillä vallitseva draamallinen jännitys ei laukea Eeliksen itsemurhaan, vaan jatkuu leskeksi jääneen Hiljan ristiriitaisissa tunteissa. Hilja on psykoosin asteelle kehiteltyä arktista hysteriaa.”

 

Aika karun novellin kirjoitin 19-vuotiaana. Se perustui tositapahtumiin ja minun tulkintaani niistä. Taustatyö oli helppo: haastattelin äitiäni kylällä tapahtuneesta tragediasta.

 

Penttisen arviossa viitataan kahteen tunnettuun kirjailijaan, Antti Hyryyn ja saarijärveläiseen Marko Tapioon (oik. Tapper), jonka kirjasarjan Arktinen hysteria olen lukenut pariin kertaan.

 

Kirjoitusoppaita ja kirjailijoiden haastatteluja lukiessani olen tajunnut ajatusvirheen, joka johti oman kaunokirjoittamiseni hiipumiseen. Minulla oli liian ylevä käsitys kirjoittamisesta. Vähän kärjistäen ajattelin, että tekstin pitää syntyä suuren inspiraation vallassa ja sen tulee olla aika valmista.

 

Myöhemmin sitten luin Pentti Saarikosken päiväkirjoista, että kun hän oli kirjoittanut 1000 runoa, jälki alkoi tyydyttää. Kynä-kirjassa todetaan, että kun tekee jotain asiaa 10000 kertaa, saavuttaa kunnollisen taidon. Olisin silloin nuorena kaivannut opastusta ja kirjoitusoppaita. Olisi vaan pitänyt harjoitella ja heittää enemmän tekeleitä roskikseen. Ehkä se oma tyyli ja ääni olisi löytynyt. Monet kirjailijat kirjoittavat romaaninkin moneen kertaan ja lisäksi kustannustoimittaja kommentoi ja avustaa. Olen lukenut, että Gummeruksen kustannustoimittaja karsi reilusti Kalle Päätalon alkuperäisiä käsikirjoituksia. Ja silti sanotaan, että Päätalo tarvitsee kymmenen sivua saadakseen polkupyörän pois liiteristä.

 

Alku ei ole ollut tunnetuilla kirjailijoillakaan helppoa. Kjell Wästö toteaa Kynä-kirjassa:

”Koko kirjailijan urani oli hyvin pienestä kiinni. Leijat Helsingin yllä syntyi aivan viime hetkillä, pitkän ja toivottamalta tuntuneen yrittämisen päätteeksi.”

 

Elämässäni oli mystiikkaan taipuva vaihe 1970-luvun alussa. Runojen tiivis kieli ja rikas maailma iskivät silloin voimakkaasti tajuntaan. Yksi suosikkirunoilijani oli Pentti Saarikoski. Hän mm. totesi, ettei runon tarkoitus ole muuttaa maailmaa, vaan lisätä sen sisällystä. 

 

Silloin syntyi omiakin runoja. Lähetin niitä kirjoituskilpailuihin ja sain runoistani kunniamainintoja. Ensimmäiset runoni julkaistiin Saarijärven Sampo-lehdessä. Kaksi runoa julkaistiin 1970-luvun alussa Helsingin Sanomissa ja toinen niistä, Rakkaani, olet kuin kielioppi, päätyi sitä kautta yhteen äidinkielen oppikirjaan.

 

Lopuksi julkaisematon, tähän vuodenaikaan sopiva runo. Synnytin sen mielessäni 1971, kun syksyisenä yönä palasin tyttöystäväni, nykyisen vaimoni, luota alivuokralaisasuntooni Jyväskylässä.

 

Syksyn sanomalehti

 

Syksyn sanomalehti

tuulisessa postiluukussa,

taivaassa toimitettu,

luonnon kirjapainossa painettu.

Se painaa kädessäni kuin

kuin tonni mansikoita,

joita auringonsäde hyväili silloin,

kun kesän kiihkeys vielä oli viatonta.

 

Otsikot kertovat

auringon lähteneen viralliselle vierailulle,

jota kesällä pidettiin epävirallisena;

pilvikone kuljetti kultakerän neuvotteluihin,

jotka koskevat kylmyyden aseistariisuntaa.

Tuloksia voidaan odottaa huhtikuussa.

 

Urheilusivulla maininta

valon ja pimeyden kamppailusta,

jonka pimeys voitti luonnonlahjoilla

valon kangistuttua pahasti.

 

Lasken syyslehden pöydälle

ja juon jäähtyneen kesäkahvin.