Kylmää kynäsotaa

Kirja-arvio

Markku Envall

Kylmää kynäsotaa ja muita esseitä

WSOY 2020, 250 sivua

(Osaan tekstiä tulee ylimääräinen välistys eikä mikään auta)

Markku Envall on kirjailija ja kirjallisuudentutkija. Hän on julkaissut tutkimuksia, aforismeja runoja, kuunnelmia, esseitä ja yhden romaanin. Finlandia-palkinto tuli 1990 aforismikirjasta Samurai nukkuu, ja kirja Job antaa anteeksi valittiin 2005 vuoden aforismikirjaksi.

 

Envall on intohimoinen lukija, hänen on jopa täytynyt aina välillä määrätä itselleen parin viikon lukulakko. Laaja sivistys näkyy hänen kirjoissaan. Arvioitavassa esseekokoelmassakin käy ilmi, että kaunokirjallisuuden lisäksi hän on perehtynyt mm. uskontoihin ja lukenut paljon raamatunselitysoppia (eksegetiikkaa). Envall kommentoi vaikkapa reformaation keskeisiin kirjoihin kuuluvaa Philipp Melancthonin Ydinkohdat-kirjaa ja toteaa, että predestinaatio eli ennaltamääräämisoppi saa siinä yllättävän paljon tilaa. Envall kirjoittaa kirjoissaan, kuten tässäkin, hyvin tarkkoja ja syväluotaavia esseitä myös Raamatun kertomuksista.

 

Esseessä Yksin Envall käsittelee yksinoloa ja yksinäisyyttä monesta näkökulmasta. Yksinäisyydestä on tullut oma tutkimusalansa. Jos ihminen kokee yksin ollessaan yksinäisyyttä, se voi aiheuttaa jopa muutoksia aivoissa ja altistaa sairauksille. Kaikki eivät yksinolosta kärsi, ja taiteilijalle se voi olla toivottu ja inspiroiva tila. Joku pelkää itsensä kohtaamista niin, että hakeutuu aina seuraan. Jonkinlainen ”skandaaliennätys” on Envallin mukaan se, että suomalainen mies virui kerrostaloasunnossa kuusi vuotta kuolleena ilman että kukaan kaipasi häntä. Yksinäisyyden torjuja on monelle myös Jumala. Hänelle voi aina puhua.

 

Ystävyys-esseessä Envall toteaa, että viimeinen naula ystävä-sanan arkkuun on ollut internet. Bittiavaruudessa ihmisillä voi olla tuhansia ”ystäviä”. Todellisia ystäviä on kuitenkin harvassa, naisilla yleensä enemmän kuin miehillä. Ystävä on vakaa, luotettava, eikä ystävien tarvitse erikseen pyytää toisiaan pitämään salaisuuksia. Ystävältä on helpompi ottaa vastaan kritiikkiä ja ystävyys suorastaan edellyttää erilaisuutta ja erimielisyyttä. Hyötyminen saa olla ystävyyden seuraus, mutta ei syy. Mutta entäpä tämä Envallin näkemys: ”En kuuna kullan valkeana kutsuisi lähintä ystävääni ystäväkseni, ei kutsu hänkään minua. Se sana tunnetaan, se käsite edellytetään, ääneen sitä ei lausuta… Rakkaus tuntuu vaativan verbaalisen takuun, jota ystävyys kaihtaa”?

 

Liitutaulu-esseen teemana on koulu ja opettaminen. Envall yllättyi, kun meni seuraamaan lapsensa oppituntia. Oppilaat olivat levottomia ja ottivat jokseenkin rajattomia vapauksia. Opettajan aika meni liikaa kasvattamiseen tiedon jakamisen kustannuksella. Envall muistaa, että hänenkin kouluaikanaan he poikien kanssa häiriköivät, mutta sentään tiesivät olevansa pahoja. Iso luokkakoko tietysti pahentaa tilannetta. Envall kertoo lukeneensa tutkimuksen, jossa empiirisesti selvitettiin, mikä olisi paras luokkakoko. Tulos oli 12. Mistäs me tunnemmekaan tuon oppilasmäärän? Envallin mielestä kaikista tärkein opettajan ominaisuuksista on hänen persoonansa. Opettaminen vaatii empatiaa. ”On pystyttävä eläytymään mieleen, joka ei tiedä. Osalla opettajista tätä empatiaa ei ole”. Opettajankoulutuksessa pitäisikin Envallin mielestä painottaa paljon enemmän ”persoonan soveltuvuutta opetustyöhön”. Envall toimi itsekin 25 vuotta yliopiston opettajana ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään. Se oli rankinta työtä, mitä hän on kokenut. Opettamisessa täytyy tuottaa pätevää sisältöä, pitää yllä mielenkiintoa ja olla valmis vastaamaan kysymyksiin. Pitää herättää keskustelua, ja hyvä olisi viljellä huumoriakin.

 

Jako kahteen-essee pureutuu Matteuksen evankeliumissa 25:31-46 kerrottuun viimeiseen tuomioon, jossa ihmiset jaetaan pelastukseen ja kadotukseen. Envall toteaa tässä yhteydessä olevansa ”yhtäältä teologisesti kouluttamaton, toisaalta tekstin selittämisen ammattilainen”. Hänen mielestään kertomuksessa on niin paljon aukkoja ja epäselvyyksiä, että sen täytyy olla jonkinlainen puolifiktio; tapahtuu jotain tämän kaltaista. Ihmiset jaetaan tuomiossa auttajiin ja ei-auttajiin. Katse täytyy kohdistaa kriteeriin, jolla tämä tapahtuu. ”Kärsiviä auttavat tuomitaan pelastukseen, kärsiviä auttamattomat kadotukseen”. Kuitenkin tiedämme, että ”jotkut auttavat joskus, toiset useammin ja useampia kuin toiset, jotkut harvempia ja harvemmin kuin toiset”. Niitä jotka auttavat aina tai ei koskaan, on vähän. Niinpä Envallin mielestä alkeellinenkin oikeustaju vaatisi rangaistukseen vivahteita, niin kuin maallisessa oikeudessakin on. Kertomus on ”autuaan tietämätön” sovituksesta ja armosta. Ihmisen Poika ei tuo sitä esille. Kertomus on Envallin mielestä antiluterilainen. Se selitetäänkin kirkossa aina ”muutamalla kevyellä ranneliikkeellä pois”. Envall: ”Näin kertomuksen painopiste ei olekaan kuvaus tulevasta, vaan moraalinen käsky ja vaatimus, miten sen kuulijoiden on toimittava nyt ja aina. Envallin oman ohjeen mukaan: tämä essee kannattaa lukea tarkkaan. Ja muodostaa oma mielipide ennakkoluulottomasti.

 

On innostavaa lukea, miten joillakin ihmisillä uran suunta hahmottuu jo nuorena ja siihen satsaaminen käynnistyy. Envall osti lukiolaisena Alex Matsonin kirjan Kaksi mestaria, jossa on pitkät esseet Tolstoin Sodasta ja rauhasta ja Dostojevskin Karamazovin veljeksistä. Envallin tapaan: ”Merkinnöistäni näen, että olen lukenut sen tarkasti, ja muistan lukeneeni sen useaan kertaan opiskeluvuosinani”. Sotaa ja rauhaa lukiessa -esseessä Envall käsitelleekin tätä Tolstoin laajaa teosta, Esa Adrianin suomennoksena 2000 sivua. Hän luki kirjan jo 1970 tienoilla ja on yhteensä lukenut sen 4-5 kertaa. Viimeisin innostus tuli silloin, kun esikoinen alkoi lukea koulussa venäjää. Envall kertoo huvittavansa ihmisiä kertomalla, että Venäjän kirjallisuuden maisteriksi voi valmistua, vaikka ei ole lukenut Sotaa ja rauhaa. Se ei kuulu pakollisena kurssivaatimuksiin. Hän antaa myös käytännön vinkin kirjan lukemiseen: kannattaa varata noin kaksi viikkoa vähän vapaampaa aikaa ja lukea 150 sivua päivässä. Silloin kokonaisuus pysyy mielessä ja jää aikaa pohtimiseenkin. Matson perustelee kirjan tehoa sillä, että kuvaus on ajatonta ja kieli/tyyli korutonta. Envall lisää, että ”Tolstoi tehoaa myös siksi, että hän kuvaa tarkasti asioita, joita ei enää ole”. Tolstoi on kirjailijana realisti ja ”pyrkii kuvauksen kohteen elävöittämiseen, tuomiseen lukijan aistien eteen”. Kirjassa ei ole teemaa eikä ongelmaa, vaan ”juonen paikalle Tolstoi tuo tapahtumisen virran, ongelman paikalle ihmiselämän, teeman paikalle koko elämän kirjon”. Usein mielletään, että Tolstoi kirjoitti vanhana ja harmaapäisenä, mutta aloittaessaan hän oli 35-vuotias. Hän kirjoitti käsin ja vaimo kirjoitti puhtaaksi, Sodan ja rauhan 7 kertaa! Envallin loppukommentti: ”Ellei Sota ja rauhaolekaan maailmankirjallisuuden laajin romaani, se saattaa olla romaani, joka laajuuden ja viimeistelyn (hionnan, tiiviyden, täsmällisyyden) yhteistehossa on ylittämätön.

     En ole itse kirjaa lukenut, mutta tämän esseen perusteella tekisi mieli yrittää.

 

Esseissään Envall kirjoittaa myös mm. kuinka hän lopetti alkoholin käytön, miten hän kirjoitustyötään tekee käytännössä, miten kirjojen nimiä valitaan, millainen osuus elämässä on sattumalla, mitä on pyhyys, mitä rukous merkitsee. Täyttä asiaa kaikki.

 

Envall kirjoittaa selkeää ja analyyttistä tekstiä, joka on kiinnostavaa luettavaa. Pidän siitä, että hän on tarkka sanojen ja käsitteiden suhteen. Nimiesseessä Kylmää kynäsotaa Envall tutkii brittikirjailija Ian McEwanin kirjaa Makeannälkä. Hän kertoo tyypilliseen tapaansa: ”Olen lukenut sen kolme kertaa. Kaksi ensimmäistä omaksi ilokseni, kolmannen päätettyäni kirjoittaa siitä, toisin sanoen analyyttisellä valppaudella”. Envall on innostava ja viittaa moniin kirjoihin, joita itsekin haluaisin lukea. Tietoa kertyy hänen esseidensä kautta monista asioista.