Raamatun käyttöohje 4

Kirja-arvio

Lauri Thurén

Raamatun käyttöohje 4

Karas-Sana Oy, 2020

 

Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori Lauri Thurén on julkaissut neljännen osan Raamatun käyttöohje -sarjassaan. Olen lukenut kolme aiempaa ja tykännyt niistä. Siksi tartuin innolla tähänkin osaan.

 

Oli jälleen virkistävää, vapauttavaa ja voimaannuttavaa lukea Thurénin tekstiä, koska hänellä ovat tasapainossa tieteellinen raamatuntutkimus ja henkilökohtainen usko. Teksti on värikästä ja hyvällä huumorilla höystettyä. Thurén toteaakin, että kristitty ei saa harrastaa sairasta huumoria, mutta tolkutonta kyllä.

 

 

Kuplien puhkomista

 

Thurénin tavaramerkki on se, että hän puhkoo erilaisia kuplia, joita on syntynyt Raamatun tulkintaan ja hengelliseen perinteeseen. Hän korjaa monia käsityksiä alkukielen tarkempaan kääntämiseen ja uusimpaan tutkimukseen vedoten. Niinpä kyytiä saa mm. Jerusalemin alkuseurakunnan ihannointi. Sellaista ”Strömsö-seurakuntaa” ei ole ollut olemassakaan, vaan toiminta on ollut enemmänkin katastrofista toiseen ajautumista, ja on ihme, että evankeliumi yleensä levisi niinkin tehokkaasti. Osansa saavat myös seurakuntaa määrittävä ekklesia-termi, abba-sana, antikristuskäsitykset, ehtoolliskäsitys, vääristynyt kuva fariseuksista, Isä meidän -rukouksen kääntäminen suomeksi, Jeesuksen vertaukset jne.

 

Thurénin mukaan Raamattu sopii ihan järkevien aikuisten luettavaksi. Heille se on alun perin kirjoitettukin. Hän valaisee monta raamatunkohtaa, jotka saattavat tuntua vähemmän järkeviltä. Taustatieto kirjoitusajankohdan maailmasta on tarpeen, mutta ennen kaikkea Thurén kehottaa jokaista lukemaan itse  Raamattua avoimin silmin ilman valmista ennakkokäsitystä ja perinteen painolastia. 

 

Aikojen saatossa on esitetty monta ehdotusta siitä, mikä olisi läpi Raamatun kulkeva punainen lanka. Suosituin niistä on ollut 1800-luvulla keksitty pelastushistoriallinen näkemys eli että Raamatun ytimenä olisi kuvata Jumalan pelastustekoja syntiinlankeemuksesta uuteen Jerusalemiin. On ehdotettu myös Jerusalemin temppelin ja Jumalan kuninkuuden palauttamista. Eskatologiaan eli lopunaikoihin keskittyminenkin olisi yksi vaihtoehto. Thurénin mukaan oikea vastaus on kuitenkin Jeesus Kristus. Se lanka kulkee alusta loppuun ja auttaa parhaiten ymmärtämään kokonaisuuden. ”Lopulta jokaisen ihmisen kohdalla ratkaisevaa on, miten suhtautuu Jeesukseen, kun kohtaa hänet”, Thurén kirjoittaa.

 

 

Oppia parisuhdekirjoista

 

Usko on Thurénin mukaan ennen kaikkea suhde. Sitä voi kuvata Raamatun mukaisesti sulhasen (Jumala ja Jeesus) ja morsiamen (ihmiset) suhteena. Niinpä kannattaa muistella nuoruuden ihastusta haikeana ja miettiä, mitä kaikkea on koettu yhdessä ja miten eri tilanteista selvitty. Oppia jumalasuhteeseen kannattaa siis Raamatun ohella hakea vaikka parisuhdeoppaista. Tärkeää on puhuminen (rukoileminen), puolison (Jumalan) kuunteleminen, yhdessä tekeminen, yhteisen ajan viettäminen ja sen muisteleminen, mikä toisessa (Jeesuksessa) alun perin viehätti.

 

 

Kristillisistä opeista

 

Pietari kirjoittaa 2. kirjeessään jakeessa 4, että Jeesuksen omat tulevat jo maan päällä osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Eivät siis ala vain muistuttaa Jumalaa, vaan tulevat samasta luonnosta osallisiksi. Ortodoksit näkevät tässä jumalallistumisessa koko kristinuskon ytimen, mutta kyllä ajatus esiintyy myös luterilaisten Yksimielisyyden ohjeessa ja Lutherin kirjoituksissa. Tämä aarre on jokaisella ristiinnaulittuun Jeesukseen uskovalla. Komppaan Thurénia kyllä tässä:

”Mutta en voi olla miettimättä, mitä tapahtuisi, jos kaivaisimme tämän kristillisen uskon kirkkaan aarteen pellon uumenista kaikkien nähtäville. Mitä jos jumalanpalveluksissa, hartauspuheissa ja hengellisissä lauluissa jäisi vähemmälle vehtaaminen synnin ja vaivaisuuden kanssa? Ja ainakin rinnalle nousisi Raamatun huikea sanoma: maan tomu pääsee Kristuksessa osaksi Jumalaa”.

 

Thurén esittää oman näkemyksensä siitä, mikä meni pieleen korinttilaisten ehtoollisen vietossa ja mistä Paavali varoittaa niin tiukasti. Perinteisestihän on ajateltu, että ihmisen pitää tutkia itseään ja omaa tilaansa, ettei juo ja syö turmioksensa. Thurénin mukaan oli kuitenkin kyse vääränlaisesta ihmisten erottelusta ja syrjimisestä. Kaikkien kastettujen pitää päästä samaan pöytään. ”Erotteluun perustuva ateriointi tuottaa siihen osallistuville rangaistuksen, sairautta ja kuolemaa”, hän kirjoittaa. Hänen mielestään tämä pitäisi huomioida myös kirkkokuntien välillä.

 

 

Raamatusta ja sen kääntämisestä

 

Thurén ruotii jälleen myös Raamatun syntyä ja olemusta. Täysin alkuperäistä tekstiä ei ole olemassa Vanhasta eikä Uudesta testamentista. Useiden käsikirjoitusten pohjalta tiedemiehet ovat tekstikritiikin avulla luoneet tekstin, joka voisi olla lähinnä alkuperäistä. Raamattua lukiessa ei pidä unohtaa myöskään ”kielen kulttuurin, ajan ja maantieteen tuomaa välimatkaa”. Käsikirjoitusten erot ja em. välimatkat eivät kuitenkaan estä tavallista lukijaa ymmärtämästä, mikä on Raamatun pääsanoma.

 

Thurén pohtii myös Raamatun kirjojen tekijäkysymyksiä. Esimerkiksi Johanneksen evankeliumin ja Johanneksen ilmestyksen kirjoittaja ei hänen mukaansa voi olla sama henkilö. Kielen ja ajatusmaailman ero on niin suuri. Eniten tutkijoiden keskuudessa on ajateltu, että pastoraalikirjeet eli Timoteus- ja Tiitus-kirjeet eivät ole Paavalin, vaan hänen oppilaidensa myöhemmin kirjoittamia. Thurén esittää näkemyksenään, että ne on kirjoittanut avustaja Tykikos Paavalin ohjeiden mukaan, koska Paavali oli silloin vankilassa. Siksi niiden kieli on erilaista kuin Paavalin aidoissa kirjeissä. Thurénia ei vakuuta se aitousepäilyä lisännyt seikka, että pastoraalikirjeet kuvastaisivat myöhempää kirkollista virkarakennetta. Virkojen sisältö ja keskinäiset suhteet olivat hänen mukaansa silloin vielä hakusessa.

 

Raamattuun voi pettyä, jos ei ymmärrä tai hyväksy sen inhimillisyyttä ja osaa erottaa eri tyylilajeja. Joonan kirjasta paljon kiistellään. Thurénin mukaan kirja on ”satiiria ja grosteskia huumoria”, mutta sisältää tärkeän sanoman. Raamatun inhimillisyydestä Thurén kirjoittaa: ”Eritasoisia rosoja ja jännitteitä riittää joka luvussa. Raamatun kirjat kuvaavat samoja tapahtumia eri tavoin, niiden välillä on sovittamattomia ristiriitoja. Arkeologiset löydöt ja muut antiikin tekstit eivät aina sovi yhteen Raamatun kerronnan kanssa.” Raamattu vertautuu Kristukseen: täysin jumalallinen ja täysin inhimillinen. Raamattu on kuitenkin sellaisenaan Jumalan puhetta meille.

 

Thurén on yhtenä asiantuntijana mukana tekemässä uutta digikäännöstä Uudesta testamentista. UT2020 ilmestyy vain netissä syksyllä. Kääntäminen vaatii vankkaa asiantuntemusta. ”Esimerkiksi Uuden testamentin suomentajalle ei riitä alkuunkaan, että osaa hyvin muinaista kreikkaa ja nykyistä suomea. Evankeliumien ja Paavalin käyttämien kreikankielisten sanojen ja sanontojen takana kummittelee kaiken aikaa heprean kieli – siinä määrin, että tuon ajan hienostuneinta kreikkaa puhuva ateenalainenkin olisi nikotellut moneen kertaan vaikkapa Markuksen evankeliumin tai Roomalaiskirjeen äärellä. Lisäksi kääntäjän olisi hyvä tuntea hyllymetreittäin varhaiskirkon ajattelua ja tieteellistä raamatuntutkimusta. Kun alkuperäisen ajatuksen on ymmärtänyt, se pitäisi vielä ilmaista ehjällä suomen kielellä. Eikä kääntäjän oma teologia saisi värittää lopputulosta.”

 

 

Lopetukseksi tätä kirjaa ajatellen sopii Thurénin lause: ”Nykysuomeksi aamen voitaisiin kääntää sanalla Jess!”