Kesäolympialaiset

Talvi alkoi valua pois pieninä puroina. Koulussa väsytti, ja hiihtohousut tuntuivat hiostavilta. Oli se ainoa aika vuodesta, jolloin ei oikein ollut tekemistä. Suksi ei enää luistanut ja pyörästäkin oli lähinnä harmia kelirikkoteillä. Mieltä kutkutti vielä se, että olin rakastunut yhteen meidän luokan tyttöön. Hän pyrki liittymään joka ajatukseen. Istuskelin potkukelkassa pihassa ja katselin haaveillen alas kylälle. Valo täytti maalaistalon pihan aivan kuin aitan ja navetan seinissä olisi ollut peilejä.

Aloitimme palkintojen tekemisen omia kesäolympialaisia varten jo kevättalvella. Naapurin Kari tuli meille koulun jälkeen. Nousimme vintille, jossa oli pahvilaatikoissa vanhoja lehtiä vuosien ajalta. Keräsimme niistä urheilijoiden kuvia. Leikkasimme lasiveitsellä vanhoista ikkunaruuduista pieniä palasia, kiinnitimme kuvat niihin ja teippasimme taustan umpeen ikkunaliimapaperilla. Kirjoitimme palkintoon lajin ja sijoituksen. Uppouduimme hommaan niin, että muistimme käydä navetan nurkalla vasta pitkän pidättelyn jälkeen. Illan hämärtyessä Kari juoksi kotiinsa kiihdyttäen vähän vauhtia vanhan pelottavan riihen kohdalla.

Meidän aitan päässä oli pieni urheilukenttä. Odotin malttamattomana sen lumien sulamista. Kävin usein aitan nurkalla tarkastamassa tilanteen. Olin nähnyt televisiossa jollain urheilukentällä käytettävän Kentänhoitokirjaa. Tein oman sellaisen sinikantisesta vihkosta. Suunnittelin siihen toimenpiteitä kesäksi. Isää vähän huvitti, kun olin niin tohkeissani.

Alkukesästä ilmat olivat jo niin lämpimiä, että juoksentelin ulkona usein tiikerinnahkaa muistuttavissa uimahousuissani. Kerran menimme Karin kanssa uteliaina kurkkimaan läheisellä Imatran sähkölinjalla häärääviä asentajia. Ne ottivat meidät yhtäkkiä kiinni ja ruiskuttivat jotain sprayta housuihimme. 

 - Nyt pippeli kuivuu vähitellen pois, miehet sanoivat.

Se huolestutti pitkän aikaa. Välillä piti kurkkia salaa uimahousuihin.

Vähän ennen juhannusta maitolavoihin ilmestyi julisteita, joissa mainostettiin Saarijärven kansainvälisiä juhannuskisoja. Tavasimme polkupyöriin nojaten vaikeita ulkolaisia nimiä osanottajaluetteloista. Ihmettelimme ja väittelimme pitkään mitä lyhenne mm. tarkoitti, kunnes meitä vanhempi Niittyahon Arvo tuli ja tyrmäsi arvauksemme.

- Ei se tarkoita myöskin mukana, se tarkoittaa muun muassa.

Juhannuspäivänä odottelimme juhannuskisoihin kuljettavaa linja-autoa Matkahuollon rappusilla. Muistelin parin vuoden takaista juhannusaattoa. Arvo oli tullut pyytämään mukaansa kylän juhannusjuhliin, ja ihme kyllä äiti oli päästänyt minut. Ajoin pyörällä muutaman metrin Arvon jäljessä ja uhosin, mitä kaikkea tekisin juhlilla. 

- Pienemmät pojat heitän vaikka jokeen, jos eivät ole kunnolla.

Perillä olimme kuitenkin molemmat hiljaista poikaa. Varsinkin kun paikalla oli myös pappi ja rukoushuoneen väkeä. Mutta ilta päättyi juhlallisesti: juuri kotiin tullessani iltauutisissa kerrottiin, että Pentti Nikula oli Kauhavalla hypännyt uuden seiväshypyn maailmanennätyksen, 494. Ryntäsin ulos huutamaan Arvon perään, mutta hän oli jo ehtinyt kadota metsän siimekseen. Sinä juhannuksena muodostimme pienen valtuuskunnan ja menimme hyvissä ajoin ennen kisojen alkua tutkimaan oikeaa seiväskuoppaa. Ehdimme juuri saada tarkat mittaukset suoritettua, kun järjestysmiehet tulivat ajamaan meidät aidan toiselle puolelle. Kisojen aluksi Pentti Nikula kukitettiin. Taputin niin, että jäätelö meni pitkin teryleenihousuja.

Seiväshyppy oli vielä näissäkin juhannuskisoissa suosikkilaji. Seurasimme jännityksellä lasikuituseipään taipumista. Kielloista huolimatta livahdimme kentälle metsästämään nimikirjoituksia. Se oli seikkailua varsinkin heittolajien aikana, kun täytyi väistellä moukaria ja muita lentäviä esineitä. Kaksi juhannuspäivää kiersimme kenttää olkihatut päässä ja törsäsimme kaikki mukaan annetut rahat limsaan, jäätelöön ja karkkeihin. Maha tuli niin kipeäksi, ettei kotiin tullessa ollut puhettakaan perunoiden ja kastikkeen syömisestä. Vähän haikea oli tunnelma, mutta onneksi omat kisat olivat vielä edessä.

Kesäolympialaiset voitiin pitää vasta kun sukulaispojat Teuvo ja Hannu tulivat perheensä kanssa meille kesälomaa viettämään. Heitä odotellessa kunnostimme Karin kanssa urheilukenttää. Korjailimme seiväskuoppaa ja paloittelimme saksilla superlon-patjan alastulokasaan sahanpurujen sekaan pehmikkeeksi. Otimme isän Jawa-moottoripyörän työkalulaatikosta eristysnauhaa ja kiersimme sitä puuseipääseen otekorkeudelle; niin olimme nähneet Nikulankin tekevän. Kaivoimme pituuhyppykasan pohjan syvemmäksi tai toimme siihen uutta hiekkaa maitokärryillä. Nikkaroimme puusta märkäesteen estejuoksua varten ja kaivoimme haudan vedelle. Löimme maalikepit juoksuradan päähän. Toiseen keppiin tehtiin halkio, josta maalinauha luisui pois, kun joku tuli maaliin. Lopuksi leikkasimme palan vanhasta lakanasta ja piirsimme siihen olympiarenkaat. Lippu vedettäisiin lipputankoomme kisojen alkaessa. Vaarin kanssa tuli erimielisyyttä metrinmitan lainaamisesta.

-      Teidän tulokset ei nyt ole niin sentin päälle, hän ärähti.

Ihmettelimme suuresti moista näkemystä. 

Eräänä iltana tullessani Karin luota kylästä huomasin, että pyykkinarujen päälle oli tuotu patjoja tuulettumaan. Arvasin heti mistä oli kyse ja juoksin loppumatkan. Talon päädyssä seisoi kesävieraiden kuplavolkkari. Tuvasta kuului tavallista äänekkäämpää puheensorinaa, jota kissakin näytti pihassa ihmettelevän korvat luimussa.

Teuvo ja Hannu tulivat pihaan minut huomattuaan. Ensimmäisenä he kertoivat saaneensa bambuseipään. Se oli pitänyt kuitenkin jättää kotiin; kaikkia vähän nauratti ajatus seipäästä volkkarin katolla. Teuvolla oli kengurunnahasta tehdyt piikkarit. Niitä piti heti kokeilla. Selvästi olivat kevyemmät ja varmasti vaikuttivat tuloksiin. Pojat olivat saaneet myös pienen avokelanauhurin, jossa heillä oli nauhalla uusimmat suosikkisävelmät. Olin itse saanut talvella kitaran lainaksi sukulaismieheltä. Se tuli viritettyä ensimmäisen kerran nyt kun Teuvo oli kavereiltaan oppinut virittämisen. The Sounds -yhtyeen Emman rautalankaversiosta oli alkanut kitaravillitys ja jokainen halusi oppia soittamaan kitaraa. Korvakuulolta sitä täytyi yrittää opetella.

Urheilimme siitä lähtien niin paljon kuin ehdimme. Kesäaamut alkoivat usein samalla tavalla: äiti herätti ajamaan lehmiä pellolle. Nousemista pitkittäessä kuulimme joskus niittokoneen säkätyksen pellolta, ja aamun täytti leikatun heinän tuoksu. Jäsenet olivat kipeät edellisen päivän urheilusta. Aamuisin venyttelimme niin kauan, että pystyimme juoksemaan täysillä. Sitten mentiin aamiaiselle. Join kahvia termospullosta ja laitoin reilusti voita vehnäsen päälle. Teuvo ja Hannu joivat vain teetä. Väittelimme usein kumpaa kannattaa juoda, teetä vai kahvia. Olin väittelyssä alakynnessä.

-      Tietokoneen keksijäkin juo teetä, väittivät pojat.

Kartoimme kaikin keinoin töihin joutumista. Heinäntekoa ei voinut kuitenkaan maalaistalossa välttää. Aiempina kesinä meillä pojilla oli ollut urakkana 12 seivästä päivässä, mutta nyt piti jo olla koko päivä pellolla.

-      Eikö tähän heinien kuivattamiseen mitään parempaa keinoa olisi, kirosimme usein.

Onneksi oli kylmää vettä tonkassa ladon nurkalla, ja päivällä äiti toi vehnästä ja lasipulloissa kahvia. Nauhuria ei saanut kuunnella, kun aikuiset eivät kestäneet Beatlesien huutamista; laulua se ei heidän mielestään muistuttanut eikä siinä ollut eri säveliä, vaan kaikki oli yhtä pötköä. Minun oli sellaista puhetta mahdotonta ymmärtää. Juuri beatlepoikien melodiat olivat alussa saaneet höristämään korvia että voiko tällaista musiikkia ollakaan. Olin ollut aivan kananlihalla, kun All My Loving oli alkanut soida radiossa talvella. 

-      All My Loving tarkoittaa kirje sulle, valistin koulussa luokkakavereitani.

Luulin, että laulut käännetään suoraan englannista suomeksi. Eeron ja Jussin suomenkielinen versio oli nimeltään Kirje sulle. En viitsinyt mainita koko asiasta Teuvolle ja Hannulle, he olivat sentään oppikoululaisia. 

Yhtenä päivänä luulimme saaneemme vapaapäivän, mutta sitten kaivon pumppu meni rikki. Meidän poikien käskettiin hakea tonkalla vettä naapurin lähteestä. Helle oli niin kova, että tuskin silmät pysyivät auki. Otimme nauhurin mukaan maitokärryihin ja kuuntelimme lauluja uudelleen ja uudelleen. Se oli minulle juhlaa, koska meillä kotona musiikkia kuuli vain putkiradiosta. Suosikkilevyjä piti kytätä koko ajan. Saunaan lähtemistä täytyi pitkittää ja seisoa tuvassa pyyhe kainalossa, kun lauantain toivotut levyt tulivat niin pahaan aikaan. Radion lisäkaiutin oli kesäisin ulkovintillä. Laitoin usein radion tuvassa auki ja kiipesin vintille kuuntelemaan. Juuri kun sain otettua hyvän asennon, vaari sulki radion.

Uintireissuja saatettiin tehdä monta päivässä. Kun koulussa oli uskontotunnilla luettu paratiisista, olin sijoittanut sen mielessäni meidän uimarantaan. Rannassa oli tuuhea nurmikko ja hiekkakasa vauhditonta pituushyppyä varten. Tiheä lepikko ympäröi rannalla olevaa penkkiä. Tunnelmaa paransi vielä se, että osa aikuisistakin tuli joskus uimaan. Heidän hyväntuulisia juttujaan oli mukava kuunnella. Järvi oli ison mäen alla, ja kun sieltä nousi takaisin pihaan, oli taas kuuma.

- Oliko vesi märkää, kysyi Anttilan Juuso, kun pääsimme mäen päälle.

Vihdoin koitti olympialaisten ensimmäinen päivä. Olimme laittaneet aitan seinään niistä ilmoituksen. Korjasimme kuitenkin äkkiä ikärajan alemmas kun tajusimme, että oikeissa kisoissakin menestynyt isompi sukulaispoika saattaisi tulla kylään pahaan aikaan. Iltaan tuntui olevan pitkä aika. Onneksi pääsimme volkkarin kyydissä kirkonkylälle. Vähän pelotti ehdimmekö kilpailun alkuun mennessä takaisin, mutta auton kyytiä ei koskaan saanut liikaa. Matkalla mietimme mitä beatlesit tekivät Englannissa juuri silloin.

Kotiin tultuamme meitä odotti järkytys. Naisväki oli ripustanut pyykit kuivumaan kentän juoksuradan kohdalle. Saimme onneksi neuvoteltua niiden siirtämisen ennen kuin miehet ehtivät puuttua asiaan. Ei olisi mitenkään voinut olla varma mille puolelle he olisivat asettuneet, jos olisimme nostaneet rähinän. Eivätkä he olisi muuttaneet sitten enää mieltään niin kuin naiset.

Illalla Kari, Arvo ja Pienimäen Reijo saapuivat juhlaliputetulle kentälle. Olin hakenut vintiltä isän autoilijan koppalakin päähäni ja tehnyt Seura-lehdestä tötterön, joka toimi kovaäänisenä. Julistin kisat avatuksi. Televisiosta nähdyn mallin mukaan marssimme aluksi jonossa juoksuradan ympäri lippua kantaen. Arvo ja Reijo olivat sen verran isompia, etteivät oikein päässeet juhlatunnelmaan, vaan pelleilivät aina kun silmä vältti. Tunnelmaa ei nostanut sekään tieto, että he olivat edellisenä kesänä paiskoneet palkinnot metsään mentyään olympialaisista kotiin. Pojat lupasivat kuitenkin olla kunnolla ja kisat alkoivat.

Avauslaji oli 10 metrin juoksu. Kaikki juoksut maratonia lukuunottamatta jokainen juoksi yksin. Aikaa otettiin Teuvon rannekellon sekundaattorilla. Avauslajin ajat vaihtelivat kahden sekunnin molemmin puolin. Keihäänheitossa kentän pituus ei riittänyt, isommat heittivät perunapellolle saakka. Sieltä kun keppiä kaivelimme, niin vaari koputti vihaisena tuvan ikkunaan otsa ikkunanpuitteeseen painettuna. Pituushypyssä taas pienemmillä oli vaikeuksia hypätä kasaan asti. Ponnistuslankku oli kuitenkin kaivettu oikeaoppisesti maahan eikä sen siirtämiseen voitu tunnelman kärsimättä ryhtyä.

Välillä tapahtui järjestyshäiriö. Naapurin tytöt tulivat seuraamaan kisoja ja alkoivat pelleillä. Laitoin koppalakin päähän ja kävin stadionpoliisin ominaisuudessa kalauttamassa toista kepillä jalkaan. Arvosta ja Reijosta ei taas tiennyt kenen puolella olivat. Piti vähän leikkiä miestä tyttöjen nähden.

Kisat jatkuivat juoksulajeilla. Kun juostiin koko ratakierrosta, jonkun täytyi aina olla toimitsijana ja pitää ketjussa kiinni ollut Raiku-koira pois radalta. Ensimmäisen päivän viimeisenä lajina oli korkeushyppy. Osa hyppäsi saksityylillä, osa oli oppinut Neuvostoliiton Valeri Brumelilta kierähdystyylin. Kaikki matkivat oikeita hyppääjiä huojumalla edestakaisin pitkän aikaa keskittyessään. Yhteispistemäärät menivät ensimmäisen päivän jälkeen lähes ikäjärjestyksessä, vain Teuvo pystyi kiilaamaan Arvon ja Reijon väliin. He lähtivät kotiin taskut täynnä palkintoja ja me katselimme epäilevinä perään.

Toisen kilpailupäivän alussa Arvo ja Reijo pitivät taas peliään. He harjoittelivat kuulantyöntöä tiilellä. Yhtäkkiä tiili kumahti päähäni. Horisontti keinui hetken silmissäni. Vilkaisin äkkiä tupaan päin, ettei vaan kukaan nähnyt. Kisojen jatkamisen kannalta tuntui viisaimmalta painaa asia villaisella, vaikka olisi tehnyt mieli poikia vähän säikäyttää.

Ensimmäisenä juostiin 20 metrin aidat. Kaksi aitaa sille matkalle saatiin juuri ja juuri mahtumaan. Toisena lajina oli estejuoksu. Kuivaesteenä toimi sahapukki. Märkäesteen estehautaan piti usemman kerran kilpailun aikana hakea karjakeittiöstä lisää vettä, kun maa imi vedenpinnan alle sallitun rajan. Minun juoksuni aikana saapui Kuuselan Antero kentän reunalle. Olipa kevyt juosta, kun oli katsojiakin paikalla.

Seiväshyppy oli kuningaslaji ja se kestikin pitkään. Keskittymistä pitkitettiin taktisista syistä. Minulla alkoi vielä hammassärky kesken kaiken. Vaadin kilpailujen keskeyttämistä. Tilanne oli pitkään seis ja tunnelma kireä. Väiteltiin sallivatko olympialaisten säännöt keskeyttämisen jonkun hammassäryn takia. Lopulta särky hellitti ja laji saatiin suoritettua loppuun.

Jäljellä oli vielä maraton, jonka juoksimme lähimetsässä kaikki yhdessä. Kari oli kuitenkin mennyt välillä syömään eikä häntä kuulunut ajoissa takaisin. Suuntasin kovaäänisen Karin kotia kohti ja huusin niin kovaa kuin jaksoin, että ellei hän viiden minuutin sisällä saavu, hänet suljetaan kilpailusta. Lopulta Kari tuli suutaan pyyhkien ja niin päästiin matkaan. Koko joukko hävisi hetkeksi metsään. Loppusuoralla riiheltä kentälle oli jono pahasti hoippuvia maratoonareita. Kari sai vatsakivun juostuaan täydellä vatsalla.

Olympialaisten parhaaksi urheilijaksi julistettiin Arvo. Teuvo tuli toiseksi. Muuten mentiin ikäjärjestyksessä. Olympialippu laskettiin juhlallisesti ja vietiin liiterin seinälle odottamaan seuraavaa kesää. Loppumarssia en uskaltanut ehdottaa, ettei jäisi huono maku kisoista.

Kesävieraiden loma läheni loppuaan. Ehdittiin kuitenkin vielä naapuripitäjään katsomaan yksiä kesäkisoja. Uteliaina urkimme kaikkea mahdollista. Maleksimme pukukoppien luona, jotta näkisimme urheilijoita. Pääsimmekin seuraamaan kuinka tunnettu urheilija pilkkasi kisojen järjestäjiä ja leuhki ryyppyjutuillaan. Koko hommasta meni maku. Ei viitsitty puhua urheilusta enää mitään.

Elokuun aamuna kesävieraat sitten olivat lähdössä. Talonväki istui tuvassa tavallista pidempään ennen pellolle lähtöä. Oli hiljaista, aivan kuin jokin iso kone olisi pysähtynyt ja ääni kaikuisi vielä korvissa. Teuvo ja Hannu olivat vastentahtoisesti teryleenihousuissa, ja heidän isällään ja äidillään oli hatut päässä. Kukaan ei ollut oikein itsensä näköinen eikä itselleen tyypillisessä asennossa. Puhe oli normaalia verkkaisempaa. Käteltiin ja puhuttiin haikeina seuraavasta kesästä.

Täyteen pakattu volkkari nytkähti liikkeelle, kiersi riihen taakse ja lopulta katosi mäen alle. Kävelin kädet taskussa liiterin ovelle. Katselin olympialippua. Jotenkin tuntui, ettei sitä enää tarvittaisi. Päätin lähteä katsomaan olisiko Kari kotona. Radion kotimaisen puolituntisen alkamiseen oli vielä aikaa. Sieltä saattoi kuulla Beatles-kappaleiden suomalaisia versioita.

Koulu alkoi syyskuussa. Riitta, johon olin rakastunut, oli juuri ennen kesälomaa ilmoittanut pyrkivänsä kirkonkylän oppikouluun. Se oli välillä painanut mieltä kesän aikana, mutta en kertonut asiasta kenellekään. Pyhäkoulu ei ollut koskaan minua kiinnostanut, ja vierastin kylän uskovaisia, mutta  kesän aikana olin monesti huokaissut ylöspäin ja pyytänyt, että Riitta töppäisi pääsykokeissa. Ei Riitta enää kuitenkaan meidän luokalle tullut. Vähän myöhemmin sain kirjeen, jossa hän toivoi, ettei me erottaisi. Kirje päättyi sanoihin “vanha rakkaus ei ruostu”. Oli se kuitenkin nyt päässyt ruostumaan.