KIRJA-ARVIO
Nabeel Qureshi
Etsin Allahia, löysin Jeesuksen
Perussanoma 2015
Nabeel Qureshi syntyi muslimiperheeseen Kaliforniassa 1983. Hänen isänsä oli kotoisin Pakistanista, josta muutti laivaston palvelukseen Yhdysvaltoihin 1970-luvulla. Äiti oli muslimilähetyssaarnaajan tytär. Nabeelin perhe oli korkea-arvoista muslimisukua. Muslimeista 80 % on sunneja, 15 % shiioja ja loput muita uskovaisia. Nabeelin perhe kuului jälkimmäiseen ryhmään. Nabeel koki sekä islamilaisuuden että perheensä todella rakkaaksi ja turvalliseksi. Hän oli hyvin kiinnostunut uskonasioista. Jo kuusivuotiaana Nabeel oli lukenut Koraanin läpi äitinsä kanssa. Äiti muistutti, että Nabeel on aina oleva Allahin lähettiläs, ja poika halusi osoittautua sen arvoiseksi.
Nabeelille opetettiin pienestä pitäen islamilaiset opit. Allah on ainoa Jumala, Muhammad hänen profeettansa. Jumalalla ei ole poikaa, Jeesus oli vain profeetta. Jumala ei ole tullut saastaiseen maailmaan Jeesuksen muodossa eikä Jeesus ole noussut kuolleista. Allah voi antaa synnit anteeksi ilman uhrikuolemaa. Raamatun tekstiä on muunneltu aikojen kuluessa, se on siis korruptoitunut. Koraanin saneli enkeli Gabriel sana sanalta Muhammadille. Koraani on ristiriidaton, se on pysynyt aina samana ja on Jumalan täydellinen ja lopullinen ilmoitus. Koraani on Jumalan sanaa vain arabiaksi, käännökset ovat tulkintaa.
Islamilaisuudessa auktoriteetilla on suuri merkitys. Tietoa hankkivat vain oppineet ja muut luottavat heidän auktoriteettiinsa. Murrosiässä Nabeel alkoi kuitenkin muuttua kriittisemmäksi ja kyseli vanhempiensa mielestä liikaa. Nabeel koki vaikeaksi haastaa islamilaisuutta yksin, hän tarvitsi siihen kristittyjä ystäviä. Hän huomasi, että oli todellisuudessa lukenut vain muslimioppineiden lainauksia Raamatusta, ei itse Raamattua. Hänet oli opetettu tiettyjen opinkappaleiden avulla puolustamaan islamilaisuutta ja vastustamaan kristinuskoa. Hän ihmetteli aluksi sitä, etteivät kristityt pystyneet tiedollisesti puolustamaan kristinuskoa kovinkaan hyvin hänen väitteitään vastaan. Vähitellen löytyi kuitenkin sellaisia ystäviä, jotka pystyivät oikeasti haastamaan hänet.
Ystävät osoittivat Nabeelille, että Raamatun tekstien muuttumista pystytään seuraamaan. Kopioita on paljon ympäri maailmaa. Niihin sovelletaan tieteellisessä tutkimuksessa tekstikritiikkiä eli vertaillaan käsikirjoituksia. Tutkimus osoittaa, että merkittäviä eroavaisuuksia on vain kourallinen. Turvallista on myös se, että muutamat myöhemmät lisäykset (kuten Markus 16:9-20) voidaan todentaa. Varhaiset käsikirjoitukset ovat tietysti merkittävimpiä. Enimmäkseen erot ovat kuitenkin kääntämisestä johtuvia.
Ystävät jatkoivat perusteluaan. Opetuslapset olivat vielä elossa, kun evankeliumeja kirjoitettiin. Ei niihin voitu siis mitä tahansa kirjoittaa. Apostolien kirjeitä kopiotiin ja lähetettiin eteenpäin ympäri kristikuntaa. Millään yksittäisellä taholla ei ollut valtaa koko kristikuntaan, joten väärentäminen ei ollut mahdollista. Vanhin kokonainen Raamattu oli olemassa jo 300-luvulla. Raamatun puolesta todistavat myös monet arkeologiset löydöt. Sitäpaitsi erona Koraaniin on se, että Raamatun inspiraatio perustuu sanomaan, ei yksittäisiin sanoihin. Koraani ei Raamatun tavoin kestä kriittistä ja historiallista tutkimusta.
Nabeel käsitteli perinpohjaisesti ystäviensä kanssa Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Hän alkoi tutustua itse Raamattuun eikä kuunnellut vain toisten selityksiä siitä. Nabeel kävi läpi väitteet, että Jeesus vain pyörtyi ristillä tai että joku ristiinnaulittiin hänen sijastaan. Nabeel otti väittelyihin mukaan isänsäkin, mutta huomasi, että islamin vastaväitteet eivät kestäneet, ja että isänkin täytyi tukeutua valikoituihin raamatunkohtiin puolustaessaan näkemyksiään. Samalla myös auktoriteettien asema alkoi murtua Nabeelin mielessä.
Nabeel päätti selvittää kunnolla Jeesuksen jumaluuden, kuoleman ja ylösnousemuksen raamatulliset ja historialliset perusteet. Ne osoittautuivat vakuuttaviksi. Hän myös ymmärsi, ettei ristillä kuollut kuka tahansa, vaan itse Jumala. Tämän ristinkuoleman johdosta Nabeelin ei tarvinnut omin teoin yrittää päästä taivaaseen, vaan kaikki synnit oli jo sovitettu ristillä. Nabeel tajusi, että hänen omakin isänsä rakastaa häntä siksi, että on isä, ei Nabeelin tekojen tähden. Samalla tavalla taivaallinen Isä rakastaa syntistä ihmistä omana lapsenaan. Pelastuksen perimmäinen motiivi on Jumalan rakkaus.
Nabeel tajusi, että pitää olla yhtä johdonmukaisen kriittinen Koraania käsitellessä kuin Raamattua arvioidessa. Hän alkoi tutustua itse Koraaniin kriittisemmin eikä luottanut oppineiden selityksiin. Siinä vaiheessa hän vielä uskoi, että Koraani olisi se kulmakivi, joka kestäisi ja hän voisi pysyä muslimina. Nabeel aloitti haditheista, jotka ovat muistiinmerkittyjä Muhammadin puheita. Häneltä meni omien sanojensa mukaan puoli minuuttia sen tajuamiseen, että Muhammad, jonka hän tunsi, oli täysin oppineiden suodattama versio.
Sitten hän selvitteli Koraanin pyhyyttä ja muuttumattomuutta. Merkittävin Koraanin jumalallisuutta puolustava argumentti eli sen kielen jäljittelemättömyys murtui, kun löytyi kirja, jossa kristillisiä opetuksia esitettiin onnistuneesti Koraanin tyylillä. Niin onnistuneesti, että kun jotkut arabimuslimit kuulivat tekstiä resitoitavan, he luulivat sitä Koraanin tekstiksi. Seuraavaksi Nabeel totesi Koraanin profetiat epämääräisiksi eikä niiden voida osoittaa toteutuneen. Koraanissa väitetään myös olevan yliluonnollista luonnontieteellistä tietoa. Lääkärinä Nabeelin oli helppo todeta, ettei tämäkään argumentti toiminut. Kävi myös selvästi ilmi, ettei Koraani ole suinkaan ollut muuttumaton teksti. Siispä tämäkin kulmakivi oli murtunut.
Nabeel antaa suuren merkityksen apologialle eli kristinuskon älylliselle puolustamiselle: ”Sillä hetkellä ymmärsin apologian arvon ja sen, miten argumentit olivat minuun vaikuttaneet. Koko elämäni ajan tielleni oli pystytetty esteitä, jotka estivät minua lähestymästä Jumalaa nöyrästi ja pyytämästä häntä paljastamaan itsensä minulle. Argumentit ja apologia purkivat nuo esteet ja laittoivat minut tilanteeseen, jossa minun pitäisi ratkaista, etsisinkö Jumalaa vai en.”
Äly oli nyt tehnyt työnsä. Siksi Nabeel alkoi rukoilla, että Raamatun Jumala paljastaisi itsensä hänelle. Hotellihuoneessa nähdyn näyn ja usean unen jälkeen Nabeel koki, että hän oli oikealla tiellä. Raamattukin alkoi avautua elävänä sanana. Lopulta aamuyöllä 24.8.2005 hän vihdoin tunnusti, että evankeliumissa on totuus. Nabeel joutui tekemään vielä paljon surutyötä entisen elämänsä menettämisestä ja erityisesti vanhempiensa järkytyksen takia. Vanhempien rakkaus kuitenkin säilyi. Suhde vanhempiin muuttui silti myrskyisäksi, kun Nabeel valmistui lääkäriksi 2009, mutta ryhtyikin papiksi.
Nabeel Qureshi kuoli syöpään Houstonissa16.9.2017.
Nabeel Qureshin kirja on kuin jännitysromaani, jota on vaikea laskea kädestä ennen kuin lopputulos paljastuu. Se tarjoaa hyvän sisäpiiriläisen näkemyksen islamilaisuuteen ja valottaa laajasti islamin oppeja. Kristitylle kirja on hyvä oppien kertaus ja apologinen työkalu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti