Mihin Jumalaa tarvitaan?

KIRJA-ARVIO

Timothy Keller

Mihin Jumalaa tarvitaan? Uskon ja skeptisyyden vuoropuhelua.

Päivä Oy, 2011

Väittely kristinuskon ja järjen yhteensopivuudesta on aina ajankohtainen aihe. Uusateismin nokkamies Richard Dawkins on julistanut, että uskominen on järjetöntä, koska tiede on todistanut kristinuskon väitteet epätosiksi.

Pastori ja kirjailija Timothy Keller on perehtynyt asiaan laajasti opintojen ja kirjallisuuden avulla. Hän perusti 1989 New Yorkin Manhattanille Redeemer Presbyterian Church –seurakunnan. Keller otti tavakseen vastata ihmisten kysymyksiin jumalanpalveluksen jälkeen. Hän totesi: “Monissa tapauksissa minun on pantava päähäni filosofian professorin hattu ollakseni hyvä pastori ihmisille.” Monikulttuurisessa, skeptisessä ja kyynisessä New Yorkissa kysymyksiä riitti. Vastakkainasettelua uskovien ja epäilijöiden välillä ei voi Kellerin mielestä ohittaa kädenhuitaisulla, vaan molempia osapuolia täytyy kuunnella kunnioittavasti ja vaatia perustelemaan kantansa.

Keller on vakuuttunut, että uskominen on ihan järkevää, ja että skeptisten ja ateististen väitteidenkin taustalla on perustelemattomia uskomuksia. Keller perustelee omia argumenttejaan hyvin. Tämä kirja onkin oiva lisä apologeettiseen kirjallisuuteen.

Alkuosassa Keller käsittelee filosofian ja tiedon alueeseen kuuluvia asioita. Käymissään keskusteluissa Keller on huomannut monen kokevan suurimmaksi ongelmaksi sen, että kristinusko sulkee muut pelastustiet pois. Tästä ongelmasta Keller ei selviä varmaankaan filosofeja tyydyttävällä tavalla, mutta osoittaa kyllä kristinuskon ainutlaatuisuuden selvästi. Teodikean ongelmaa (miksi hyvä ja kaikkivaltias Jumala sallii pahan) ei pohdita kovin syvällisesti esim. ihmisen vapaan tahdon näkökulmasta. Vastaukseksi Keller antaa lähinnä sen, että ymmärrämme asian vasta taivaassa. Toisaalta Keller toteaa pahuuden ongelman olevan suurempi ateistille, koska tämän on vaikea perustella, miksi jokin asia yleensäkään on paha tai epäoikeudenmukainen.

Katsaukset kristinuskon kulttuuriseen vaikutushistoriaan, orjuuteen (ja sen poistamiseen) sekä jo Raamatussa esiintyvään uskontokritiikkin ovat kirjassa hyviä. Tieteen ja uskon suhdetta käsitellessään Keller edustaa näkemystä, jonka mukaan tieteessä ei pidä hyväksyä yliluonnollisia tekijöitä selitykseksi. Toisaalta tieteen menetelmin ei myöskään voi saada kaikkea tietoa olevaisesta eikä tiede saa muuttua maailmankatsomukseksi. Ratkaisevaa todistusta Jumalan olemassaolosta ei voi saada, mutta Keller esittää hyviä johtolankoja olemassaolon puolesta. Jumalan ohjaamaa evoluutiota Keller pitää mahdollisena. Raamatun kirjojen historialliseen luotettavuuteen hän tuo hyviä näkökulmia.

Kirjan loppupuolella Keller siirtyy enemmän hengelliselle alueelle. Moraalia käsitellessään hän toteaa, että jos olemme ohjaamattoman evoluution tulosta, kaikki moraaliväittämät ovat sattumanvaraisia ja subjektiivisia. Moraalille ei ole silloin mitään todellista mittaa tai vertailukohtaa. Keller väittää, että juuri tässä kohdassa jokainen ihminen sisimmässään tietää, että Jumala on olemassa. Kukaan ei todellisuudessa pysty uskomaan, että moraali on kokonaan suhteellista ja kulttuurisidonnaista. Aina päädytään siihen, että tiettyjä asioita ei voi missään olosuhteissa pitää oikeina. Myös syntiä, armoa, ristiä, ylösnousemusta ja kolminaisuusoppia Keller käsittelee mielenkiintoisesti.

Keller edustaa minusta tervettä hengellisyyttä. Välillä Keller säikäyttää kertomalla, mitä aikoo seuraavaksi todistaa, mutta aina tulee lisää hyvää luettavaa. Kirjassa yhdistyy hienosti tiedollinen ja hengellinen puoli. Keller lainaa Kierkegaardia: “Ihmistä ei luotu uskomaan Jumalaan vain yleisesti, vaan rakastamaan häntä yli kaiken, keskittymään elämässään ennen kaikkea häneen ja rakentamaan koko minuutensa hänen varaansa.”

Vahva suositus tälle kirjalle!