Autuaita ovat ekstrovertit?

Olin äskettäin kurssilla, jossa jokainen teki temperamenttitestin. Tarkoitus oli määritellä oletko ekstrovertti vai introvertti. Ilman testiäkin olisin voinut kyllä kertoa, että olen introvertti.

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoo kirjassaan (Temperamentti), että temperamentti on yksilöllinen käyttäytymistyyli. Se on ominaisuus, joka näkyy meistä ulospäin ja kertoo miten teemme sen minkä teemme: miten ilmaisemme tunteitamme, miten hyvin pystymme keskittymään, miten aktiivisia olemme. Se ei kerro ihmisen tunne-elämän syvyyttä, motiiveja, itseluottamusta jne. Temperamentti on synnynnäinen, se on olemassa ennen persoonallisuutta, joka syntyy ympäristön vaikutuksesta. Kulttuuri ja ympäristö voivat jonkin verran muokata temperamenttiakin, mutta se on kuitenkin melko pysyvä.

Alussa mainitulla kurssilla temperamentti määriteltiin siis jakamalla ihmiset ekstrovertteihin ja introvertteihin.

Ekstrovertti on ulospäinsuuntautunut, näyttää tunteensa, rupattelee, tulee fyysisesti lähelle. Hän innostuu helposti, viihtyy ihmisten seurassa, puhuu itsevarmasti ja johtaa usein keskustelua. Toisaalta hänen ajatuksiaan ja ideoitaan ei oteta aina vakavasti.

Introvertti on sisäänpäinsuuntautunut, hillitsee tunteitaan, pyrkii tarkkailemaan ja hallitsemaan ulkoista käytöstään. Hän on rauhallinen, leppoisa, melko eleetön, asioita ulkopuolelta katseleva ja hän antaa kaikille tilaa puhua.

Ihmisiä ei toki voi jakaa karkeasti näihin kahteen tyyppiin, koska jokaisessa on molempien tyyppien piirteitä.

Länsimaisessa kulttuurissa arvostetaan tänä päivänä enemmän ekstroverttia temperamenttia. Siitä kertoo sekin, että temperamenttisella ihmisellä tarkoitetaan ekstroverttia! Siksi olen introverttina kirjoituksessani vähän puolustuskannalla.

Työelämässä räväköiden, hyvien tyyppien etsiminen on joidenkin tutkijoiden mukaan korostunut 1990-luvun alusta. Kyseisiä ominaisuuksia korostetaan rekrytointitilanteessa silloinkin, kun niillä ei ole työtehtävän kanssa mitään tekemistä. Keltikangas-Järvinen epäilee, että näin yritys voi menettää hyvän asiantuntijahakijan, joka ei räisky työhönottotilanteessa.

Sama trendi on pitkään näkynyt myös erityisesti vapaissa seurakunnissa, joissa eniten liikun. 2000-luvun alun ylistysbuumin aikana kuulin kyllästymiseen saakka, kuinka me suomalaiset olemme niin jäyhiä, ettemme osaa edes ylistää niin kuin pitäisi. Edelleen luodaan sellaista mielikuvaa, että uskovan pitäisi olla aina iloinen ja reipas ulospäin, vaikka kaikki eivät sillä tavalla tuo esille sisäistä maailmaansa. Kiitos ja ylistys voi kummuta hiljaisena hänen mielessään.

Jos Raamatun henkilöitä arvioi temperamentin kannalta, niin voi esimerkiksi kysyä, miksi Jumala valitsi Israelin vapauttajaksi ja johtajaksi Mooseksen, jolla oli kankea kieli ja hidas puhe? Nykypäivän rekrytoinnissa hänen uransa olisi tyssännyt ensimmäiseen haastattelukierrokseen. Ehkäpä Mooseksella oli niitä introvertin ihmisen hyviä puolia: huolellisuus, pitkäjänteisyys, vastuullisuus, herkkyys, kyky prosessoida asioita mielessä (eikä tehdä liian nopeita päätöksiä). Olisikohan ekstrovertilla riittänyt stressinsietokyky uppiniskaisten israelilaisten kanssa?

Uudessa testamentissa vauhdikas ja aktiivinen Pietari vaikuttaa selkeästi esktrovertilta. Paavalikin oli kyllä tehokas evankelioija, mutta introverttiin suuntaan viittaa se, että hän oli kristinuskon ensimmäinen teologi, joka määrätietoisesti myös käsitteellisti uskoa. Introverttiuteen viittaa myös vastustajien luonnehdinta Paavalista: “Hänen kirjeensä ovat kyllä ankaria ja kiivaita, mutta hänen oma esiintymisensä on avutonta ja puheensa mitätöntä” (2. Kor. 10:10). Seuraavassa jakeessa Paavali tosin uhoaa näyttävänsä vielä vastustajilleen, mutta toteaa myöhemmin itsekin: “Puhetaitoni on ehkä kehno, mutta tietoni ei” (2. Kor. 11:6).

Halutessaan Raamatusta voi löytää tukea introvertille temperamentillekin. ”Paljossa puheessa vaanii synti” (Sananl.10:19). ”Moni puhuu ennen kuin ajattelee – tyhmyristäkin on enemmän toivoa” (Sananl. 29:20). “…niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan” (Matt. 6:7). “Mutta pian minä tulen… ja otan selvää noiden rehentelijöiden voimasta. Heidän puheistaan en välitä” (1. Kor. 4:19).

Molempia temperamentteja tietysti tarvitaan myös seurakunnassa, Ekstrovertti evankelista on kuin myyntimies, joka saa helposti kontaktin “asiakkaaseensa” ja pääsee kertomaan ilouutisen. Sielunhoitajalle taas voisi sopia Sananlaskujen 12:18 perusteella introverttius: “Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä.” Opettajalla olisi hyvä olla molempien temperamenttien ominaisuuksia. Myös temperamenttiasiaan sopii Paavalin kuvaus seurakunnasta Kristuksen ruumiina, jossa tarvitaan monenlaisia elimiä. Kaikki eivät voi olla suita, korviakin tarvitaan.

Loppukevennykseksi Keltikangas-Järvisen kertomus introverttimiehestä, joka seurasi ilmeettömänä showta kaksi tuntia. Esityksen jälkeen hän sanoi esiintyjille: “Ei eläissäni mulloo ollu näin hauskaa. Melekeen nauron, mutta sain pirätettyä.”