Oppineen miehen välitilinpäätös

Luin kuopiolaisen papin Kari Kuulan kirjan Kotona kristinuskossa. Kuula opiskeli ensin sairaanhoitajaksi. Hän oli nuoruudestaan asti kiinnostunut hengellisistä asioista. Löydettyään kirpputorilta Lutherin Galatalaiskirjeen selityksen, ja luettuaan sen, hän päätti opiskella teologiaa niin paljon kuin pää ja rahapussi kestäisivät. Tohtoriksi asti ne kestivät. Sen jälkeen Kuula on kirjoittanut monia tietokirjoja ja kertoo omistavansa 50 hyllymetriä teologista kirjallisuutta.

Kuula kirjoitti tämän viimeisimmän kirjansa pohtiakseen yhdessä lukijan kanssa niitä hankalia kysymyksiä, joiden vuoksi hän ja varmaan moni muukaan ei anna tunne kristinuskossa oloaan kotoisaksi. Kun johonkin asiaan perehtyy oikein juurta jaksaen, se muuttuu vähän monimutkaisemmaksi. Näin käy myös teologian opiskelijalle, joka törmää tieteelliseen raamatuntutkimukseen. Siinä Raamattua tutkitaan kuten mitä tahansa kirjallisuutta. Kuulakin kävi läpi erilaisia vaikeita vaiheita opiskelunsa aikana. Lopulta hän kuitenkin kertoo sitoutuneensa kristinuskoon entistä vahvemmin.

Kuula arvostaa tiedettä ja myös tieteellistä raamatuntutkimusta, mutta näkee, että ne kumpikaan eivät tavoita koko todellisuutta. “Tiede näkee vain tutkittavissa olevan, mutta ei määrittele koko todellisuutta”, hän toteaa. Samoin Raamatun oleellisin asia, Jumalan olemassaolo ja vaikutus, jää tieteellisessä raamatuntutkimuksessa kokonaan syrjään, koska tiede ei voi ottaa kantaa yliluonnollisiin asioihin.

Kuula kertoo lähtevänsä sisällään olevan aavistuksen/tunnun ohjaamana siitä oletuksesta, että tämän kaiken takana täytyy olla jotain suurempaa ja että kristinusko kertoo siitä. Usein sanotaan, että uskonnot opettavat suunnilleen samoja asioita, mutta niinhän ei ole. Kristinuskon ydin poikkeaa täysin muista uskonnoista. Siinä Jumala tulee ihmiseksi Jeesuksessa, poistaa Jeesuksen ristinkuoleman kautta kuilun Jumalan ja ihmisen väliltä ja luo Jeesuksen sovitustyön vastaanottaneeseen uuden yhteyden. Kristinuskon kokonaissanoma on sellainen, että Kuula haluaa sitoutua nimenomaan siihen.

Kristinusko on myös tiukasti historiaan sidottu uskonto. Jumala on toiminut tiettynä aikana tietyssä paikassa. Esimerkiksi Jeesuksen historiallisuutta ei kukaan voi tänä päivänä enää kiistää. Hänet mainitaan myös muissa antiikin lähteissä. Historiallisuus uhkaa toisaalta muodostua ongelmaksi tieteellisessä raamatuntukimuksessa, kun siinä pyritään selittämään kaikki luonnollisten syiden avulla. Kuula korostaakin, kaikki nämä ongelmakohdat tuntevana, että historian todistuksen voi nähdä kahdella eri tavalla sen mukaan millainen oletus/maailmankatsomus/usko(!) ihmisellä on.

Kuula pohtii myös maailmankaikkeuden alkua ja aikakäsitystä. Antiikin kreikkalaiset katsoivat, että kaikkeus on ikuinen, sillä ei ole alkua. Varhaiset kristityt taas uskoivat, että kaikella on alku ja myös alkuunpanija. Nykyisen tähtitieteen näkemys on myös se, että on ollut alku, jota nimitetään alkuräjähdykseksi. Voi kuitenkin hyvällä syyllä kysyä, mistä se räjähtänyt aine oli lähtöisin ja mikä räjähdyksen aiheutti. Jumalan kaikkivaltiutta ja kaikkitietävyyttä miettiessään Kuula joutuu miettimään myös aikakäsitystä. Meille ihmisillehän aika on lineaarista eli asiat tapahtuvat peräkkäisessä järjestyksessä ja meillä on oikeasti vain nykyhetki. Jumala ei välttämättä ole sidottu tällaiseen aikaan, vaan hän voi nähdä kaiken yhtä aikaa. Vertauksena Kuula käyttää esim. sitä, että leikataan elokuvafilmin peräkkäiset kohtaukset irti filmistä ja laitetaan ne päällekkäin, jolloin kaikki näkyy kerralla. Nämä ovat tietysti vaikeita asioita käsittää, mutta osoittavat kuitenkin, että Jumalan kaikkitietävyys ei ole välttämättä ihmisten aikakäsityksestä kiinni.

Olen itse aina uskonut, että ihmisen kehitys täydeksi ihmiseksi jatkuu taivaassa, eikä siellä suinkaan koko ajan lauleta ylistyslauluja palmunlehvät käsissä. Kuka sellaista jaksaisikaan! Uskon myös, että muutos on prosessi, ei yhtäkkinen tapahtuma. Jos muuttuisin hetkessä täysin toisenlaiseksi, en enää olisi minä. Näin näyttää uskovan myös Kuula. Hän näkee uskovankin kohdalle tulevan tuomion/tilinpäätöksen olevan terapeuttinen tapahtuma. Siinä katsotaan, mikä ihmisyydessä on jäänyt vajaaksi ja miten se korjataan. Täyttä ihmisyyttä ja onnellisuutta estävät haavoittumiset ja traumat parannetaan. Tätä Kuulan mukaan tarkoittaa se, että kaikki kyyneleet pyyhitään pois. No, tähän saadaan varmuus vasta perillä. Ennen kaikkea jokaisen kannattaa pitää huoli, että on siinä joukossa, joka pääsee iankaikkiseen elämään.

Moni on loukkaantunut kristittyihin kaiken sen pahan takia, mitä he ovat tehneet. Kuula kuitenkin muistuttaa, ettei vika ole kristinuskon sanomassa. Ei ole niin hyvää asiaa, etteivät ihmiset onnistuisi sitä pilaamaan. Toisaalta hän kehottaa muistamaan myös sen kaiken hyvän, mitä kirkko on tehnyt.

En allekirjoita kaikkia Kuulan näkemyksiä. Kuula korostaa sitä, että tämä on hänenkin mietinnässään ja tutkimuksessaan tämänhetkinen välitilinpäätös. Hän vakuuttaa kuitenkin ainakin minut siitä, että näitä asioita voi ihan järkevästi pohtia. Kuulan kirjoitustyyli on myös ainakin minulle levollisuutta luova. Jumala toimii enemmän kuin me vajavaiset ihmiset uskomme ja ymmärrämmekään. Paljon muitakin pohdintoja mahtuu kirjan 300 sivuun, mutta tässä muutamia täkyjä.