Kirjoitettu alunperin joulukuussa 2007.
Elämässä tapahtui käänne. Joudun jatkossa nukkumaan mummon vieressä. Tyttäremme nimittäin synnytti siron, suloisen tyttölapsen, ensimmäisen lapsenlapsemme.
Ihmeellistä oli nähdä sairaalassa päivän vanha ihmistaimi nukkumassa sängyllä. Vaikka huoneessa oli kahdeksan ihmistä, hän otti rennosti. Muutaman kerran vähän raotti silmiään, mutta tuskin edes huomasi, että oli ylimääräistä porukkaa läsnä.
Tämä iloinen tapahtuma tuo tietysti mieleen omien lasten syntymät. Heitä saimme odottaa aika kauan. Puhuessani tyttäreni häissä kerroinkin meidän olleen niin nuoria ja viattomia, että luulimme lapsia tulevan, kun vaan menee naimisiin…
Olin mukana vaimoni synnyttäessä tytärtämme. Ne tunnit Naistenklinikalla ovat varmaan ikimuistoisinta aikaa elämässäni. Itse syntymä oli jotain käsittämätöntä. Kun tilanne oli ohi, vietimme pitkän rauhaisen hetken synnytyshuoneessa. Vaimoni lepäsi synnytyspöydällä ja minä syötin hänelle karjalanpaistia. Tyttö oli tiukasti kapaloissa vieressämme ja maiskutteli suutaan ensimmäisen maitosatsin jälkeen.
Sitten menin puhelinkoppiin soittamaan lapsuuskotiini. Puhelimeen vastasi vaarini, koska äitini oli navettatöissä. Henkseleitä paukutellen esitin vaarille modernia isää, joka uskalsi olla synnytyksessä mukana. Vaari totesi siihen vaan, että hänkin on ollut mukana aika monessa synnytyksessä saunassa...
Kun toimme tyttäremme kotiin synnytyslaitokselta, luulimme tuovamme meille suloisen nuken, joka pääasiassa nukkuisi omassa kopassaan. Pieni epeli muutti kuitenkin täysin siihenastisen elämämme. Heti ensimmäinen yö meni vatsavaivojen takia valvoessa. Siitä lähtien pitikin lähes kaikki asiat miettiä pienen aarteemme näkökulmasta.
Poikani synnytyksessä sain olla mukana siihen asti, kunnes jouduttiin turvautumaan leikkaukseen. Hän kun on aina ollut niin utelias kaikkien asioiden suhteen, että oli nytkin tulossa kasvot edellä nähdäkseen mitä tapahtuu. Kirurgi oli tokaissut vaimolleni leikkauksen jälkeen, että iso kundi tuli! Pääsin katsomaan poikaa puhdistusvaiheessa. Otin syliin ja yritin kovasti selittää, että mä olen sun faija! Ajaessani kotiin Naistenklinikalta itkin ilosta niin, että jouduin pysähtymään välillä, kun en nähnyt mitään.
Lapsista riittäisi juttuja vaikka kuinka. Yksi niistä tähän loppuun. Poikani oli kerran muutaman päivän sairaalassa. Vaimoni oli siellä hänen luonaan koko ajan. Minä lämmitin kotona tytöllemme nakkeja ruoaksi. Syötyään hän otti kaulasta kiinni ja sanoi: ”Isi, sä olet todella hyvä kokki!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti