Mummon viereen nukkumaan

 Kirjoitettu alunperin joulukuussa 2007.

 

Elämässä tapahtui käänne. Joudun jatkossa nukkumaan mummon vieressä. Tyttäremme nimittäin synnytti siron, suloisen tyttölapsen, ensimmäisen lapsenlapsemme.

 

Ihmeellistä oli nähdä sairaalassa päivän vanha ihmistaimi nukkumassa sängyllä. Vaikka huoneessa oli kahdeksan ihmistä, hän otti rennosti. Muutaman kerran vähän raotti silmiään, mutta tuskin edes huomasi, että oli ylimääräistä porukkaa läsnä.

 

Tämä iloinen tapahtuma tuo tietysti mieleen omien lasten syntymät. Heitä saimme odottaa aika kauan. Puhuessani tyttäreni häissä kerroinkin meidän olleen niin nuoria ja viattomia, että luulimme lapsia tulevan, kun vaan menee naimisiin…

 

Olin mukana vaimoni synnyttäessä tytärtämme. Ne tunnit Naistenklinikalla ovat varmaan ikimuistoisinta aikaa elämässäni. Itse syntymä oli jotain käsittämätöntä. Kun tilanne oli ohi, vietimme pitkän rauhaisen hetken synnytyshuoneessa. Vaimoni lepäsi synnytyspöydällä ja minä syötin hänelle karjalanpaistia. Tyttö oli tiukasti kapaloissa vieressämme ja maiskutteli suutaan ensimmäisen maitosatsin jälkeen.

 

Sitten menin puhelinkoppiin soittamaan lapsuuskotiini. Puhelimeen vastasi vaarini, koska äitini oli navettatöissä. Henkseleitä paukutellen esitin vaarille modernia isää, joka uskalsi olla synnytyksessä mukana. Vaari totesi siihen vaan, että hänkin on ollut mukana aika monessa synnytyksessä saunassa...

 

Kun toimme tyttäremme kotiin synnytyslaitokselta, luulimme tuovamme meille suloisen nuken, joka pääasiassa nukkuisi omassa kopassaan. Pieni epeli muutti kuitenkin täysin siihenastisen elämämme. Heti ensimmäinen yö meni vatsavaivojen takia valvoessa. Siitä lähtien pitikin lähes kaikki asiat miettiä pienen aarteemme näkökulmasta.

 

Poikani synnytyksessä sain olla mukana siihen asti, kunnes jouduttiin turvautumaan leikkaukseen. Hän kun on aina ollut niin utelias kaikkien asioiden suhteen, että oli nytkin tulossa kasvot edellä nähdäkseen mitä tapahtuu. Kirurgi oli tokaissut vaimolleni leikkauksen jälkeen, että iso kundi tuli! Pääsin katsomaan poikaa puhdistusvaiheessa. Otin syliin ja yritin kovasti selittää, että mä olen sun faija! Ajaessani kotiin Naistenklinikalta itkin ilosta niin, että jouduin pysähtymään välillä, kun en nähnyt mitään.

 

Lapsista riittäisi juttuja vaikka kuinka. Yksi niistä tähän loppuun. Poikani oli kerran muutaman päivän sairaalassa. Vaimoni oli siellä hänen luonaan koko ajan. Minä lämmitin kotona tytöllemme nakkeja ruoaksi. Syötyään hän otti kaulasta kiinni ja sanoi: ”Isi, sä olet todella hyvä kokki!”

Pelargonian pitkä varjo. Kari Kuuvan elämä.

 Musiikin monitoimimies Kari Kuuva syntyi Tampereella vuonna 1946 ja kuoli keuhkosyöpään Riihimäen sairaalassa vuonna 2018. Mikko Mattlar on kirjoittanut Kuuvan elämästä 400-sivuisen elämäkerran. Etukäteen minua kiinnosti siinä erityisesti kaksi vaihetta: ensimmäisten hittien aika ja niiden taustatapahtumat 1960-luvun puolivälistä eteenpäin sekä 1980-luvun alku, jolloin Kuuva tuli uskoon ja teki hyviä hengellisiä lauluja. Niitä lauluja soitan vieläkin yleisön edessä. Yllätys kirjassa oli Kuuvan sävellysten ja sanoitusten määrä ja se, miten korkealle kollegat ne arvostivat.

 

Kuuva oli luonnonlahjakkuus soittajana, säveltäjänä, sanoittajana ja laulajana. Hän ei tuntenut nuotteja eikä musiikin teoriaa. Kuuva aloitti komppikitaristina rautalankayhtye Willy and the Wanderers’ssa. Hän tähtäsi rock-laulajaksi. Ollessaan kerran kylässä Raittisen veljesten luona Helsingin Hämeentiellä, hän alkoi tehdä pilaa suomalaisista tangoista ja erityisesti niiden sanoituksista. Niin syntyi parodiaksi tarkoitettu Tango Pelargonia, joka levytettiin melkein vahingossa syyskuussa 1964. Siinä lauletaan mm. näin:

 

Myrsky-yönä vaari hukkui

meren mustiin laineisiin.

Tuonen käki jossain kukkui,

jäi mummo kyyneliin.

 

Tuonen käki oli hatusta tempaistu, mutta myöhemmin on käynyt ilmi, että sellainen löytyy suomalaisesta mytologiasta.

 

Suomalaiset ottivat Pelargonian kuitenkin tosissaan ja siitä tuli valtava hitti. Sitä oli vaikea parodioiden enää laulaa. Kuuva kokeili joskus Pohjanmaan tanssilavalla. Lavalta poistuessa järjestysmies tuli vastaan ja sanoi, että ”nyt poika menet takas ja laulat uurestaan ja tosissas”. Jotkut kävivät ilmaisemassa surunvalittelut Kuuvan mummolle ”kun se teidän mies sillä kauhealla tavalla hukkui”. Kun alkutalvesta 1965 levytettiin toinen hitti, italialaista alkuperää oleva Pikku Nina, Kuuvan elämässä alkoi kiireinen keikkaputki.

 

Seuraava suuri hitti tuli vuonna 1972, kun Sammy Babitsin (Kirkan isoveli) voitti Syksyn sävel -kilpailun Kuuvan laululla Daa-da Daa-da. Sitä lauletaan edelleen. Kuuva on kertonut, että laulu syntyi Saarijärvellä, kun hän oli seurojentalolla valmistumassa keikkaan ja kokeili uutta kaikulaitetta. Sammyn kanssa he olisivat voineet tehdä yhdessä vielä paljonkin, mutta Sammy kuoli autokolarissa huhtikuussa 1973 ollessaan matkalla esiintymään Saarijärven Kukonhiekkaan.

 

Keikkailu väheni Kuuvalta aika nopeasti ja hän keskittyi enemmän säveltämiseen ja sanoittamiseen. Todella moni artisti onkin hänen laulujaan laulanut: Markku Suominen, Jarno Sarjanen, Danny, Virve Rosti, Ritva Oksanen, Frederik (Harva meistä on rautaa!), Topi Sorsakoski, Vieno Kekkonen, Päivi Paunu jne. 2000-luvulla vantaalainen Jyrki Härkönen levytti levyllisen Kuuvan lauluja. 

 

Kuuva oli ennen kaikkea melodikko, ja kollegat totesivat joistain lauluista, että ne olisi voinut antaa vaikka Elviksen laulettaviksi. Elvis olikin Kuuvan suurin idoli. Musiikkilegenda Jaakko Salo teki paljon yhteistyötä Kuuvan kanssa ja totesi, että Kuuvan laulut olivat vähän liian hyviä ollakseen kaupallisia menestyksiä. Ensimmäisiä Kuuvan sanoituksia oli The Beatles-yhtyeen All My Lovingin käännös suomeksi, nimeltään Kaikki rakkauteni. Meiju Suvas kertoo kirjassa, ettei saanut hyvää sanoitusta espanjalaiseen hittiin kunnes meni Kuuvan luo. Tämä teki hetkessä tekstin Pure mua.

 

Kuuva tuli uskoon vuonna 1981. Hän oli kaiken muun lisäksi myös ajattelija ja filosofi. Poikamiesasunnolla käyneet jehovan todistajat ja muut vastaavat saivat hänet etsimään väittelyn tueksi ristiriitoja Uudesta testamentista. Jossain vaiheessa hän kuitenkin luki sitä avoimin mielen ja vakuuttui evankeliumien totuudesta. Hyvin pian alkoi syntyä hengellisiä sävellyksiä ja sanoituksia. Kuuva teki kaksi LP:tä, Se avautuu ja Minä menen Jumalan muistiin, jotka minäkin soitin melkein puhki. Kuuva toimi muutaman vuoden myös Kansan Raamattuseuran matkasaarnaajana.

 

Kuuvan periaate hengellisissä lauluissa oli että ”kanttori virret hoitaa, mulla on blues”, niin kuin hän eräässä laulussaan toteaa. Vauhdikas laulu Herätys-Väckning kertoo tositapauksesta, kun nuori kaveri tuli naureskelemaan uskovaisten telttakokoukseen ja tulikin itse uskoon. Vankilamaailmaa käsittelevien laulujen taustana on Kuuvan tekemä vankilatyö. Ehkä tunnetuin hänen hengellisistä lauluistaan on edelleen paljon laulettu Jumalan rauhaa. Kuuva sävelsi sen Eeva Ikosen runoon. Tässä linkissä sen esittävät Kuuvan lisäksi Päivi Paunu ja Teppo ilman Mattia.

 

https://www.youtube.com/watch?v=HWQtFKuvdas

 

Me teimme Leenan kanssa studioversion laulusta Vastauksen sain. Kuuvan soinnutuksia on kehuttu ja tässäkin on kauniit soinnut.

 

https://www.youtube.com/watch?v=47tKQL5_uPo

 

Erityisesti olen pitänyt Kuuvan sanoituksista. Hän onnistui ilmaisemaan hengellisiä totuuksia selkeästi ja uskottavasti. Hän vältti parhaansa mukaan fraaseja ja kliseitä. Laulut tulevat suoraan kohti ja antavat ajattelemisen aihetta.

 

Kuuva vierasti alusta alkaen hengellisyydessä fundamentalismia, hurmahenkisyyttä ja rituaaleja. Vähitellen usko muuttui yhä enemmän yksityiseksi pohdiskeluksi. Hän lopetti työnsä matkasaarnaajana ja seuraava levy ei ollut enää varsinaisesti hengellistä musiikkia. Nuoruudesta asti ongelmana ollut alkoholi sotki myös asioita. Jollakin tavalla usko kuitenkin seurasi mukana loppuun saakka. Hän pysyi aina etsijänä. Hänelle ”Jumala-suhde oli jatkuvan seikkailun ja etsinnän aluetta”, kuten kirjassa todetaan.

 

Gospel-keikat hiipuivat. Olin kerran Vantaan Martilaaksossa odottamassa Kuuvan ja Päivi Paunun esiintymistä hengellisessä tilaisuudessa. Tilaisuuden alku oli jo myöhässä, kun Kuuvaa odoteltiin. Lopulta Päivi Paunu ilmoitti, että Kuuva ei tule. Myöhemmin olin Kaivokselan kirkossa kuuntelemassa, kun Kuuva säesti Ritva Oksasta. Istuimme hetken yhdessä kahvipöydässä ja hän kertoi, että hänen laulunsa Rupsahda rauhassa rakkaani mun oli noussut suosioon. Vielä 2010-luvulla pyysin Kuuvalta Messenger-viestillä sointuja yhteen hänen hengelliseen lauluunsa. Kuuva vastasi melkein välittömästi ja lähetti soinnut.

 

Kahden alussa mainitsemani vaiheen johdosta Kari Kuuva on jäänyt vahvasti mieleeni. 1960-luku oli musiikin kultainen vuosikymmen ja 1980-luvulla oli virkistävää saada uudenlaista hengellistä musiikkia. Niissä Kari Kuuva oli mukana. Luin tämän kirjan suorastaan ahmien. Kirja antoi paljon lisää tietoa ja herätteli muistoja. 

Toukokuu

  

 

Toukokuu oli koulussa mukavaa aikaa. Kesäloma väikkyi jo mielessä, mutta varsinkin yläluokilla toukokuussa tapahtui vielä monenlaisia juttuja.

 

Luokkaretket olivat yksi kohokohta. Niihin kerättiin rahaa järjestämällä maksullinen iltama Kalmarin seurojentalolla, Nahjuksella. Lippuja yritettiin myydä jo etukäteen, mutta yleisin vastaus oli, että ostan sitten ovelta, jos tulen. Meillä oli jonkinlainen oppilastoimikunta. Sen puheenjohtajana tehtäväkseni tuli matkustaa kesken koulupäivän linja-autolla kirkonkylään pyytämään pelimanneja Riku Vallivaara (viulu) ja Valde Varvikko (haitari) soittamaan iltamiin. He tulivatkin, mutta ongelma tuli siitä, miten nämä vanhat miehet saadaan lopettamaan, kun he pääsivät soittamisen alkuun. Jotenkin viittilöimällä se lopulta onnistui. 

 

Niissä iltamissa olin monenlaisissa ohjelmissa. Omatekoisessa sketsissä esitin silloista tietokilpailujuontajaa Timo T. Kaukosta. Kansallispuku päällä olin mukana tanhuryhmässä. Oi niitä aikoja, kun esiintyminen ei jännittänyt yhtään! Tärkein juttu oli kuitenkin se, kun debytoimme naapurin Ollin kanssa sähkökitaristeina 1966. Osasimme vain yhden kappaleen, Elviksen Wooden Heartin. Aplodit olivat kuitenkin mahtavat ja jouduimme esittämään encorena saman biisin.

 

Vuoden 1965 luokkaretki suuntautui Tampereelle. Silloin pääsin ensimmäisen kerran uimahalliin. Topakka täti komensi meitä siellä koko ajan, mutta hauskaa oli. Nukkuminen retkeilymajassa oli vaikeaa, koska olin aina tottunut nukkumaan kotona. Vuonna 1966 kävimme Savonlinnassa. Muistan elävästi, miten edellinen ilta oli kuin jouluaatto. Yhtä voimakas odotuksen tunne ja yhtä hitaasti kulki kello. Seuraava aamu kuitenkin tuli ja ajoimme Ollin kanssa pyörillä kukonlaulun aikaan Kalmarin koululle, jossa odotti Karstulan liikenteen linja-auto. Karkkeja oli varattu runsaasti mukaan ja kun niitä alettiin heti syödä, niin menomatkalla tuli jo vatsa kipeäksi eikä se koko matkalla enää parantunut. Matkasta muistan vain sen, että kävimme Olavinlinnassa ja seilasimme pienellä laivalla Saimaalla.

 

Kun olimme Ollin kanssa keväällä breikanneet muusikkoina, niin meidät pyydettiin esiintymään Kalmarin koululle äitienpäiväjuhlaan 1966. Soitimme jälleen Wooden Heartin ja toisena kappaleena Kari Kuuvan Kaksi sanaa. Nämä biisit eivät varmaan olleet tiukan, uskovaisen opettajan Lyyli Holopaisen ominta genreä, mutta hän suhtautui meihin erittäin ystävällisesti ja vei backstagelle eli koulun keittolaan juomaan kahvia ja syömään äitienpäiväkakkua. Täytyy ihmetellä, miten siihen aikaan kaikki hoitui lainavehkeillä. Kummatkin keikat soitimme Nuutinmäen veljesten sähkökitaroilla ja vahvistimella, jonka Seppo Nuutinmäki oli itse rakentanut.

 

Vaikka olin lähinnä pikajuoksija, niin toukokuussa 1966 voitin yllättäen Saarijärven kansakoulujen maastojuoksumestaruuden. Kisa käytiin Saarijärvellä Mannilan männikössä. Isokokoinen kirkonkylän poika oli kisassa selvä ennakkosuosikki. Juoksimme metsässä kaksi kierrosta. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin hänen kannoillaan eivätkä maitohapot painaneet. Vähän ennen loppusuoraa huomasin, että voimia oli vaikka kuinka, joten lähdin pyrkimään ohi. Kaveri yritti röyhkeästi estää ohitukseni levittämällä kätensä, mutta koukkasin metsän kautta ja voitin. Tulomatkalla Kalmariin johtajaopettaja Esko Uosukainen otti minut autonsa etupenkille istumaan. Kävimme hakemassa karkkeja Riku Vallivaaran kaupasta. Sielläkin opettaja esitteli minut maastojuoksumestarina.

 

Suvivirren jälkeen alkoi kesäloma. Yksi kesän merkki oli se, että siirryin maalaistalomme ulkovintille nukkumaan. Pian alettiin tavoitella yleisurheilussa kesän kärkituloksia aitan päässä sijainneella urheilukentällä. Odoteltiin Valkeisen veden lämpenemistä uimakelpoiseksi. Siellä oli niin kiva uimaranta, että aina kun puhutaan Raamatun paratiisikertomuksesta, näen silmissäni Valkeisen rannan.