Systemaattisen teologian opiskelusta

Kolmas osio yleisen teologian perusteista, systemaattinen teologia, on nyt suoritettu. Aluksi opiskeltiin sitä, mihin teologia ja usko perustuvat ja mihin kristinuskon opit perustuvat. Oppikirjana oli Juha Pihkalan Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta. Siihen perustuen piti kirjoittaa essee jostakin annetusta aiheesta. Kirjoitin usko ja järki- aihealueesta otsikolla Voiko nykyajan järkevä ihminen uskoa Jumalaan. Sitten opiskeltiin luterilaisia tunnustuskirjoja Gassman-Hendrixin kirjan Johdatus luterilaiseen tunnustukseen opastuksella. Lopuksi piti tenttiä Kirkkotiedon kirja, jossa esitellään eri kirkkokuntien opit.

Uskonnonfilosofinen kysymys uskon ja järjen suhteesta on mielenkiintoinen. Kuinka paljon uskonasioista voidaan todistaa tai selittää järjellisesti/tieteellisesti? Tähän varmaan palaan vielä myöhemmin, mutta muutama huomio kuitenkin nyt. Tieteellisiä Jumala-todistuksia on kehitelty kautta aikojen. Jumala on kuitenkin tuonpuoleinen, hän ei ole osa tätä maailmaa. Jos hänet voitaisiin kokonaan tieteen menetelmin selittää, hän ei olisi enää Jumala. Jumala-todistuksissa, kuten myös ateistien vastaväitteissä, on lisäksi se ongelma, että ne ovat yleensä kehäpäätelmiä. Lopputulos on nähtävissä jo lähtökohdissa.

Uskon ja järjen suhteesta käydään nykyään vilkasta keskustelua. Agnostikoksi tunnustautuva tähtitieteen professori Esko Valtaoja toteaa uusimmassa Sana-lehdessä, että hän ei toisaalta myöskään pysty todistamaan, ettei Jumalaa ole. Helsingin teologisessa tiedekunnassa tarkastettiin juuri väitöskirja, jossa pohditaan kuinka todennäköistä kristinusko on. Se on jo eräällä palstalla herättänyt keskustelua siitä, voiko todennäköisyyksiä käyttää tällaisessa asiassa. Matemaattisesti en osaa sanoa siihen mitään, mutta muuten minusta voi. Kun teemme valintoja elämässä, emmekö tee niitä sen mukaan, mikä näyttää todennäköisemmin oikealta ratkaisulta? Teologi Harri Koskela kirjoitti Areiopagin sivulla: “Ajattelen, että on rationaalisempaa uskoa Jumalan olemassaoloon kuin siihen, ettei Jumalaa olisi. En voi uskoa rationalisuuteni vuoksi, että kaikki tarvittava informaatio ja järjestys olisivat syntyneet sattumalta ilman mitään perimmäistä syytä.”

Kristilliseen uskoon sisältyy toki paljon muutakin kuin tiedollisia asioita. Se on ennen kaikkea luottamuksellinen suhde Jumalaan.

Kun lukee kirkkohistoriaa ja kristillisten oppien historiaa, nousee väistämättä kysymys siitä, miten toteutuu Jeesuksen rukous kristityistä, “että he kaikki olisivat yhtä” (Joh. 17:21). Niin erilaisia oppeja ovat eri kirkko- ja tunnustuskunnat kehittäneet ja kautta aikojen riidelleet niistä. Selvää on, ettei yhteys voi perustua siihen, että kristityt olisivat kaikista asioista yhtä mieltä. Välillä kuulee jonkun vaativan, että meidän kristittyjen tulisi olla yksimielisempiä. Vähintäänkin rivien välistä käy ilmi puhujan tarkoitus, että pitäisi olla yksimielisiä hänen ehdoillaan, antaa hänelle Raamatun tulkinnan auktoriteetti.

Onneksi ekumeenista työtä tehdään nykyään paljon eri tunnustuskuntien välillä. Ekumenia voi onnistua vain niin, että löydetään olennaisissa asioissa (mm. Jumalan olemassaolo, Jeesuksen sovitustyö ristillä ja hänen ylösnousemuksensa) ykseys, ei-olennaisissa sallitaan moninaisuus ja kaikissa asioissa hallitsee rakkaus. Moninaisuuttahan esiintyy jo Uudessa testamentissa.

Itsekin jätän monia asioita avoimeksi. Minulla ei ole tarvetta rakentaa kaikista asioista tarkkaa oppia tai lopullista mielipidettä. Iloitsen kun Eero Huovinen kirjoittaa uusimmassa kirjassaan Uusi ilo: “Haluan antaa tilaa epäilylle ja kriittisille kysymyksille, mutta tahdon myös pitää kiinni siitä, mikä on todennäköisimmin totta.”

Yksi erikoinen ilmiö on nykyään joidenkin julistajien kummallisten oppien ja selvien väärinkäytösten hyssyttely sillä perusteella, että kristittyjen yhteys (ja maailman evankeliointi) on tärkeämpää kuin hämmentävien oppien arviointi tai vääryyksien esille nostaminen. Sellaista kristittyjen yhteyttä en kannata.

Oppeja tutkiessa voi myös kysyä, pitääkö jokaisen kristityn olla teologi ja hallita kaikki monimutkaiset opinkoukerot, edes oman tunnustuskunnan. Ei tarvitse. Olennaisten asioiden tietäminen ja vastaanottaminen riittää pelastukseen. Luther kiteytti tämän asian värikkääseen tapaansa. Hän totesi, että saarnata pitää niin, että 7-vuotias lapsikin ymmärtää. Toisaalta, hän jatkoi, että kun me tohtori Melanchtonin kanssa juomme olutta linnan kellarissa ja puhumme teologiaa, se on niin viisasta, että Jumalakin ihmettelee.

Sitten alkaa käytännöllisen teologian opiskelu. Se sisältää mm. liturgiaa ja sielunhoitoa. Sielunhoito kiinnostaa erityisesti. Hankin jo varsinaisten oppikirjojen lisäksi professori Paavo Kettusen uusimman kirjan Auttava kohtaaminen I.