Luin Kari Kuulan kirjan Uskon iloon, Kristinusko alusta loppuun (Karas-Sana 2021). Kuula käsittelee kirjassaan laajasti kristinuskon teemoja. Aiheina ovat mm. kolmiyhteinen Jumala, uskon syntyminen, ihmisen jumalasuhde, kristittyjen yhteys, tiede ja usko, raamatuntulkinta, kärsimys ja pahuus, rukous, johdatus, taivas ja kadotus.
Kuula toteaa kirjan alussa: ”Olen joskus ollut aivan solmussa uskonasioiden kanssa. Tiesin kyllä paljonkin, mutta en saanut niistä otetta. Suuret kysymykset jotenkin sekoittivat pään. Onneksi en antanut periksi, vaan jatkoin etsimistä, kyselemistä ja lukemista. Vähitellen aloin löytää vastauksia. Palikat loksahtelivat paikoilleen ja ennen niin hämäriin asioihin tuli selkeyttä”.
Kirjasta on sanottu, että se on hoitava. Olen samaa mieltä ja lisäisin vielä, että se on avara, turvallinen ja älyllisesti kiinnostava.
En arvioi tässä kirjaa kokonaisuudessaan, vaan kirjoitan kahdesta minua koskettaneesta aiheesta.
Terve usko
Kuljin paljon hengellisissä tilaisuuksissa Jyväskylässä 1970-luvun alussa, kun olin kiinnostunut uskosta, tai herätyksessä, niin kuin sanonta kuuluu. Tilanteet, joissa ihmisiä yritettiin saada kokemaan uskoontulo tai puhumaan kielillä, näyttivät minusta pelottavilta. Tuntui että siinä helposti rikotaan ihmisen psyykeä. Sain myös traktaatin, jonka kuvassa ihmisen minuus oli suistettu pois hallitsevalta paikalta ja Jeesus istui tilalla. Sekin tuntui epäilyttävältä. Kun sitten olin jo itsekin mukana seurakunnassa, törmäsin usein puheeseen itsensä kieltämisestä, joka näytti tarkoittavan oman minuuden kieltämistä tai ainakin väheksymistä. Perusteluna käytettiin jopa sellaista raamatunkohtaa, jossa Johannes Kastaja toteaa, että hänen (Jeesuksen) tulee kasvaa ja minun vähetä. Nyttemmin onkin esimerkiksi Facebookissa helluntailaisten retrosivulla käynyt ilmi, että monia uskovia on rikottu. Kristityn kasvaminen puolestaan tarkoitti yksinkertaisimmassa versiossaan, että täytyi käydä läpi tietyt hengelliset vaiheet, kuten kaste ja Pyhällä Hengellä täyttyminen.
Onneksi pappi ja sielunhoitaja Erik Ewalds tuli hätiin 1970-luvun puolivälissä. Hän yhdisti hengellisyyden ja psykologian ihmisen terveyttä edistävällä tavalla. Ewalds totesi, että teologian ja psykologian pitää tukea toisiaan ja vahtia toistensa aitoutta. Ewaldsille hengellinen kasvaminen oli ihmisenä kasvamista.
Niinpä onkin mukava lukea Kuulan kirjasta:
”Usko saattaa kyllä muuttaa ihmistä, joskus paljonkin. ’Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!’ (2. Kor. 5:17). Tämä uusi ei kuitenkaan ole mitään vierasta uutta, vaan ihmisen omimman minuuden löytämistä. Siksi usko voi tuoda niin suuren vapauden. Kristus vapauttaa minut olemaan minä. Hän opettaa minut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Hän rohkaisee hyväksymään haavani ja keskeneräisyyteni. Hän lohduttaa silloin, kun itken surujani.
Samalla Kristus kutsuu minua kasvamaan ihmisenä. Hän vie minut taistelemaan paheitani ja heikkouksiani vastaan. Silloinkaan hän ei vie mihinkään vieraaseen, vaan siihen eheyteen, jota itsekin kaipaan.”
Olen myös aina vierastanut ajatusta, että taivaaseen päästyään ihminen muuttuu silmänräpäyksessä toisenlaiseksi eikä vie täältä mitään mukanaan. Ennemminkin uskon niin kuin Kuula:
”Sanotaan, ettemme vie tästä ajasta tulevaan mitään. Se ei pidä paikkaansa. Viemme sinne kaiken, koko elämämme ja persoonamme, kaiken mitä olemme. Siksi tällä elämällä on hyvin paljon väliä. Siksi Jumala kutsuu meitä kasvamaan ihmisinä. Siksi armo haluaa parantaa meitä jo nyt. Kristillinen taivastoivo ei siis ole eskapismia, tästä elämästä pakenemista. Päinvastoin. Se antaa syvän merkityksen kaikelle täällä eletylle. Silti otamme tässä ajassa vain ensiaskeleita siitä, mikä viedään täyttymykseen rajan takana. Vasta siellä meistä tulee sitä, mitä täällä vain toivomme.
Miten tämä tapahtuu? Spekuloidaan vähän. Ehkä lopullinen parantumiseni ei tapahdu silmänräpäyksessä, vaan asteittaisena prosessina. Jos nimittäin eheytyisin hetkessä, uusi täydellistetty minä en olisi minä, vaan joku muu, nykyisestä minästä luotu toinen ihminen. Siksi paranen vähitellen, sitä mukaa kuin vapaasti avaudun Kristuksen, jumalihmisen, rakkaudelle… Siellä minusta tulee se ihminen, joksi minut on tarkoitettu, tosi ihminen, minä.”
Aikuinen raamattunäkemys
Pidin teknillisen koulun äidinkielen tunnilla esitelmän Raamatusta 1970-luvun lopussa. Opettaja, jonka kanssa olin hyvissä väleissä, kysyi varovasti, että entäs kun Raamattuun on valikoitu tietyt kirjoitukset ja toiset jätetty pois, kuka niistä on päättänyt. Huomasin, etten tiennyt niistä asioista mitään. Niinpä aloin tutkia. Jossakin vaiheessa vastaan tulivat myös kiistellyn Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisäsen kirjoitukset. Se aika oli kovaa vääntöä elämässäni, mutta vapauduin onneksi raamattufundamentalismista, eli siitä, että Raamattu olisi kaikissa asioissa täydellinen ja virheetön.
En pidä Raamattua ensinnäkään tiedekirjana. Luomiskertomuksia en lue luonnontieteellisinä kuvauksina, ne kertovat sen, että kaiken takana on Jumala. Annan tieteen tutkia ihan rauhassa omilla menetelmillään todellisuutta. Tiede ei kuitenkaan voi vahvistaa sen paremmin Jumalan olemista kuin olemattomuuttakaan. Raamatun kirjoittajat eivät ensisijaisesti pyrkineet historiankirjoitukseen, vaan: ”Tämä kirja on kirjoitettu, jotta uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika” (Joh. 20:31, UT2020). Minun luottamustani Raamatun jumalalliseen alkuperään ja sen osoittamaan pelastukseen ei vie se, jos jokin faktatieto osoittautuu virheelliseksi. Toisaalta on todettava, että paljon on pystytty historian ja arkeologian tutkimuksissa myös vahvistamaan Raamatun tietoja. Evankeliumien samasta tapahtumasta esittämät, toisistaan poikkeavat kuvaukset nimenomaan tukevat minusta evankeliumien aitoutta. Niitä ei ole yritetty harmonisoida keskenään. Kuitenkin, jos joku haluaa uskoa Raamatun virheettömyyteen, niin sen hänelle suon.
Katsotaanpa, mitä Kuula sanoo asiasta:
”Kristinuskoon sitoutuvan ei tarvitse panna päätään pensaaseen ja järkikultaa hyllylle. Hän voi vapain mielen hyväksyä nykytietämyksen luonnosta, historiasta ja ihmisestä. Moniin kysymyksiin on olemassa hyviä vastauksia, joskaan ei aina kovin helppoja ja lyhyitä. Ja oikea tieto poistaa monia uskon esteitä. Kristinusko ei ehkä olekaan sitä, mitä luulit”.
”Uskova ei väitä sellaista, mikä tiedetään jotakin muuta kautta vääräksi. Raamatun totuus, Jumalan rakkaus Kristuksessa, ei asetu ristiriitaan esimerkiksi historian tai luonnontieteen kanssa.
Vaikka Raamatun totuuden, Jumalan rakkauden Kristuksessa, voi sanoa anteeksipyytelemättä, tietty varaus on kuitenkin tehtävä. Se ei ole samanlainen totuus kuin tämänpuoleisten asioiden totuus, koska sitä ei voi aukottomasti ja julkisesti todistaa. Jeesus toki on kiistatta historiallinen henkilö, mutta häneen liittyvä hengellinen ulottuvuus avautuu vain sille, joka ottaa hänet vastaan Vapahtajanaan.”
”Mutta kerrotaanko Raamatussa kuitenkin sellaisia asioita, jotka eivät pidä paikkaansa? Onko siellä virheitä tai muuten kyseenalaisia käsityksiä?
Sanotaan suoraan. Kyllä on. Osa historiallisina tapahtumina kerrotuista asioista ei ole tapahtunut juuri niin kuin ne raportoidaan. Tutkijat ovat eri mieltä siitä, missä raja kulkee, mutta perusasetelma pitää paikkansa: myös epätarkkuuksia ja sepitettyä historiaa löytyy. Aikuinen raamatunlukija hyväksyy tämän. Hän ei jumitu ’kaikki tai ei mitään’ -ansaan (kursivointi minun). Pyhän kirjan ei tarvitse olla täydellinen.”
”Mutta pidetään mittasuhteet kohdallaan. Monitulkintaisuus koskee vain eräitä yksityiskohtia. Suuri kuva piirtyy paljon selkeämmäksi. Raamatunhistorian pääjuonesta saadaan selväpiirteinen käsitys. Kunkin Raamatun kirjan perussanomasta ollaan melko yksimielisiä. Tehdään vaikka koe: Annetaan kahdelle lukijalle Paavalin kirje filippiläisille. Kyllä he ymmärtävät asiat melko samalla tavalla, joskin paremmin taustatiedoin varustettu lukija voi päästä syvemmälle kuin toinen.
Ei siis pidä paikkaansa, että Raamattua voi tulkita tuhannella ja yhdellä tavalla. Kristittyjen keskinäiset tulkintaerot eivät vie aivan eri maailmoihin.”
Kuulalla on tärkeitä ohjeita Raamatun lukijalle. Älä lue vain Raamattua, vaan ota vastaan hengellistä opetusta muualtakin, kuten seurakunnasta, kirjoista, lehdistä hengellisiltä opettajilta ja muilta kristityiltä.
”Silloin luet Raamattua kuten sen alkuperäiset lukijat, yhdessä muiden asiaa ymmärtävien kanssa.”
Tässä vain muutamia poimintoja. Kari Kuulan kirja antaa valaistusta moneen asiaan. Kannattaa lukea se kokonaan itse, vaikket olisikaan ihan kaikesta samaa mieltä. Pohdintojen lisäksi kirjassa on mm. kaunis ja syvällinen kuvaus siitä, miksi Kuula ei koskaan ota pois kaulastaan krusifiksia, jonka on saanut vaimoltaan lahjaksi.
