Rupesin jokin aika sitten keräämään eri alojen henkilöiden lausumia hyviä kommentteja, jotka helposti muuten unohtuvat. Nyt niitä on kertynyt sata A4-sivua. Jaan tässä muutamia, jotka korostavat sitä, että ihminen täytyy ottaa huomioon kokonaisuutena hengellisessä elämässä. Usko ei saa rikkoa psyykeä eikä kehoa. Hengellisyys ei saa myöskään olla pakoa todellisuudesta. Psykologian antama apu on kriittisesti arvioituna syytä käyttää hyväksi sielunhoidossa.
Tässä ensin kommentteja kokonaisvaltaisuudesta:
”Meidän hengellinen elämämme muodostuu yleensä sellaiseksi, millainen on psyykkinen elämämme ja todellisuutemme.”
Merja Lehtinen
”Täten en usko mihinkään puhtaaseen hengellisyyteen, vaan kaikki ihmisen puolet värittävät hänen jumalasuhdettaan.”
Jorma Kalajoki
"Minusta on vähän harmillista, että kristillistä uskoa eletään ikään kuin se olisi irrallaan sosiaalipsykologisista ilmiöistä. Kristittynä oleminen on kuitenkin läpikotaisin inhimillistä. Jos sille ollaan sokeita, tapahtuu erikoisia asioita.”
Mikael Elmolhoda
”Ajattelen, että Jumala on tarkoittanut meille yltäkylläisen elämän, mistä osa siitä yltäkylläisyydestä tulee ihan kehon kokemusten ja tuntemusten kautta, ei pelkästään hengellisten asioiden kautta.”
Päivi Niemi
”On Jumalan tarkoitus, että koemme syviä tunteita tavallisessa elämässämme. Jos ihminen ei siihen jostain syystä pysty, voi syntyä ajatus, että hengellisestä elämästä on saatava kaikki se tunne irti, mikä omasta arkielämästä on puuttunut.”
Timo Junkkaala
”Silloinkin, kun ihminen on hengellisessä tapahtumassa vuorovaikutuksessa Jumalan kanssa, hän on kokonainen ihminen. On tärkeää tunnistaa, että siihen, miten ihminen kokee Jumalan puheen rukoustilanteessa, liittyy myös psykologisia tekijöitä. Fyysisetkin tekijät tuovat oman lisänsä. Koska Jumala kohtaa meitä kokonaisvaltaisesti, niin kehokin vaikuttaa siihen. Minun toivomukseni olisi, että oppisimme ajattelemaan laaja-alaisesti, että ihminen on fyysinen ja psyykkinen olento, ei pelkästään hengellinen toimija.”
Sanna Urvas
”Uudestisyntyminen ei siis merkitse sitä, että ihmisestä tulee luonnoton ja ettei häneen jää mitään inhimillistä. Uudestisyntyminen ja pelastus merkitsevät todelliseksi ihmiseksi tulemista.”
Erik Ewalds
Hengellisissä piireissä käytetään välillä väärin raamatunkohtaa, jossa Johannes Kastaja toteaa, että hänen (Jeesuksen) tulee kasvaa ja minun vähetä. Siinä puhutaan tehtävän siirrosta, ei siitä, että uskovan pitäisi jotenkin pienentää minuuttaan ja omaa todellista itseään. Myös lapsen kaltaiseksi tuleminen on syytä ymmärtää oikein. Seuraavassa terveitä näkemyksiä näistä aiheista:
”Kristillisyys ei siis ole passiivisuutta itseä kohtaan. Kristillinen kasvu ei myöskään ole kasvua kohti persoonattomuutta ja tyhjää kuorta, jota Jumala kauko-ohjaa. Itselleen kuoleminen ei ole matka kohti minuuden menettämistä, vaan elämäämme tuhoavista asioista irti päästämistä. Juuri itsemme tunteminen, rakastaminen ja omien asioiden prosessointi johtavat vääristä asioista irti päästämiseen ja vievät meitä lähemmäksi rakkautta, jossa emme elä enää pelkästään itsellemme.”
Elli Meklin
”Kirjassa Isä meidän teologian tohtori Tapio Saraneva on esittänyt hyviä näkökulmia tällaiseen ajatteluun. Hänen mukaansa alistuminen on huono sana kuvaamaan suostumista Jumalan tahtoon. Kristitylle Jumala on isä, joka tahtoo lapselleen pelkkää hyvää. Siksi Raamattu käyttää alistumisen sijaan sanaa kuuliaisuus. Sanan sävy on aivan toinen. Alistumisessa ihminen luopuu omasta tahdostaan, kuuliaisuudessa ihmisen tahto on aktiivinen. Jumala tahtoo, että tahdomme. Hän ei halua murtaa tahtoamme. Tahdoton, vailla itsetuntoa oleva ihminen on sairas, rampa, jonka Jeesus haluaa parantaa. Jeesus itse saattoi kysyä kohtaamaltaan ihmiseltä: Mitä tahdot, että sinulle tekisin. Jeesus myös vahvistaa parannetun itsetuntoa sanomalla, että hänen uskonsa on parantanut hänet.”
Eija-Riitta Korhola
”Nöyryys on sitä että on valmis kasvamaan omaan kokoonsa. Jotkut joutuvat pienenemään, toiset taas suurenemaan.”
Tommy Hellsten
”Jeesuksen kehotus tulla lapsen kaltaiseksi on kehotus tulla henkisesti aidoksi ja terveeksi.”
Seppo Jokinen
Terapeutti ja pappi Erik Ewaldsille on syytä antaa ihan oma tilansa. Hän nousi julkisuuteen ollessaan Helsingin sairaalasielunhoidon johtajana 1970-luvulla. Ewaldsiin suhtauduttiin vapaakristillissä piireissä aluksi epäillen. Kun kuuluin Lahden vapaaseurakuntaan 1970-luvun puolivälissä, sinne oli pyydetty Ewalds luennoimaan. Tapasin Lahden kadulla erään seurakuntalaisen, joka epäili, että Ewalds taitaa olla sellainen ”järjellä selittäjä”. Kuulin myös jutun, jonka mukaan helluntaipastorit olivat jossain kokoussarjassa lähteneet ulos, kun Ewalds aloitti luentonsa. He kuitenkin kuulivat siitä ainakin osan ja seuraavalla luennolla kaikki olivat paikalla. Ewalds tosiaan saavutti luottamuksen myös vapaissa suunnissa. Tässä yksi syy ennakkoluuloihin:
”Yksi syy vihaisiin kannanottoihin on ollut se, että Ewaldsin puheet ja kirjoitukset ovat jyskyttäneet hajalle sitä muuria, joka erottaa hengellisyyden tai seurakunnan toiminnan muusta elämästä. Toisinaan hän onkin kritisoinut hyvin ankarasti elämän hengellistämistä, sitä, että arvostetaan vain ns. hengellisisä asioita tai nähdään tärkeäksi ainoastaan uskonnollinen toiminta. Tällainen ei hänen mukaansa ole aitoa hengellisyyttä, vaan pakoa hengellisyyteen.”
Saara Karppinen, Kasvun tie.
Ewalds oli opiskellut myös psykologiaa ja hänen maineensa sielunhoitajana perustui juuri siihen, että hän osasi yhdistää hengellisyyden ja psykologian. Hengellinen kasvu on hänen mukaansa ihmisenä kasvamista.
Seuraavat kommentit ovat Saara Karppisen kirjoittamasta Ewaldsin elämäkerrasta Kasvun tie:
”Ewaldsin ajattelussa psykologia ja Raamatun soveltaminen ovat hedelmällisessä jännitteessä, toisaalta tukevat toisiaan, toisaalta testaavat toinen toisensa aitoutta.”
”Erikin suuri perusoivallus liittyy psykologian merkitykseen ja apuun Raamatun ilmoittamien perustotuuksien kääntämisessä nykykielelle. Hänen mukaansa monet Raamatun sanat ja termit ovat sillä tavoin fraasiutuneet, hengellistyneet, että niiden merkitykset ovat jääneet etäisiksi. Psykologian kielelle tulkittuna ne saavat merkitystä ja asettuvat nykyihmisen konkreettisiin elämäntilanteisiin.”
”Joka kerran, kun ihminen tekee parannusta, sillä tavalla, että hän tulee totuudellisemmaksi, hän korjaa samalla jotain neuroottisuudestaan, luopuu siitä …se terveys, johon kristinusko tahtoo ihmistä johdattaa, on ennen kaikkea elämänlaatua, elämän todellisuutta ja aitoutta.”
”Erik on aina korostanut, ettei mikään kokemus voi olla niin syvä, että se korvaa hitaan kasvun uskossa. Voimakkaan kokemuksen saanut ihminen voi erehtyä luulemaan, että nyt kaikki korjaantui kerralla. Minuuden kasvuun ja hengelliseen kypsymiseen ei kuitenkaan ole oikoteitä. Eikä Pyhän Hengen työtä saa rajata vain kokemuksiin ja armolahjoihin, vaan kaikki kasvu on Hänen työtään.
Erik korostaa, että karismaattisessa toiminnassa, samoin kuin missä muussa tahansa, lopullinen arviointiperuste ovat pitkän tähtäimen tulokset, se hedelmä, jota tuotetaan. Jos kaikki jää tunnelmoinniksi eikä edistä ihmisen kasvua ja kypsymistä, ollaan väärillä teillä. Pyhä Henki tekee ihmiset ihmisiksi, auttaa elämään nykyhetkessä. Pyhän Hengen johdatuksessa ei paeta hengellisyyden haavemaailmaan.”
”Kun ihminen on kypsymätön, hänen sielunelämäänsä hallitsee joko ankara yliminä tai sisäinen lapsi, ei aikuiseksi kasvanut minuus. Kun ihminen myöntää ongelmansa ja on valmis ottamaan vastaan apua, hän on samalla jo lähtenyt kasvun tielle.”
On myös erittäin tärkeää, ettei mielenterveyden ongelmia hengellistetä:
”Jos esimerkiksi masennus tai mitkä tahansa mielenterveysongelmat tulkitaan hengen aiheuttamiksi, se on äärimmäisen vaarallista.”
Sanna Urvas
