Tämä blogikirjoitus on muokattu puheestani, jonka pidin Vantaan Kotikirkossa 14.1.2020.
Usko on kristitylle ihan perusasia, mutta on kuitenkin välillä hyvä pysähtyä miettimään, mitä usko on. Sen päivittäminen on suotavaa sekä oman uskonelämän että evankelioinnin, toiselle todistamisen näkökulmasta.
Uskoon tuleminen, ratkaisukristillisyys
Meille vapaiden suuntien uskoville on aika selkeää se, että ihminen tulee hengelliseen herätykseen ja tekee jossain vaiheessa uskonratkaisun. Päättää seurata Jeesusta, antaa elämänsä Jeesukselle, mitä ilmaisua sitten käytetäänkin.
Joissakin uskonyhteisöissä tällainen ”ratkaisukristillisyys” on lähes punainen vaate. Se kävi hyvin ilmi, kun googlasin tuolla kyseisellä sanalla. Esimerkiksi tällainen lause tuli vastaan: ”Meidän täytyy varoa ratkaisukristillisyyttä, joka perustaa koko uskonsuhteen yksilön tietoisesti tekemään ratkaisuun”.
Ratkaisukristillisyyttä arvostellaan siitä, että siinä ihminen ikään kuin itse osallistuu pelastukseensa, astuu Jumalan tontille. En kuitenkaan usko, että kukaan uskonratkaisua tekevä ajattelee, että minäpä teen nyt oman osani tästä pelastuksesta. Kyllä jokainen vapaan suunnan ihminen ymmärtää ottavansa Jeesuksen valmiiksi saattaman pelastuksen vastaan.
Minusta Uusi testamentti kokonaisuutena selvästi kehottaa ratkaisuun uskon suhteen. Vaikkapa 2. Kor. 6:1: ”Ottakaa Jumalan armo vastaan, ettei se jää turhaksi.” Helluntailainen teologian tohtori Matti Kankaanniemi kirjoittaa kirjassaan Uusi testamentti näin: “Kautta Uuden testamentin heijastuu selvästi ajatus, jonka mukaan tähän sanomaan piti ottaa aktiivisesti kantaa. Sovituskuolema ei siis ollut etäinen ja passiivisesti todettava tapahtuma, vaan sen vaikutus tuli jokaisen myös omakohtaisesti hyväksyä kohdalleen.”
Itse tulin herätykseen luterilaisen kirkon rippikoululeirillä Saarijärvellä 1968. En kuitenkaan heti päässyt täyteen selvyyteen asiasta. Luin Raamattua ja hengellisiä kirjoja ja myöhemmin Jyväskylään muutettuani kävin myös hengellisissä tilaisuuksissa. Koin kuitenkin lopulta, että minun täytyy päättää seuraanko Jeesusta vai en. Tein uskonratkaisun Jyväskylän vapaaseurakunnassa joulukuussa 1973.
Tästä asiasta ei kuitenkaan pidä tehdä mitään lainomaista pakkoa. Ratkaisu voi tapahtua ihmisen mielessä vähitellen eikä hän osaa sanoa mitään tiettyä päivämäärää.
Mitä usko on?
Tarkastelen uskoa kahdesta näkökulmasta: luottamus ja tieto (sisältö).
Uskosta puhutaan paljon Uudessa testamentissa, mutta siitä ei ole juurikaan määritelmiä. Usko ei ole teoriaa, vaan se on tapahtumista, se toteutuu meidän jokapäiväisessä elämässä. Usko on tie, jota meidän tulee kulkea.
Jonkilainen määritelmä on kuitenkin Heprealaiskirjeen luvussa 11, jakeessa 1:
”Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy” (1938 käännös). Tässä tulee esille ensimmäinen uskon tärkeä näkökulma eli luottamus.
Teologian tohtori Niko Huttunen kirjoittaa näin: “Kreikan sana pistis, joka Uudessa testamentissa on käännetty uskoksi, tarkoittaa alun perin juuri luottamusta. Haluan luottaa siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa, vaikken voi sitä tutkijana mitenkään todistaa.” Uskossa luotamme siis siihen, että Jumala on kaikkivaltias, oikeudenmukainen ja että hän rakastaa meitä niin paljon, että hän on valmistanut meille pelastuksen Jeesuksen sovitustyön kautta.
Myös tieto on uskon kannalta tärkeää. Uskolla on tietty sisältö. Sen takia kirkot ovat laatineet uskontunnustuksia, joissa on kiteytettynä asiat, jotka jokaisen kristityn tulee tunnustaa ja uskoa.
Teologi Eero Junkkaala on laatinut ”pikatestin”, jonka avulla voi tutkia, olenko kristitty. Hän kirjoittaa näin:”… apostolista uskontunnustusta voi pitää eräänlaisena mittapuuna tai oikean uskon tiivistelmänä. Se joka uskoo neitseestä syntyneeseen, ristillä kuolleeseen ja kolmantena päivänä ylösnousseeseen Jeesukseen, on kristitty. Se joka ei usko, ei ole. Uskon määrällä ei ole väliä, eivätkä epäilykset ja uskon heikkous sulje oikean uskon ulkopuolelle.”
Kun katsomme, kuinka Luukas kuvaa vanginvartijan kääntymystä Apostolien tekojen luvussa 16, jakeissa 31-32, niin huomaamme nämä uskon molemmat näkökulmat. Paavali sanoo vartijalle: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.” Vanginvartija luottaa Paavalin sanaan, mutta hänellekin täytyy kuitenkin selittää tarkemmin Jeesuksen elämäntyön merkitys eli uskon sisältö. Jakeessa 32 Luukas jatkaakin: ”He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.” Eli selittivät uskon sisältöä.
Yksilöllinen uushenkisyys on nykyään muotia. Se on lisääntynyt postmodernismin myötä. Postmodernismi opettaa, ettei ole olemassa mitään ehdotonta totuutta, vaan jokainen voi löytää oman totuutensa. Uushenkisyydessä ei sitouduta mihinkään uskontoon eikä viitata mitenkään tuonpuoleisuuteen, vaan pyritään löytämään totuus omasta sisimmästä ja omilla ehdoilla.
Kristinuskossa ei kuitenkaan ole kyse tällaisesta henkilökohtaisesta sisäisestä valaistumisesta.
Myöskään filosofia ei auta tässä asiassa, loogisesti ajattelemalla ei voi päästä selville kristinuskon totuudesta.
Kristinusko on ilmoitususkonto. Jumala on Raamatussa ilmoittanut meille sen pelastustyön, minkä hän on tehnyt meidän hyväksemme Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Paavali kirjoittaa tästä Kolossalaiskirjeen luvussa 1, jakeissa 25-27: ”Minusta on tullut sen (eli seurakunnan) palvelija, kun Jumala suunnitelmansa mukaisesti uskoi minun tehtäväkseni ilmoittaa teille täydellisesti sanansa, salaisuutensa, joka on ollut kätkössä aikojen alusta, sukupolvesta toiseen, mutta jonka Jumala nyt on paljastanut pyhilleen. Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: ’Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo’”.
Kyseessä ei siis ole myöskään salaoppi, joka avautuisi vain tietylle ryhmälle. Kristinuskon alkuaikoina gnostilainen liike väitti, että heillä oli salainen tieto siitä, miten pelastutaan ja vain he voivat vihkiä ihmisen siihen. Salaisuus on kuitenkin jo paljastettu, sen voi jokainen lukea Raamatusta.
Usko, epäily, epäusko
Yhdyn niihin teologeihin, jotka selittävät, että uskon vastakohta ei ole epäily, vaan epäusko. Jos epäilyä ja epäuskoa ei eroteta toisistaan, aiheutetaan paljon turhaa ahdistusta.
En tietenkään kehota tai rohkaise ketään epäilemään. En myöskään tarkoita epäilystä puhuessani skeptisismiä, jossa kaikkea periaatteessa epäillään. Mutta jos uskova on rehellinen, niin hän väistämättä kohtaa myös epäilyksiä.
Epäilykset voivat olla älyllisiä. Nykyään uskoa kritisoidaan agressiivisesti jopa tieteeseen vedoten. Seuraan jonkin verran Skepsis ry:n sivua Facebookissa. Jos sinne joku kristitty kirjoittaa vaikkapa kuinka asiallisen kommentin kristinuskosta, niin nousee kova meteli. Ylläpitoa vaaditaan poistamaan tällaiset ”satukirjoitukset”. Jos ei ole perehtynyt tällaisiin asioihin, voi ruveta tuntumaan siltä, että onkohan näissä uskonasioissa lopulta mitään perää. Täytyy muuten todeta, että skepsis-ihmiset eivät todellakaan ole mitään vapaa-ajattelijoita, niin kuin väittävät.
Epäilyä voivat aiheuttaa myös elämään tulevat vaikeudet, joihin ei mikään rukouskaan tunnu tehoavan. Tai voi tuntua, että voisiko Jumala oikeasti rakastaa minua, jos tietäisi, millainen pohjimmiltani olen.
Epäilyhän on tuttua Raamatustakin. Psalmien kirjoittajat esimerkiksi tuovat voimakkaasti ilmi epäilyksensä ja ovat itse asiassa kovia poikia valittamaan. En osaa Vanhan testamentin hepreaa, mutta olen kuullut väitettävän, että psalmien kirjoittajat käyttävät jopa kirosanoja. Epäilyksiä ei siis tarvitse eikä pidä torjua ikään kuin niitä ei olisikaan. Epäilykset voi tuoda rukouksessa Jumalalle, niin kuin Psalmien kirjoittajatkin tekevät.
Eli tiivistettynä vielä:
Usko on sitä, että epäilyksistä huolimatta päätän uskoa, ja turvautua ja luottaa Jumalaan.
Epäusko on sitä, että käännyn kokonaan pois Jumalasta ja hylkään uskon.
Silloin kun itse tein uskonratkaisun, minulla oli paljon kysymyksiä ja epäilyjä. Mutta viisas nuori evankelista kehotti ensin tulemaan sisälle Jumalan valtakuntaan. Sen jälkeen olisi hyvää aikaa miettiä avoimia kysymyksiä. Kysymyksiä ja epäilyjä on toki ollut sen jälkeenkin, mutta usko on säilynyt.
Uskon juurruttaminen
Epäilyksistä selvitäkseen usko täytyy juurruttaa syvälle omassa mielessä ja elämässä. Ei pidä jäädä vain siihen tilaan, missä on uskoon tullessa, vaan lukea Raamattua ja hengellisiä kirjoja niin että usko vähitellen kattaa myös ymmärryksen.
Usko myös kasvaa, kun sitä harjoitetaan käytännössä.
Jeesus sanoo Joh. 7:17: ”Joka tahtoo noudattaa hänen (siis Jumalan) tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani.”
Pietari kirjoittaa 2. Piet. 1:10: ”Pyrkikää siis veljet (ja siskot) yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, te ette koskaan lankea.”
Paavali kirjoittaa Kol. 2:6-7: ”Kun kerran olette ottaneet omaksenne Herran Kristuksen Jeesuksen, eläkää hänen yhteydessään. Juurtukaa häneen, rakentakaa elämänne hänen varaansa ja vahvistukaa uskossa sen mukaan kuin teille on opetettu.”
Erittäin tärkeää on, että usko perustuu Jumalan lupauksiin, ei kokemuksiin eikä tunteisiin. Kokemukset ja tunteet vaihtelevat, mutta lupaukset pysyvät.
Johannes esimerkiksi antaa hienon lupauksen, Johannes 5:24:
”Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.”
Evankeliointi ja uskon syntyminen
Uskon perusteet on siis syytä tietää, kun kertoo uskosta ei-uskovalle ihmiselle.
Pietari kehottaa kirjeessään: ”Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana” (1. Piet. 3:15-16).
Samoin Paavali: ”Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte” (Kol. 4:5-6).
Paavali kertoo Roomalaiskirjeessä, miten usko syntyy: ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17).
On tärkeää ymmärtää, että uskon voi kokonaan käsittää vain sisältä käsin, ei pelkästään ulkoa päin arvioimalla. Kutsu siis keskustelukumppanisi kuulemaan Raamatun opetusta, tutustumaan uskoviin, ja rukoile, että sana avautuu hänelle.
