Ihmisen pelastuminen eri uskontojen mukaan

Kirjoitin seurakuntamme, Vantaan Kotikirkon, Suola-lehteen artikkelin, jonka jaan myös täällä blogissa:

Usein kuulee sanottavan, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia. Ne opettavat samalla tavalla, pääasia, että johonkin uskoo. Toinen vaihtoehto on, että kaikki uskonnot ovat yhtä pahoja ja vaarallisia, ne pitäisi kieltää ja hävittää. Uskonnot eroavat kuitenkin toisistaan monella ratkaisevalla tavalla, myös siinä, mitä ne opettavat ihmisestä ja hänen pelastumisestaan. On tärkeää tietää, mitä muut uskonnot opettavat ja ennen kaikkea, miten kristinuskon näkemys poikkeaa niistä.

Islam

Islamissa uskotaan yhteen Jumalaan, Allahiin, jolle ihminen on tilivelvollinen. Lopullinen ja täydellinen ilmoitus on Koraanissa, jonka Muhammad on saanut enkelin välityksellä. Ihmisen ongelma ei ole perisynti, vaan tietämättömyys. Ihminen ei ole turmeltunut, vaan heikko ja erehtyväinen. Kun hän saa oikean tiedon ja esimerkin profeetta Muhammedin kautta, hänellä on kyky vaeltaa Jumalan edessä oikein. Pelastuminen perustuu siihen, että ihminen tekee hyvää ja on kuuliainen Allahille. Jumalaa ei varsinaisesti voi islamin mukaan tuntea eikä hänen rakkauttaan korosteta. Allah ei ilmoita ihmisille luonnettaan, vaan käskynsä, joihin on alistuttava. Jumalalla ei ole poikaa. Jumalan arvoa loukataan, jos sanotaan, että hän on tullut ihmiseksi Jeesuksessa. Jeesus on vain yksi profeetoista.

     Jeesuksen sovituskuolemaa ja lunastustekoa ei tarvita, koska Allah voi antaa synnit anteeksi muutenkin, tai olla antamatta. Allah ei ole sitoutunut ehdottomaan oikeudenmukaisuuteen. Islamissa ei yleensäkään ole selkeää vastausta synti- ja syyllisyyskysymykseen. Muslimin täytyy omien tekojensa lisäksi luottaa Allahin suurpiirteisyyteen. Ihmisellä on paratiisissa edelleen vapaa tahto. Jumala ei muuta ihmistä kerralla täydellisesti, vaan kehittyminen pahasta hyväksi jatkuu paratiisissa. Islamissa paratiisiin liittyy myös kyseenalaisia piirteitä. Allah mm. lupaa Koraanin mukaan varman pelastuksen sille, joka kuolee pyhässä sodassa.

Idän uskonnot

Itämaisissa uskonnoissa ei ole jumalaa ollenkaan (buddhalaisuus) tai jumala on persoonaton, voimanlähde (hindulaisuus). Buddhalaisuus kieltää myös sielun olemassaolon. Ihminen ei ole Jumalan kuva. Persoonallisuus, minuus tai yksilöllisyys ovat vain harhaa. Ihmisen järki ja sanat eivät millään tavalla vastaa todellisuutta. Aineellinen maailma on paha, siihen ei saa takertua, vaan siitä on pyrittävä vapautumaan.

     Kun jumala itämaisissa uskonnoissa on vain persoonaton kaikkeuden sielu, hän ei voi olla rakastava, koska rakkaus on persoonien ominaisuus. Rakkaus on siis sekin harhaa.

     Sekä buddhalaisuuteen että hindulaisuuteen kuuluu oppi jälleensyntymisestä ja karman laista. Hyvät teot tuottavat hyvää karmaa, huonot teot huonoa karmaa, joka vaikuttaa aina seuraavaan elämään. Ihminen syntyy yhä uudelleen uuteen kehoon niin kauan kunnes hyvillä teoillaan pääsee eroon jälleensyntymisen kierteestä. Sen jälkeen ihminen sulautuu universaaliin tietoisuuteen, kaikkeuden suureen sieluun ja menettää yksilöllisyyteensä. Myös aineellinen, paha maailma on silloin iäksi taakse jäänyttä.

     Oppi karman laista ja jälleensyntymisestä vaikuttaa myös ihmisarvoon ja ihmisen kohteluun. Kärsimys nähdään ihmisen omien pahojen tekojen oikeudenmukaiseksi seuraukseksi ja vaiheeksi jälleensyntymien ketjussa. Tämä on tohtori Vishal Mangalwadin mukaan estänyt jopa kärsivien hoivaamiskulttuurin syntymistä Intiassa.

Gnostilaisuus

Kristinuskon kanssa kilpaili ensimmäisinä vuosisatoina gnostilaisuus, joka muistuttaa itämaisia uskontoja. Sen mukaan on useita jumalia. Aineellisen maailman loi alempitasoinen luojajumala, joka epäonnistui luomisessaan. Ihminen sai ruumiinsa luojajumalalta, mutta sielunsa korkeimmalta jumalalta. Ihmisen pelastumiseen ja sielun vapautumiseen aineen vankilasta tarvittiin salaista tietoa, gnosista, jonka Jeesus välitti.

     Koska aineellinen maailma on paha, Kristus-henki ei ole voinut tulla lihaksi eikä kuolla ristillä. Vain Jeesus-nimisen miehen aineellinen ruumis naulittiin ristille, ei Kristusta. Gnostilaisuus väitti myös, etteivät inhimillinen ja yliluonnollinen muutenkaan voi toimia yhtä aikaa. Ihmisen sanat eivät voi koskaan edustaa Jumalan sanoja (vrt. Raamattu).

Juutalaisuus

Juutalainen, Vanhassa testamentissa (VT) kuvattu käsitys Jumalasta poikkeaa täysin itämaisista uskonnoista. Jumala on persoona. Hänen lähtökohtanaan luomisessa oli rakkaus ja ilo. Jumala totesi luomisen jälkeen, että aineellinen maailma on hyvä. Se ei ole harhaa. Ihminen on Jumalan kuvaksi luotu persoona. Ihmisarvo on ehdoton jo luomisen perusteella. Ihmisen järki ja sanat tavoittavat aidosti todellisuuden, maailma on järjestäytynyt ja ymmärrettävä. 

     Juutalaiset pyrkivät elämään Jumalan lain käskyjä noudattaen. Jokainen on vastuussa omista teoistaan. Kaikki syntyvät synnittöminä, joten ikuiseen elämään pääseminen on omista valinnoista kiinni. Juutalaisen käsityksen mukaan kaikkien uskontojen edustajat pääsevät taivaaseen, mutta kuinka lähelle Jumalaa, se riippuu siitä, miten kukin on elänyt. Juutalaiset eivät tee lähetystyötä. Juutalaiset odottavat messiaan saapuvan silloin, kun kaikki kansan jäsenet noudattavat käskyjä. He eivät usko Jeesuksen olevan tuo messias.

Kristinusko

Kristinusko sai alkunsa juutalaisuudesta. Uusi testamentti (UT) omaksui VT:n näkemyksen Luojasta ja aineellisen maailman hyvyydestä. Kristinuskon mukaan VT:n lupaama messias on Jeesus Kristus. Jeesuksessa Jumala tuli ihmiseksi tähän aineelliseen maailmaan. Näin Jumala poisti kuilun itsensä ja ihmisen väliltä, ja me pääsimme Jumalan lapsen asemaan. 

     Kaikilla muilla uskonnoilla on opettaja, joka osoittaa tien pelastukseen. Jeesus sanoi, että hän itse on tie. Jeesus otti päälleen ihmisen pahuuden ja syntisyyden ja sovitti ne ristinkuolemallaan. Kristinuskon Jumala on sitoutunut oikeudenmukaisuuteen: ristillä tapahtuneen sovituksen vuoksi hän voi kerran tuhota synnin tuhoamatta meitä. Kristitty ei siis pelastu muiden uskontojen tapaan moraaliponnistelujen kautta, vaan armosta. Tämä antaa kristitylle rohkeuden kohdata oman pahuutensa ja tehdä jatkuvasti parannusta, koska anteeksiantamuksen ja armon ansiosta voi aina aloittaa uudelleen. Ilman niitä ihminen elää itsepetoksessa eikä uskalla kohdata itseään sellaisena kuin todellisuudessa on.

     Ylösnousemus ennen kaikkea erottaa kristinuskon muista uskonnoista. Jeesus nousi ruumiillisesti kuolleista. Hän on luvannut tulla uudelleen maailmaan hakemaan omansa luokseen. Sekä uskossa kuolleet että elossa olevat saavat silloin uuden ylösnousemusruumiin. Elämä aineellisessa maailmassa jatkuu. Ihminen kokonaisuutena eheytetään, ja koko luomakunta ennallistetaan. Emme muutu henkiseen olomuotoon tai sulaudu kaikkeuden sieluun.

     Myös minuutemme ja yksilöllisyytemme säilyy. UT:ssa kerrotaan, että pelastuvan ihmisen nimi on Elämän kirjassa. Ilmestyskirjassa 2:17 todetaan: “Sille, joka voittaa, minä annan kätkettyä mannaa ja valkoisen kiven, ja siihen kiveen on kirjoitettu uusi nimi, jota ei tunne kukaan muu kuin sen nimen saaja.” Tuo nimi ei varmaankaan ole vain sana tai kirjainyhdistelmä, vaan kertoo, millaisena Jumala meidät yksilöinä näkee.Niin saamme aina olla läheisessä, persoonallisessa yhteydessä Jumalan kanssa.