Nykyinen uskontunnustukseni 2: Raamattu

Kristittynä Raamattu on minulle tärkein kirja. Uskoni ei varsinaisesti kohdistu Raamattuun, vaan sen takana olevaan Jumalaan, mutta enpä paljoakaan tietäisi Jumalasta ilman Raamattua. Jumala on kuitenkin paljon enemmän kuin Raamattu. Näkemykseni Raamatusta on kehittynyt vuosien mittaan lukemieni kirjojen, käymieni keskustelujen ja kuulemieni raamattutuntien perusteella. Se muuttuu ehkä vieläkin, mutta nyt ajattelen näin.

    

Mikä Raamattu on

Raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset Jumalan Pyhän Hengen inspiroimina. Sen tapahtumat kiinnittyvät konkreettiseen historiaan, josta kertovat myös muut lähteet. Raamatun tekstit eivät ole valvontakameran kuvasta tehtyjä havaintoja tai nauhalta purettua silminnäkijöiden todistusta eikä niitä ole saneltu kirjoittajille. Kirjoittajat ovat tehneet tutkimustyötä, käyttäneet lähteitä (tämänhän mm. Luukas vahvistaa) ja oman kykynsä ja sen aikaisen maailmankuvan mukaisesti kertoneet asioista. En pidä Raamattua luonnontieteen oppikirjana, koska sinä aikana kirjoittajilla ei ollut sitä tietoa, mikä meillä on nyt. Raamatun kirjoittamisprosessi on ollut pitkä ja sen aikana joihinkin teksteihin on tehty myöhempää toimitustyötä.

     Alkuperäistekstejä ei ole säilynyt ja kopioitakin on useita erilaisia, joten Raamatun teksti on täytynyt tieteellisen tekstikritiikin avulla rakentaa. Teksteissä on epätarkkuuksia ja keskinäisiä ristiriitaisuuksia, kuten voidaan havaita esimerkiksi Jeesuksen hautakertomuksista. Hautakertomuksia on vuosisatojen aikana pyritty kovasti harmonisoimaan keskenään. Minua eroavuudet eivät häiritse, päinvastoin ne tekevät tapahtuman uskottavammaksi. Poliiskuulusteluja suorittavat tietävät, että jos useamman henkilön kertomusten kaikki yksityiskohdat täsmäävät keskenään, kyse on keksitystä tarinasta.

     Raamatun kirjoittajat eivät ole pyrkineet kirjoittamaan historiankirjoitusta nykyaikaisessa mielessä, vaan välittämään tiettyä sanomaa, “että te uskoisitte” (Johannes 20:31). Siihen nähden historialliset faktatkin ovat kestäneet hyvin kriittistä tutkimusta. Raamatun inhimillinen ja jumalallinen puoli kietoutuvat toisiinsa niin, että niitä on mahdotonta täysin erottaa.

Raamatun tulkinta

Koska Raamatussa on sekä jumalallinen että inhimillinen (historiallinen) puoli, sitä täytyy lukiessa tulkita, kuten kaikkea muutakin tekstiä. Jotkut sanovat lukevansa Raamattua kirjaimellisesti, “niinkuin se on kirjoitettu”, mutta se ei todellisuudessa onnistu. Tulkinnan määrän ja vaikeuden näkee hyvin siitäkin, että on olemassa monia kirkkokuntia ja seurakuntia, joilla on “se oikea tulkinta”. Professori Alister McGrath onkin todennut, ettei koskaan ole ollut sellaista kristinuskoa, joka olisi ollut kaikille täysin sama. 
     Kirjaimellisuus käy vaikeaksi esimerkiksi silloin, jos aikoo vuorisaarnan mukaisesti repiä irti silmän, joka viettelee pahaan. Kirjaimellista tulkintaa kannattavat saattavat toisaalta soveltaa Raamatun lopunajan ennustuksia nykyisiin valtioihin, joita ei ollut profetian kirjoitusaikana olemassakaan, tai jopa Donald Trumpin valintaan. Voi myös kysyä, miten Ilmestyskirjaa voi lukea tulkitsematta.

     Jos ihmisen pitää olla ehdottoman varma jokaisen raamatunkohdan oikeasta tulkinnasta, selitys saattaa löytyä psykoanalyyttisen näkökulman kautta. Yksinkertaistaen: pieni vauva ei pysty ymmärtämään, että sama äiti tuottaa hänelle sekä tyydytyksen että pettymyksen. Kehittyessään vauva oppii yhdistämään nämä äidin puolet. Jos kehitys häiriintyy, mustavalkoinen tulkintatapa voi liittyä myöhemmin myös raamatuntulkintaan.

     Edesmennyt tunnettu terapeutti Erik Ewalds katsoi myös aikoinaan Raamatun lukemista psykologiselta kannalta. Hän totesi “niinkuin se on kirjoitettu” –lukutavan mahdottomaksi, koska ihminen käsittää lukemansa sen mukaan, miten estynyt, epäitsenäinen tai ahdistunut hän on. Tulkintaan vaikuttavat myös alitajunnassa olevat ennakkoluulot. Ewaldsin mielestä vapaan ja estyneen ihmisen Raamatut ovat kuin kaksi eri kirjaa.

     Tieteellinen raamatuntutkimus on käyttänyt pääasiassa historiallis-kriittistä menetelmää. Raamattua tutkitaan kuten mitä tahansa kirjaa ja tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä kukin raamatunkohta on tarkoittanut sillä hetkellä, kun se on kirjoitettu. Tämä vaihe, eksegeesi, on tärkeä, koska sen avulla voidaan välttää harhaoppeja, jotka nousevat mielivaltaisista tulkinnoista. Kun alkuperäinen historiallinen merkitys on saatu selville, täytyy miettiä, mitä kohta merkitsee meille nyt.

     Tutkimus on esimerkiksi selvittänyt, että neljäs käsky, “kunnioita isääsi ja äitiäsi”, on aluperin velvoittanut aikuiset miehet huolehtimaan ikääntyneistä vanhemmistaan ja sillä tavalla kunnioittamaan heitä. Käskyä on käytetty myöhemmin väärin ymmärrettynä vanhempien vallankäytön pönkittämiseen ja lasten alistamiseen.

     Kirjaimellisuuteen takertuminen tuntuu välillä olevan myös kriittisen tutkimuksen ongelma. Ristiriitoja nähdään helposti sielläkin, missä niitä ei ole. Kun Jaakob korostaa tekoja uskon sijaan vastoin Paavalin opetusta, sitä pidetään ristiriitana, vaikka kyse on eri näkökulmasta. Myös Paavalin retorisia (puhetaidollisia) ilmaisuja saatetaan ottaa liian kirjaimellisesti. Aikalaiset osasivat varmaan paremmin tunnistaa Paavalin puheista retoriikan. Tutkijoiden taipumusta kirjaimellisuuteen kuvaa hyvin läppä, jonka joku heitti somessa: Jeesuksen aikana eli paljon korvattomia ihmisiä. Siksi Jeesus sanoi usein, että jolla on korvat, se kuulkoon.

     Tieteellisen tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on osoittaa, miten suuri ajallinen kuilu on meidän aikamme kulttuurin  ja sen kulttuurin välissä, jossa Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet. Senkin takia tulkintaa tarvitaan. Toisaalta täytyy muistaa, että meidän aikamme tutkijat ovat myös aikansa lapsia, joten vanhojen tekstien ymmärrys on rajallista. Tutkija täyttää helposti nykytiedolla tutkimukseen jäävät aukkokohdat.

Raamatun todellinen olemus

Tieteellinen tutkimus on tarpeellista ja tärkeää, mutta se ei lähtöoletuksensa vuoksi voi tavoittaa Raamatun todellista olemusta, johon sisältyy yliluonnollinen elementti. Historiallis-kriittinen tutkimus hajottaa Raamatun tekstit irrallisiksi ja ristiriitaisilta näyttäviksi opetuksiksi ja pahimmillaan väittää, ettei niissä mitään yhtenäistä sanomaa olekaan.

     Historiallis-kriittinen tutkimus sivuuttaa Raamatun tärkeän tulkinta-avaimen, kaanonin (ohjeellinen kirjoitusten kokoelma). Kun kirkko yhdisti tietyin kriteerein tietyt kirjoitukset kaanoniksi, kokonaisuudesta muodostui enemmän kuin osiensa summa. Monet tekstit saavat kaanonissa uusia merkityksiä, joita niiden kirjoittajat eivät ymmärtäneet täysin kirjoittaessaan. Esimerkiksi Vanhan testamentin Psalmi 22 ja Jesajan kirjan luku 53 viittaavat selvästi kaanonin osana Jeesuksen kärsimyksiin. Kaanon muodostaa yhtenäisen kertomuksen siitä, miten Jumala on päättänyt pelastaa syntiin langenneen ihmiskunnan ja jokaisen yksilön. Raamatusta ei löydy kaikkea tietoa, mutta löytyy riittävä tieto siitä, miten ihminen voi päästä iankaikkiseen elämään.

     Raamatun jumalallinen puoli avautuu vain uskon kautta. “Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani”, sanoi Jeesus (Johannes 7:17). Raamattua täytyy lukea luottaen siihen, että kyseessä on elävä sana, jonka kautta Jumala ilmestyy ja joka alkaa vaikuttaa lukijassa. Jumala voi silloin käyttää sanaansa historiallisesta merkityksestä poikkeavalla tavalla nykyajan lukijan kohdalla. Näin myös ajallinen ja kulttuurinen kuilu umpeutuu, kun Raamatussa voimme kohdata saman elävän Jumalan kuin Raamatun ajan uskovat.

Ps 1.

Näin reformaation juhlavuonna suosittelen lukemaan Sammeli Juntusen artikkelin Mitä on sola scriptura (yksin Raamattu) –periaate tänään. Se löytyy luterilaisen kirkon vuoden 2004 synodaalikirjasta Raamattu ja kirkon usko tänään.

Ps 2.

Jos mainitsemani psykoanalyyttinen näkökulma kiinnostaa, niin Teologisesta Aikakauskirjasta 3/2006 löytyy Markku Niemisen artikkeli Uskonnon psykodynamiikka.