Komppia ikä kaikki

Tässä yksi lehtikirjoitukseni:

Minun on vaikea kuvitella elämää ilman musiikkia. Musiikki on ollut osa minuuttani pienestä pojasta lähtien. Koulupoikana kuuntelin aamulla ylösnousua pitkittäessäni tuvan radiosta tulevia iskelmiä. Moniin elämänvaiheisiin liittyy tietty musiikki tai jopa tietty laulu. Monet ihmiset ovatkin kertoneet, että iskelmät eivät ole olleet heille vain viihdettä, vaan niiden sanojen kautta on käsitelty elämän iloja ja suruja.

Tulin uskoon 1970-luvun alussa. Jyväskylän vapaaseurakunnassa oli siihen aikaan vireä nuortenkuoro. Kerran osuin vahingossa heidän harjoituksiinsa, kun he opettelivat Eila Tynjälän laulua Hän muutti kaiken. Se upposi minuun myös tyylillisesti ja iloitsin, että sellaista musiikkia löytyi seurakunnasta. Aika pian olin itsekin kuorossa soittamassa kitaraa. Samoihin aikoihin Pro Fide -yhtye teki LP-levyn, jossa taustalla oli sähkökitarayhtye rumpuineen. Kävin sitä jatkuvasti kuuntelemassa musiikkikirjastossa. Se oli niin hyvä levy, että kehtasin viedä uskosta osattomia kavereitanikin kuuntelemaan.

Iskelmätähti Kari Kuuva tuli uskoon 1980-luvun alussa ja teki kaksi hienoa LP:tä. Soitin ne molemmat melkein puhki. Vieläkin käytämme vaimoni kanssa niitä lauluja ohjelmistossa. Kuuva osasi hienosti sanoittaa hengellisiä asioita, ja jälleen myös tyyli miellytti. Kuuva lauloikin osuvasti työnjaosta ja tyylistä: “Kanttori virret hoitaa, mulla on blues”.

Hengellistä musiikkia voidaan mielestäni esittää erilaisilla tyyleillä, se tuo rikkautta seurakunnan musiikkiin. Oleellista on, että musiikkia käytetään hengellisessä käyttötarkoituksessa. Musiikki vaikuttaa tunteiden tasolla ja välittää hyvin tekstin sisältämän sanoman. Pitäisi kuitenkin muistaa, että vain tiettyjen hengellisten sanojen tai fraasien toistaminen ei tee sanoituksesta hyvää. Sanoittamiseen tarvitaan myös osaamista ja ammattitaitoa.

Paavali kehottaa seurakuntaa: “Laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja” (Kol. 3:16). Ylistysmusiikki erkaantui ikään kuin omaksi lajikseen 1990-luvulla. Itse soitin siihen aikaan Siionseurakunnan bändeissä. Kaikista ylistykseen liittyvistä ilmiöistä en pitänyt enkä siihen luotuja sääntöjä noudattanut, mutta hyvää musiikkia oli toki sekin.

Novum (Uuden testamentin selitys) määrittelee ylistyksen rukouksen ylevimmäksi muodoksi. Se ei ole varsinaisesti kiitosta siitä, mitä on saatu, vaan ylistystä Jumalalle siitä, mitä Hän itsessään on. Markku Ylipää toteaa kirjassaan Koko Raamattu ylistää, että ylistäminen on Jumalan ylistettävien tekojen ja ominaisuuksien kuvaamista, joka ei perustu tunteisiin. Ylistys kuuluu yhtä lailla iloon kuin suruunkin ja avaa silmät näkemään Jumalan suuruuden silloinkin, kun olosuhteet ovat huonot.

Martti Lutherin musiikkinäkemystä tutkinut teologi Miikka E. Anttila kertoo Lutherin kirjoittaneen, että hän rakastaa musiikkia, koska se on Jumalan eikä ihmisten lahja, se saa aikaan viatonta iloa ja karkottaa paholaisen. Luther oli kaiken muun lisäksi innokas muusikko ja hänellä oli vaativa musiikkimaku. Musiikki ei saanut olla kirkossa läpihuutojuttu, vaan se eteen piti nähdä vaivaa ja luoda parasta Jumalan kunniaksi. Kirkkoisä Augustinus oli tuntenut tunnontuskia siitä, että nautti kauniista melodioista ja pelkäsi, että niistä tulee tärkeämpiä kuin hurskaat sanat. Lutherin mielestä Augustinus teki turhasta asiasta ongelman.

Olen huomannut, että vaikka joskus olen ollut väsynyt työpäivän jälkeen ja on tuntunut vähän raskaalta lähteä roudaamaan musiikkikamoja harjoituksiin, niin musiikki on virkistänyt mielen. Kokouksissa on myös mukavaa ja siunaavaa palvella musiikissa. Erityisen hienoa on soittaa monissa musiikkiryhmissä. Siinä oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä ja soittotyylejä. Eikä musisoimisestani näytä loppua tulevan, vaikka ikää karttuu. Tahti  tuntuu vaan kiihtyvän. Kai se niin on minun kohdallani, että komppia ikä kaikki.